Kohtuullisen turha peli

LIIGA / Ennakko
SaiPa ja HIFK kohtaavat Kisapuistossa pelissä, jossa ei ole mitään panosta. Molemmat ovat omat sarjasijoituksensa jo varmistaneet.

Kuntokäyrät

HIFK on ollut viime peleissään vahvassa vireessä. Viidestä viimeisestä pelistä vain vierailu Jyväskylässä päättyi tappioon. Kauden kuluessa myös kotipelit ovat vihdoin alkaneet sujua ja pistetili on karttunut tasaiseen tahtiin.

Kotijoukkue SaiPa on pelannut viimeisimmät ottelunsa lähinnä kunniansa puolesta ja se ei ole kaikkia pelaajia tuntunut motivoivan. Varsinaisia repsahduksia ei ole nähty kuin Tapparaa vastaan kolmannessa erässä, mutta koko joukkueen vahvemmalla sitoutumisella voittoja olisi voinut tulla muutama enemmän.

Ratkaisun paikat

Mikä on SaiPan motivaatio kauden viimeisessä kotiottelussa ennen playout-pelejä? Jos valmennus saa joukkueen oikeanlaiseen vireeseen, voi SaiPa taistella voitosta. Mikäli Tampereella nähty lepsuilu joidenkin osalta jatkuu, matkaavat pisteet Helsinkiin.

HIFK on oman seitsemännen sijansa varmistanut ja vain jatkopelien vastustaja on vielä auki. Helsinkiläiset eivät varmasti lähde tähänkään peliin löysäilemään, sillä hyvä vire on tärkeä ajatellen tulossa olevia otteluita.

Kokoonpanot

SaiPa sai jo tampereelle mukaan muutamia loukkaantuneena olleita ja lopullinen kokoonpano ratkennee vasta pelipäivänä. Varma poissaolija on vain Juho Mielonen. Elmeri Kaksosen, Joni Tuomisen ja Joni Yli-Torkon tilannetta tarkastellaan päivä kerrallaan.

HIFK:lta puuttuu varmasti pelikieltoaan kärsivä Ilkka Pikkarainen. Muut mahdolliset poissaolijat ratkeavat pelipäivänä.

Muuta

SM-liigan sarjaohjelma on loppuun asti omituinen. SaiPa avasi tämän kauden kotiottelunsa juuri HIFK:ta vastaan ja nyt samat joukkueet kohtaavat, kun SaiPan runkosarjan kotiottelut päättyvät. Syksyn kohtaaminen päättyi SaiPan voittoon voittomaalikilpailussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle