5 - 1

Vuorokausi aikaa parantaa

Perjantaina Kuopissa kyntänyt HIFK saa heti jo 24 tunnin sisään uuden näytönpaikan, kun kotijoukkue kohtaa lauantai-illassa Tampereen Ilveksen. Lauantaina Helsingissä kohtaavatkin kaksi viime aikoina piristynyttä joukkuetta.

Kuntokäyrät

HIFK on viime viikkoina esiintynyt pirteästi ja joukkueen pelistä on näkynyt lähiaikoina eteenpäin menemisen merkkejä. Perjantain 4-0-tappio Kuopiossa katkaisi helsinkiläisten neljän pelin voittoputken. Kuopion nollaus osoitti kuitenkin sen tosiasian, että sarjataulukossa kahdeksantena majaileva kotijoukkueen peli kaipaa vielä tasaisuutta.

Alkukauden suurimpia pettymyksiä ollut Ilves on parantanut salakavalasti otteita tauon jälkeen ja viime peleissä kentällä onkin nähty hyvä tamperelaisryhmä. Tiistaina tullut Jokerit-voitto sai perjantaina jatkoa, kun joukkue nappasi kaksi pistettä Bluesin kustannuksella täyden kolmenkin pisteen ollessa saatavilla.

Joukkueet ovat kohdanneet kerran alkukaudesta. Silloin HIFK oli selvästi parempi napaten puhtaan 6-0 voiton Hakametsästä.


Se, kuinka HIFK toipuu perjantain pettymyksestä, nousee lauantaina suureen rooliin.
Tomi Hänninen - http://www.chilipictures.fi

Ratkaisun paikat

Kotijoukkue oli perjantaina Kuopissa todella vaisu ja täysin vailla mahdollisuuksia KalPan jyrätessä punapaidat maanrakoon lopulta selvin lukemin. Se, kuinka joukkue käsittelee neljän voiton jälkeen tulleen tappion, nousee lauantai-iltana suureen arvoon. Vuorokaudessa ei suuria temppuja ehdi tekemään, joten tasaisuus nouseekin Helsingissä suureen rooliin.

Toinen helsinkiläisryhmän perisynti eli oman pään tyhmät virheet, toistuivat myös perjantaina. Joukkue onkin saanut tiivistettyä omaa puolustustaan, mutta omassa päässä tehdään silti liikaa henkilökohtaisia virheitä, minkä myös perjantaina vastuuvalmentajana toiminut Pasi Sormunen myönsi. Jatkuvat virheet omassa päässä kertovat jotain joukkueen henkisestä tilasta. Kun peli ei vielä tässä vaiheessa tule selkärangasta, näkyy se kentällä epävarmuutena ja pelihuumorin romahtamisena muutaman heikon suorituksen johdosta.

Tässä suhteessa Petri Matikaisella onkin paljon tekemistä. Kuinka saada nostettua pelihuumori lauantaiksi oikealle tasolle, kun suoraviivaisesti pelaava Ilves saapuu kylään? Viime peleissä pirteästi esiintynyt Ilves tuokin helsinkiläisten puolustukselle melkoisen haasteen ja erityisesti Mark Leen johtaman kentän kanssa tulee olla tarkkana.

Varsinkin kaksikko Jesse NiinimäkiToni Rajala on viime peleissä ollut hurjana, ja tähän duoon joukkueen viimeaikaiset pirteät otteet henkilöityvät suurelta osalta. On mielenkiintoisa nähdä, millaisen huomion Ilveksen selkeä ykkösnyrkki lauantaina saa.

Perjantaina suurimman osan pelistä niskan päällä ollut Ilves sortui päätöserässä passiivisuuteen ja johdon varmisteluun, mikä maksoikin voiton varsinaisella peliajalla. Seppo Hiitelä myönsi heti pelin jälkeen virheiden määrän ja keskittymisen oltavan lauantaina aivan eri tasolla, jotta HIFK pystytään kaatamaan.

Kokoonpanot

Kotijoukkue saa lauantaiksi jälleen tärkeitä palaajia kokoonpanoon, kun suurimmatkin taistelupukarit vapautuvat Pelicans-ottelussa tuomituista pelikielloista. Myös Matikainen palaa penkin taakse. Poissa vammojen takia ovat yhä Juuso Riksman, Markus Kankaanperä sekä Turo Järvinen.

Perjantaina kotijoukkueen maalisuulla debytoinut Dennis Endras esiintyi tappiosta huolimatta varsin lupauksia herättävästi. Onkin mielenkiintoista nähdä, peluttaako valmennusryhmä miestä heti toistamiseen vuorokauden sisään, vai annetaanko miehellä pehmeä startti liigaan.

Ilveksen sairaslista on lyhentynyt huomattavasti viime aikoina. Poissa ovat todennäköisesti edelleen puolustajat Martti Järventie, ja Teemu Kesä sekä maalivahdeista Vesa Toskala.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

HIFK M S P
1.Mikael Granlund 5 3 8
2.Ville Peltonen 4 4 8
3.Kimmo Kuhta 2 4 6
4.Markus Granlund 2 4 6
5.Petteri Wirtanen 2 2 4
Ilves M S P
1.Masi Marjamäki 3 2 5
2.Toni Rajala 3 2 5
3.Jesse Niinimäki 1 3 4
4.Ville Koistinen 1 2 3
5.Joonas Rask 1 2 3

Kommentit

Loukkaantuneet

Koko Liiga Ruudussa. Voit valita mitä ottelua haluat katsoa, me näytämme ne KAIKKI. Lue lisää »»

Edelliset ottelut

HIFK

Ilves

MAALIT
MV
Kolppanen (12+11+9=32)
MV
Korpisalo (7+0+0=7), Kolppanen (3+9+6=18)
MAALIT
MV
Kolppanen (8+6+0=14), Korpisalo (0+1+5=6)
MAALIT
MV
Kolppanen (8+5+7=20)
MAALIT
MV
Korpisalo (4+9+10=23)
X