TUTOlle viikonlopun ainoat pisteet Savonlinnasta

MESTIS / Raportti
TUTO osoittautui pässipaidoille turhan kovaksi vastukseksi.
Kuva © Antti Varonen
Talvisalon lauantai-illassa kiekkoilivat isäntäjoukkue SaPKo ja turkulaisvieras TUTO. Vaikka ottelu lähti käyntiin hieman laiskasti, saivat joukkueet tehtyä siitä kuitenkin loppua kohden kelpo jääkiekko-ottelun. TUTO oli lopulta parempi maalein 0-3.

TUTOn pelistä oli helpo huomata, että perjantain 5-3-tappio Hokista painoi edelleen jaloissa joukkueen luistellessa Talvisalon jäällä. Kaksi lepopäivää viettänyt SaPKo puolestaan oli liikkeellä huomattavasti paremmalla jalalla luoden oitis avauskiekon pudottua painetta TUTOn päätyyn. Ensimmäisen viiden minuutin aikana turkulaiset eivät saaneet aikaiseksi vedon vetoa vahvasti esiintyneen Antti Leskisen vartioimalle maalille.

Varsinaisen ensimmäisen paineen TUTO sai luotua SaPKon päätyyn vasta ylivoimalla, joka pyörikin savonlinnalaispäädyssä melko vahvan oloisesti. Turkulaiset kuitenkin menettivät ylivoimamahdollisuutensa minuutin pyörittämisen jälkeen, kun Topi Taavitsainen passitettiin jäähylle estämisestä.

TUTOn napsiessa itselleen jäähyjä jäähyn perään SaPKo puolestaan pelasi laadukasta ylivoimaa ensimmäisessä erässä ja oli pieni ihme, etteivät savonlinnalaiset kuitenkaan siirtyneet johtoon. Pässipaidat laukoivat TUTO-maalille innokkaasti vaarallisiakin paikkoja luoden, mutta kaikki vedot jäivät lopulta vain läheltä piti-tilanteiksi.

Myös TUTO-maalilla itsevarmasti torjuneella Kaapo Kähkösellä oli suuri rooli siinä, ettei SaPKo siirtynyt ensimmäisessä erässä jo muutaman maalin johtoon.

SaPKo sai aloittaa toisen erän ylivoimalla, mutta turkulaiset pitivät pään kylmänä, kuten aikaisemmisakin alivoimatilanteissa, eivätkä pässipaidat päässeet kunnon maalipaikoille. Turkulaismaalin eteen syntynyt ruuhka ei antanut mahdollisuutta minkäänlaisille vedoille.

TUTO piristyi toisessa erässä

Väsyneeltä ja haluttomalta vaikuttanut TUTO alkoi kuitenkin erän aikana pikkuhiljaa kerätä pirteyttä ja pian jääkiekko alkoikin taas maistua turkulaispoppoolle: 30 sekuntia ja tillane 0-2. Turkulaisten maalihanat pääsi avaamaan kovista vedoistaan tunnettu Aki Keinänen, joka B-pisteiden väliin asettuneena tavoitti Toni Jalon syötön.

Puoli minuuttia myöhemmin Jasper Lindsten pääsi tykittämään lähes samasta paikasta kuin Keinänen, eikä Leskinen maalillaan mahtanut tilanteelle mitään.

− Kaveri pisti tänään kiekot rautojen väliin ja me plekseihin. Tietysti vastassa oli myös todella hyvä maalivahti. Kolmas erä oli meiltä pelkkää pyristelyä ja yrittämistä, mutta vastustaja pelasi erinomaisesti. Olisimme tarvinneet siihen tuuripompun, jotta olisi tullut jotain tärinää peliin, totesi lopputulokseen pettynyt SaPKo-käskijä Janne Sinkkonen.

Kolmannessa erässä pässipaidat tuntuivat jo hieman passivoituneen, sillä ensimmäisen erän kaltaista peli-intoa ei enää ollut havaittavissa. Edes ylivoima ei enää ollut entisellään turkulaisten purkaessa painetta helpon oloisesti. TUTO-maalille kyllä yritettiin ja vetojakin lähti, mutta loppujen lopuksi kovin kummoisia vaaratilanteita eivät savonlinnalaishyökkäykset turkulaisille tuottaneet.

Vain pari minuuttia ennen ottelun loppua TUTO pääsi yllättämään Leskisen vielä kolmannen kerran, kun turkulaisten toisen maalin viimeistellyt Lindsten pääsi toistamiseen maalin makuun. Pässipaidat yrittivät vielä kavennusmaalia, mutta jälleen kerran hyvässä vireessä ollut Kähkönen piti nollat loppuun asti.

− Arvostan voittoa todella paljon. Tämä oli meiltä taisteluvoitto ja viimeinen erä oli meiltä ehkä koko kauden ehjin puolustussuuntaan. Aikalisän jälkeen aloimme tiivistää ja se auttoi selkeyttämään pelaamista, kommentoi tyytyväinen TUTO-luotsi Ismo Lehkonen ottelun päätyttyä. 

Näin TUTOn ei tarvitse palata kiertueltaan kotiin täysin tyhjin käsin, sillä kolme pistettä lämmittää varmasti kaksi tappiota putkeen kärsinyttä turkulaisjoukkuetta. Joukkueet palaavat taas tositoimiin ensi viikolla, kun keskiviikon Mestis-kierroksella SaPKo isännöi Jukureita ja TUTO matkaa Kouvolaan KooKoon vieraaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle