"Tässä tulee kansainvälinen seikkailusankari Nurmoosta"
Joskus viime vuosituhannella nurmolaissyntinen kansanartisti Kari Haapala rallatteli kappaleessaan Seikkailusankari Nurmosta yllä olevaa sananpartta sen kertosäkeessä. Jos Suomi-sarjassa pelaavan Seinäjoen S-kiekon uusi päävalmentaja Janne Saarenpää, 34, ei ole seikkailusankari suoraan Nurmosta, niin ainakin kivenheiton päässä hän nykyään majaansa pitää. Saarenpää on kiertänyt monipuolisen uransa aikana paljon muitakin maailmankolkkia kuin Haapalan kappaleessaan mainitsemat Ródos, Töysä ja Alavus.
− Olen ollut aina hiukan seikkailunhaluinen. Mietin aina, että käydään nyt katsomassa, mikäs tämä on. Liian montaa sekuntia en tuhlaa aikaa miettimiseen, jos johonkin kysytään, Saarenpää hymyilee.
Hyvinkin intohimoiseksi valmentajaksi kasvanut Saarenpää ei koskaan pelannut kaikkein korkeimmilla sarjatasoilla, vaan ihmetteli jääkiekkoa ja maailmaa alempien divisioonien kautta ympäri Eurooppaa ja myös Pohjois-Amerikassa. Synnyinseutukaan ei mahdu Suomen kartalle. Saarenpää on syntynyt Ruotsin Boråsissa Länsi-Götanmaalla.
− Olin silloin niin nuori, etten muista juuri mitään siltä ajalta. Yksittäisiä kuvia on muistona sieltä. Isä ja äiti silloin siellä asuivat ja isäukko pelasi silloin siellä myös jääkiekkoa ja oli töissä samana aikaan. Eipä silloin vielä ammattipelaajia paljoakaan ollut täysipäiväisenä, Saarenpää kertailee.
"Lätkän pelaaminen alkoi 7-vuotiaana isän jalanjäljissä"
Borås oli vain pieni pala Saarenpään elämää, eikä mies ehtinyt laittaa siellä edes luistimia jalkaansa. Jääkiekkoura alkoi vasta Pohjanlahden sinivalkoisella puolella. Saarenpään perhe pakkasi kapsäkkinsä nykyisen S-kiekon luotsin ollessa noin 5-vuotias ja siirtyi asumaan Raaheen. Raahen Teräs-Kiekko olikin seura, jossa nuorempi Saarenpää sovitti hokkarit jalkoihinsa ensimmäistä kertaa.
− Lätkän pelaaminen alkoi 7-vuotiaana isän jalanjäljissä. Teräs-Kiekossa pelasin aina A-nuoriin asti, Saarenpää taustoittaa.
Saarenpäällä oli tuolloin harrastus jääkiekon ohella, jota ei jokaisen lätkäpelaajan CV:stä löydy. Hän harrasti nyrkkeilyä noin kymmenen vuotta, joskin kilpailullisten otteluiden määrä jäi melko marginaaliseksi.
− Se oli sellainen sivulaji jääkiekon ohella, mutta tykkäsin siitä todella paljon ja harrastuksena se on säilynyt ihan aikuisikään asti. Sellainen miellyttävä kunnonkohottaja, Saarenpää muotoilee.
Johtuneeko osin tästä harrastuksesta, mutta Saarenpään pelipaikaksi valikoitui puolustus. Osatekijäksi voi varmaan laskea myös sen, että Saarenpään isä pelasi nimenomaan oman puolustuspään herrana. Niin tai näin, Saarenpää tunnettiin pelaajauransa aikana nimenomaan kovana peruspuolustajana.
− Olen ollut aina puolustaja. En nyt oikein osaa suoraan sanoa, mistä se edes johtuu. Olen tykännyt aina puolustuksesta ihan pienestä pitäen. Ehkä se johtuu osin siitä, että olen joukkuepelaaja, Saarenpää pyörittelee löytämättä suoraa vastausta.
Velvollisuuden kutsu
Raahe jäi taakse samoihin aikoihin, kun isänmaa kutsui velvollisuudenhoitoon. Viimeisen kauden A-nuorissa Saarenpää pelasi Turussa TUTOn riveissä. Kausi ei mennyt joukkueelta totaalisen putkeen, sillä turkulaisjoukkue joutui tuolla kaudella karsimaan paikastaan A-nuorten SM-liigassa. Paikka säilyi kuitenkin kriittisellä hetkellä.
− Petri "Nisse" Niukkanen oli meillä tuolloin valmentamassa. Hän oli erittäin vaativa, ja vauhti oli kova. Tilanteeseenkin oli tietysti sopeutuminen, kun tulin Pohjois-Pohjanmaalta, ja paikka ja kuviot olivat aivan uudet. Hiukan taisi jännittääkin, eikä koko kaudella löytynyt sopivaa rentoutta.
− Mutta hauskaahan se oli. Varissuon jäähallissa silloin painettiin menemään ja Varissuolla myös silloin asuttiin. Oli se kokemuksena erittäin hieno.
Turku oli nuorelle kiekkoilijalle tuolloin varsin oiva paikka suorittaa kansalaisvelvollisuus, sillä kasarmi sijaitsi harjoitusolosuhteiden välittömässä läheisyydessä. Alokas Saarenpää suoritti asevelvollisuutensa Varsinais-Suomen ilmatorjuntarykmentissä. Hän kuului tuolloin ryhmään, jolla oli pieniä erivapauksia käydä urheiluharjoituksissa.
− Intti tuli käytyä siinä samalla. Se oli käytännöllistä, koska siinä pääsi treenaamaan helposti. Ei meillä varsinaista urheilupalvelusaikaa ollut, mutta hiukan vapaampaa. Meillä oli siinä ryhmässä useamman lajin edustajia. Oli ainakin käsipalloilijoita, nyrkkeilijöitä ja jääkiekkoilijoita, Saarenpää luettelee.
Turskaa puremaan
Portit suuriin sarjoihin eivät A-nuorten jälkeen auenneet, joten muuta oli keksittävä. Saarenpää suuntasi tavalliseen työelämään ja pelasi sivussa jääkiekkoa alemmalla sarjatasolla muun muassa turkulaisen Kiekko-67:n riveissä. Tuohon aikaan hän toimi muun muassa järjestyksenvalvojana, mutta veri veti muualle.
"Suomessa Liiga-pelaajat istuvat bussissa, ja Norjassa tällainen räkänokka sitten painoi lentokoneella ympäri maata"
Kaudeksi 2003−2004 Saarenpää sai mahdollisuuden lähteä pelaamaan jääkiekkoa ulkomaille. Paikka löytyi jokseenkin eksoottisesta sarjasta Norjasta. Kyseessä ei ollut Norjan pääsarjassa pelaava joukkue, vaan Norjan kakkosliigassa kiekkoileva Lørenskog IK.
Oslon kupeessa sijaitsevan Lørenskogin joukkue on jo noussut pääsarjaan GET-liigaan, mutta Saarenpään pelaajauran aikana joukkue pelasi alemmalla sarjatasolla.
− Osin omaa aktiivisuutta ja osin tuttavuuden kautta lähdin ulkomaille pelaamaan. Kun lähdin sinne, en kyllä juuri tiennyt, mihin olin menossa. Pakkasimme auton, ja lähdin pelaamaan. Ei silloin ollut agentteja kuin huipulla.
− Joukkueen kanssa sovittiin asiat, ja treenasimme kerran päivässä. Totta kai halusin tehdä duunia ohessa ja hiukan tienata, että pystyi pyörittämään päivittäisiä asioita. Löysinkin työelämästä paikan. Se oli enemmän tuttavuussuhteiden kautta.
Vielä 2000-luvun alkupuolella liikenne Suomesta muihin Euroopan sarjoihin ei ollut samanlaista kuin se tänä päivänä on. Nykyään on jo yleistä lähteä muiden maiden divisiooniin pelailemaan kiekkoa, mutta 15 vuotta sitten se ei vielä ollut itsestäänselvyys.
− Nykyäänhän se toimii niin, että laitetaan pari viestiä suuntaan ja toiseen. Kun lähdet ulkomaille, se on kuin siirtyisi Lapualta Kauhavalle pelaamaan, Saarenpää naurahtaa.
Vuonomaa aiheutti Saarenpäälle aluksi pienimuotoisia kulttuurishokkeja. Vaikka kaikki ei aina mennyt putkeen, mies jaksoi pysyä positiivisena.
− Sarja, maa, joukkue ja varsinkin kieli olivat uusia. Ei siellä mitään tarkempaa perehdyttämistä kulttuuriin ollut silloin. Siellä mentiin ja reagoitiin tilanteen mukaan, Saarenpää hymyilee.
− Pelaaminen meni hyvin. Siihen aikaan Norjan ja Suomen jääkiekon tasoero oli paljon isompi, kuin se nykyään on. Pääsin siellä isolle vastuulle, ja pelaaminen maistui.
Oli kyseessä sitten divarikiekkoa tai ei, vuonomaa tarjosi myös oman elementtinsä talvikauden tuiskeessa. Jos Suomessa kahden metrin korkeuseroja sisältävälle maalle vedettyä valtatietä on mukava puksutella Vaasasta Poriin vajaat 200 kilometriä kesät talvet, samalla tavalla matkat eivät taitu maanteitse lätkäsesongin aikana Norjassa. Välillä vuoristossa kulkevia teitä on jopa suljettu keliolosuhteiden takia.
Tämä tarjosi Saarenpäälle herkkua, jota Suomessa ei Liigassakaan suurissa määrin harjoiteta.
− Menimme aina lentämällä Stavangeriin, Trondheimiin ja Bergeniin. Sekin oli osaltaan uutta, kun oli Suomessa tottunut istumaan bussissa. Huvittavaa ajatella, että Suomessa Liiga-pelaajat istuvat bussissa, ja Norjassa tällainen räkänokka sitten painoi lentokoneella ympäri maata ja oli joukkueessaan hyväkin pelaaja, Saarenpää nauraa.
Kohti etelää
Kaksi kautta norjalaista jääkiekkoa riitti toviksi Saarenpäälle. Mies lähti vain palatakseen, mutta siihen väliin mahtuu monenlaista reissua ja kokemusta. Saarenpää pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa kauden 2004−2005 jälkeen ja suuntasi reilut 300 kilometriä Lørenskogista etelään Ruotsin Mölndaliin Göteborgin välittömään läheisyyteen.
Miehen Lørenskogissa tapaamat joukkuekaverit olivat kutitelleet Saarenpäätä leuan alta, josko saisivat tämän lähtemään pelaamaan Ruotsiin. Lopulta päätös syntyi, kun sopivat olosuhteet löytyivät.
− Sarjassa oli tuolloin monta ruotsalaista pelaajaa. Ensimmäisenä kautenani Norjassa myös valmentaja oli ruotsalainen. Sitä kautta tuli orastavia suhteita ruotsalaiseen kiekkoiluun. Siihen aikaa Göteborgissa oli perhettä ja muun muassa serkkupoika asui silloin siellä. Otin sinne yhteyttä näiden ruotsalaisten kiekkotuttavuuksien vaikutuksesta. Halusin mennä kokeilemaan ruotsalaista kiekkoa, Saarenpää taustoittaa.
Kiekkokulttuuriin eron havaitsi, kun siirtyi vuonomaasta kolmen kruunun kuningaskuntaan. Taitotaso oli hyvin eri luokkaa kuin Norjassa.
− Ruotsissa jääkiekosta lajina tiedettiin jo II-divisioonatasolla huomattavasti enemmän ja osattiin pelata hyvää lätkää. Kyllä sen useista asioista huomasi, että nyt on tultu jääkiekkomaahan. Siellä meni myös oikein hyvin ja he tykkäsivät siellä tällaisesta suomalaisesta peruspakista.
Peruspuolustajan rooli ei useinkaan yleisön silmiin ole se kaikkein miellyttävin viihdepläjäys, mutta joukkueen sisällä tällaiset kiekkoja syövät luutijat nauttivat kovaa arvostusta. Tämän Saarenpää sai todeta siirtyessään ruotsalaiseen kiekkokulttuuriin.
− Siellä oli aika paljon taiteilua ja iso jää. He tykkäsivät pysyä kiekossa paljon. He olivat hiukan hämillään, kun yhtäkkiä tulee tällainen peruspuolustaja, joka laittaa kiekon ronskisti ulos alueelta tai antaa sen helpon ensimmäisen syötön. Saattoi myös kaverille aina tulla hiukan kipeää, jos sattui väärälle paikalle puolustusalueella.
− He tykkäsivät pelitavastani paljon ja arvostivat sitä. Tajusin siinä samalla, että tässäkin kiekkokulttuurissa voi pärjätä tällaisena peruspuolustajana ja joukkuepelaajana.
"Stand up for your team"
Kahden kauden annos ruotsalaista jääkiekkoa oli Saarenpäälle tarpeeksi. IF Mölndal Hockeyssa ja Grums IK:ssa vietettyjen kausien jälkeen kompassin neula osoitti Atlantin toiselle puolen Pohjois-Amerikkaan ja Yhdysvaltoihin.
"Leiriottelun aikana koutsi näki myllyn ja sanoi, että otahan tuo kaveri tuolta seuraavaksi"
− Halusin käydä katsomassa sitä meininkiä. Sekin visiitti tuli hiukan tuttavuuksien kautta. Vaihtelin sinne muutaman sähköpostin ynnä muuta. Pääsin sinne sitten leirille kokeilemaan, Saarenpää taustoittaa.
Yhdysvalloissa Southern Professional Hockey Leaguessa pelaavan Fauetteville FireAntzin riveissä peruspuolustaja tunsi olevansa kotonaan. Mies pääsi hyödyntämään omia parhaita ominaisuuksiaan eurooppalaisia sarjoja paremmin. Jopa vanhoja nyrkkeilytaitoja sai kaivaa hiukan naftaliinista tilanteen sitä vaatiessa.
− Kiekkokulttuuri siellä oli tietysti hieman erilaista. En tiedä miksi, mutta tykkäsin siitä ihan perkeleen paljon. Tila siellä oli pienempi, niin pystyin puolustamaan paremmin, eivätkä vastustajat päässeet niin helposti minulta pakoon, Saarenpää naurahtaa.
− Siellä oltiin kiekossa vähemmän, ja se passasi roolilleni paremmin. Myös kulttuuri aggressiivisessa lätkässä on täysin toinen kuin meillä. Jopa leireillä he halusivat joskus hiukan myllyttää, enkä sitä tietenkään missään nimessä vieroksunut.
Saarenpää pääsi myös itse kokeilemaan, mitä on oman joukkueen puolustaminen pohjoisamerikkalaisessa kiekkokulttuurissa. Harjoitusotteluiden aikana miehelle kertyi poikapaineja enemmän kuin otelluita.
− Leiriottelun aikana koutsi näki myllyn ja sanoi, että otahan tuo kaveri tuolta seuraavaksi. Siitä se sitten lähti, mutta en tarkoituksella siihen roolin hakeutunut, vaan se tuli vähän sattuman kautta. Jotenkin se homma vain onnistui itseltä luontaisesti, Saarenpää muistelee.
− Kun siinä sai yhden maahan, seuraava tuli tilalle. Välillä makasin jäässä itsekin, mutta ei sen kanssa mitään ongelmaa ollut. Valmennus välillä sanoi, että menet sitten sentteriksi, kun seuraava erä alkaa ja sen tiesi, mitä se tarkoitti. Lätkää lähdin kuitenkin pelaamaan ja lätkää myös pelasin. Siellä arvostettiin tuollaista toimintaa, ja se passasi minulle oikein hyvin.
Eurooppalaisessa jääkiekossa myllyjä nähdään melko harvakseltaan. Tämä kulttuuri on ollut vallitseva jo tovin aikaa. Tappelukulttuuriin suhtaudutaan nykymuotoisessa eurooppalaisessa kiekkokulttuurissa jopa kielteisesti, eikä kiekkopainien perinnettä juurikaan arvosteta. Atlantin toisella puolen tilanne oli tuolloin, ja on edelleen hyvin arkinen, vaikka poliiseiksi nimitetyt nyrkkijärkäleet ovat katoava kansanperinne myös rapakon takana.
− Koin itse, että se oli joukkuepelaamisen juttu ja se oli myös kulttuuri siellä. Joukkuekaverit arvostivat sitä ja se oli yksi tapa pelata joukkueelle. Itse en ollut maalintekijä, joten jotenkin piti olla joukkueelle hyödyksi. Se oli kuitenkin ammattilätkää. Jos sitä elääkseen halusi tehdä ja sillä tavalla oli tärkeämpi joukkueelle, tehtiin niin. Ei se ollut mitään väkivaltaa, mutta näin siellä toimittiin. Stand up for your team, Saarenpää muotoilee.
Kotimainen kulttuurishokki
Yhdysvaltojen ovet eivät missään vaiheessa kunnolla auenneet, joten Saarenpää päätti suunnata takaisin Eurooppaan. Agentit olivat puuhailleet miehelle pelipaikkaa Pohjois-Espanjasta Club Hielo Jacan riveistä. Saarenpää ei kuitenkaan koskaan suunnannut Espanjan talviurheilukeskukseen, vaan siirto jäi puheiden tasolle.
− Minulla on noita agentteja tuossa uran aikana ollut jonkun verran. Joku ehdotti Espanjaa silloin. Se oli aika isokin summa, mitä ne sieltä muutamasta kuukaudesta lupasivat. Sanoin, että kai asiaa voidaan katsoa, mutta eipä se asia koskaan edennyt, vaikka siitä joku siirto jo joskus valmisteltiin.
Todellinen suunta miehellä oli jälleen vuonomaahan, jossa oli miehen koko elämä siihen aikaan. Loput kaudesta Saarenpää vietti nykyään jo lakkautetun jääkiekkoseuran Nes IK:n riveissä Norjan kolmossarjassa, jossa hän pelasi muutamia otteluita.
− Rikkinäisten kausien loput ja muut vajavaiset kaudet pelasin Norjassa. Pysyvä asumukseni oli oikeastaan koko ajan Norjassa ja tyttöystävä oli siellä. Norja oli minulle se tukikohta ja kotinurkat, jossa saatoin pelata aina pätkiä. Suomessa en oikeastaan ollut kuin muutaman viikon vuodessa, jos sattui olemaan joku loma. Joka vuosi en edes käynyt.
Kausi oli kauttaaltaan rikkonainen, mikä aiheutti lätkäpuolella seesteisen vaiheen. Tämä soi enemmän aikaa myös muulle. Kauden jälkeen Saarenpää suuntasi piipahtamaan Suomessa kotikulmiltaan Norjasta. Vanhoja tuttuja oli aina mukava tavata, mutta jokainen paluu Suomeen osasi olla kerta toisensa jälkeen yhtä hämmentävä.
− Lomien välissä oli tullut ne uudet kesäbiisit, ja ajattelin, että ei hemmetti sentään. Jätkät kyselevät, että tiedätkö tämän ja tuon, ja sanoin, että en kuulkaa tiedä, Saarenpää kertoo huvittuneena.
− Täällä on samalla ehtinyt mennä jokin sketsijuttu ja siitä irrotettu juttu on muille hauska. Kun tulee kahden vuoden jälkeen Suomeen, sille jutulle ei naura pätkääkään. Kertokaa nyt mullekin, miksi pitäisi nauraa. Siinä on ainoa, joka on hiljaa ja ihmettelee, mitä tabletteja tämä porukka on vetänyt. Ei tätä ilmiötä tajua, jos ei ole tarpeeksi poissa, mies naurahtaa.
Pala englantilaista fanikulttuuria
Kulttuurishokista toiseen, jos niin voi sanoa. Jos suomalaisen kulttuurishokin aiheuttivat erinäiset sketsit ja kesäbiisit, Englannissa sen teki fanikulttuuri. Kaudeksi 2008−2009 Saarenpää siirtyi pelaamaan English Premier Ice Hockey Leaguehin Wightlink Raidersin paitaan. Puolustaja pääsi pelailemaan brittikiekkoa ammattisopimuksella, mikä takasi uudenlaiset peliolosuhteet.
"He huusivat ja räyhäsivät siellä koko ottelun, vaikka eivät tajunneet lätkästä juuri mitään"
Brittiyleisö on tunnettu lajissa kuin lajissa siitä, että asialle omistaudutaan jokaisella sielun palasella. Meteliä ja meininkiä ei puuttunut myöskään paikallisestä lätkäkulttuurista. Se teki Saarenpäähän vaikutuksen.
− Brittiyleisö ja lajikulttuuri olivat aivan mahtavaa, vaikka toiminta sinänsä pientä siellä onkin. Mutta ne, jotka hallilla olivat, olivat sitten oikeasti fanaattisia faneja. Oli huikeaa olla pelaajana sellaisessa pelitapahtumassa, jossa yleisö on oikeasti sitoutunutta. Sanotaan, että siellä oli sellainen vanhan mallin jenkkilätkäkulttuuri, joka oli saanut vaikutteita jalkapallofanituksen puolelta, Saarenpää kuvailee fanikulttuuria.
− Tämä ei ole mikään kannanotto suomalaiseen fanikulttuurin, mutta olemmehan me rauhallisempaa ja ujompaa kansaa täällä, eikä tuollaiseen ollut tottunut Suomessa tai Norjassa. Siellä kaikki olivat pelipaidat ja huivit päällä peleissä. He huusivat ja räyhäsivät siellä koko ottelun, vaikka eivät tajunneet lätkästä juuri mitään. Koko kropalla he olivat siinä silti mukana.
Myös pelin jälkeen fanikulttuuri konkretisoitui omalla erikoisella tavallaan. Pelin jälkeen ei suunnattu välittömästi kotiin vetämään palauttavia patukoita, vaan vielä oli edessä kannattajatapaamisia itse kullakin. Lisäksi palautusjuoman tarjoilu hoidettiin paikallisessa ravintola-alan liiketilassa.
− Siellä mentiin aina puvut päällä peliin, mutta erikoista on, että pelin jälkeen piti mennä aina oluelle. Se luonnollisesti herätti erittäin vähän vastustusta joukkueessa, Saarenpää sivaltaa.
− Faneja piti aina käydä kättelemässä ja heidän kanssaan piti käydä juttelemassa. Se oli sellaista mingling-tyyppistä hommaa. He olivat aina tosi kiinnostuneita kaikesta ja voi herranjumala ne idolisoi. Me olimme kuitenkin Suomen mittapuulla sellaisia Suomi-sarja- ja Mestis-tason kavereita, eikä mitään änärihuippuja. Se osasi vähän hämmentää, mutta mukavaahan se oli, Saarenpää kertoo.
Pelillinen taso ei ollut Englannin pääsarjassa päätähuimaavalla tasolla. Oli muutamia pelaajia, jotka toimivat pelaajina täysipäiväisesti organisaatiossa. Saarenpään lisäksi muun muassa muutamalla tšekkiläisellä ja kanadalaisella pelaajalla oli ammattipahvi taskussaan.
− Meitä taisi olla kuusi pelaajaa, jotka pelasimme ammatiksemme. Englantilaisetkin pelaajat olivat toki hyviä siinä mielessä, että lajitaidot olivat ihan ok. Lajitaitavuus ei tietenkään ollut mikään paras mahdollinen, ja esimerkiksi viisikon paikkojen hahmottamisessa oli ajoin puutteita. Muut ulkkarit kyllä osasivat senkin puolen, Saarenpää kertoo kiekon tasosta.
Kokeilu Suomessa johti takaisin Norjaan
50 ottelua, 15 tehopistettä ja 106 jäähyminuuttia myöhemmin Englannin pääsarja jäi taakse. Kausi jäi ainoaksi, eikä jatkoa lähdetty sovittelemaan, vaan Saarenpää halusi lähteä kokeilemaan kantimiaan Suomessa.
Mies suuntasi kauden 2009−2010 alla Mestikseen Kajaanin Hokkiin try-outille. Hän pääsi pelaamaan harjoituskaudella Hokin mukana ja aloitti linnapaidassa ottelunsa HK Avtomobilistia vastaan. Sopimusta ei koskaan kuitenkaan Mestikseen syntynyt.
− Ehdin asumaankin pari kuukautta Kajaanissa, mutta siinä tuli sitten loukkaantuminen. Silloin tuli myös se numeraalinen muutos joukkueisiin, jolloin esimerkiksi kasipakkia ei enää pidetty mukana.
Kun Hokin kanssa kuviot menivät puihin, siirtyi Saarenpää Kalajaolle JHT:hen, jossa hän pelasi alkukauden Suomi-sarjaa. JHT ei kuitenkaan selvinnyt tuolla kaudella kansalliseen Suomi-sarjaan saakka, joten puolustaja pakkasi kamansa ja suuntasi tuttuun ja turvalliseen Norjaan Nes IK:hon.
− Menin loppukaudeksi Norjaan, koska siellä oli itselläni jo pitkä historia, ja he tarjosivat aika hyvän sopimuksen sieltä. Se oli paikallista kakkosdivaria, niin en siitä juurikaan välittänyt. Enemmän menin kokemuksien mukana sinne ja pelasin siellä kauden loppuun.
Myllyjä valokeilassa
Saarenpää jatkoi kiekkoilua Norjassa myös kaudella 2010−2011. Vuoden 2010 syksylle osui tapahtuma, joka aiheutti runsaasti parranpärinää suomalaisissa jääkiekkopiireissä. Tuolloin Espoossa järjestettiin Ice Warriors -kamppailutapahtuma, jossa otettiin miehestä mittaa jäätamineet niskassa. Tapahtuma jakoi kiekkoväen oikeastaan melko raa'astikin kahteen leiriin: Toiset näkivät tapahtuman jääkiekkotappeluja ihannoivana jonninjoutavana väkivaltatapahtumana, joka pilaa lopullisesti jääkiekon maineen. Toiset taas enemmän lajista irrotettuna elementtinä ja kamppailutapahtumana, jolla ei ollut varusteita enempää tekemistä jääkiekon kanssa.
"Turpaan siinä tuli aika hyvin, ei nyt sentään knock outia, mutta kyllä vastustaja oli selvästi kovempi"
Oli asiasta mitä mieltä tahansa, Saarenpää osallistui näihin talkoisiin keskiöstä käsin. Yksi Suomen tunnetuimmista jääkiekon nyrkkisankareista Pasi Nielikäinen ei päässyt osallistumaan tapahtumaan, joten tapahtuman ottelijoista vastaava Jukka Suutari soitti Saarenpäälle. Nyrkkeilyä harrastaneelle seikkailijasielulle tämä kutsu tuli luonnollisesti mieluisana yllätyksenä.
− Olen käynyt vähän joka paikassa ja tukkinut luitani sinne ja tänne. Eipä sitä taaskaan kolmea sekuntia enempää tarvinnut miettiä, lähteäkö vai ei. Halusin mennä katsomaan, mistä se kana pissaa. Mahtava erilainen kokemus se oli. Lopulta kokemukset määrittelevät meidät ja avartavat maailmankatsomustamme. Totta helvetissä halusin kokea myös tämän, Saarenpää taustoittaa.
Valmistautumisaikaa Saarenpäälle ei tapahtumaa varten liiaksi suotu, sillä Nielikäisen poissaolo selvisi vasta melko myöhäisessä vaiheessa ennen tapahtumaa. Tämä ei ainakaan jarruttanut miehen haluja päästä mittelemään areenalle.
− Muut olivat toki valmistautuneet siihen hommaan jo pidemmän aikaan, mutta minulla oli vain muutama viikko aikaa. Otin hiukan enemmän nyrkkeilytreeniä sinä aikana, koska tiesin, että vastustajat ovat siellä hiukan kovempia.
Heti ensimmäisellä kierroksella Saarenpää sai vastaansa lopulta koko turnauksen voittaneen kanadalaisen ammattitappelijan Derek Parkerin, joka on koko uransa elänyt tappeluista ja keräsi kiekkokausiensa aikana reiluun 400 peliin lähes 3 000 minuuttia jäähyjä. Se kertonee kaiken olennaisen. Saarenpää muistelee, että Parkerilla on jonkinlainen maailmanennätys tappeluissa kautta kohden.
− Siellä oli muutama oikeasti aika kova luu vääntämässä. Totta kai heti arvonnassa se kaikista kovin naama tuli minulle vastaan. Kyllähän se vähän vitutti. Turpaan siinä tuli aika hyvin, ei nyt sentään knock outia, mutta kyllä vastustaja oli selvästi kovempi. Kaikki kunnioitus siitä Derekille. Tutustuin kaveriin. Hän oli todella mukava ja sympaattinen ihminen, mutta sitten, kun mennään hommin, niin mennään. Ei se sen kummempaa ole. Olemme Derekin kanssa edelleen yhteyksissä, Saarenpää avaa.
− Jos pelaa ammatiksi jääkiekkoa ja löytyy tuollainen osa-alue, mitä voi joukkueeseen tuoda, niin toki sitä pitää käyttää. Peruspakki, joka pystyy pelaamaan maalin edessä kovaa, olemaan fyysinen ja uskaltaa puolustaa joukkuetta tarvittaessa, voi olla se lisäarvo, jolla saa ammattijoukkueeseen sopimuksen. Se on heidän etunsa. Haluan painottaa, että olin mukana siellä lätkäpelaajana, enkä missään vaiheessa uraa ole ollut ammattitappelija, Saarenpää muistuttaa.
Vaikka itse ottelusta jäi luu käteen, voitti Saarenpää ainakin yleisön suosikki -äänestyksen. Tuo äänestys suoritettiin huutoäänestyksenä. Saarenpään nimen tullessa kohdalle yleisö oli äänekkäimmillään.
− Kyllä itsekin osaan yleisön ottaa, kun siihen on tottunut. Derek oli kuitenkin kova jätkä ja onnistuin hänen kanssa vääntämään tasaisesti, niin suomalainen yleisö kunnioitti sitä. Onhan se tietysti vähä puolueellista tuollainen huutoäänestys, kun suomalaisia on mukana areenalla. Se oli kuitenkin viihdetapahtuma ja oli huikeaa toki, että oman nimen kohdalla yleisö piti ääntä.
Tapahtuma jäi ainoaksi laatuaan, eikä vastaavaa ole sittemmin ollut suunnitteilla. Vaikka tapahtuma monelta taholta kyseenalaistettiin, ainakin Saarenpää piti sitä ottelijan näkökulmasta positiivisena kokemuksena.
− Iso kunnioitus oli kaikkia kohtaan siellä. Oli uniikki asia päästä kokemaan kaikki se hälinä, mitä ympärillä oli. Huikea kokemus kaiken kaikkiaan.
Absoluuttinen heureka
Kamppailutapahtuma jäi hiljalleen taakse. Aikaansa Saarenpää vietti edelleen Norjassa kolmen kauden ajan Furusetin, Nes IK:n, Vikingin ja Skedsmo IK:n paidoissa. Pelaajahommat kiinnostivat, mutta hiljalleen elämään oli löydettävä toisenlainen sisältö. Ei välttämättä täysin irrotettuna jääkiekosta, mutta ehkä jotain muuta jääkiekon sisällä. Norjan viimeisellä kaudella puolustaja ryhtyi toimimaan pelaajavalmentajana.
− Intohimo Norjan-vuosien loppuvaiheessakin oli vielä pelaaminen, mutta kiinnostuin hiljalleen enemmän ja enemmän valmentamisesta. Alussa pelaaminenkin oli siinä valmennuksen ohella mukana, koska he Norjassa halusivat, että pelaan. Siinä vaiheessa uraa oli toki jo rutiinia ja kokemusta, mitä seurat siellä halusivat.
Jääkiekon ohella Saarenpää ryhtyi kouluttamaan itseään muihin oheistehtäviin valmennuspuolelle. Hän opiskeli muun muassa kuntosaliohjaajaksi ja myöhemmin myös personal traineriksi. Intohimo löytyi juuri valmennuksesta, joka vei miehen lopulta täysin mukanaan.
− Menin aluksi kuntosalille ryhmäliikunnan ohjaajaksi ja sain kosketuksen siihen toimintaan. Siitä innostuneena ryhdyin kouluttautumaan. Kun sain koulutusten jälkeen ensimmäisen asiakkaan ja ensimmäisen ihmisen, jota valmensin ja kehitin, se löi kuin pesäpallomaila olisi kiskaistu kaaliin. Todellinen intohimo löytyi yhtäkkiä.
Hetki taisi todella olla melko käänteentekevä Saarenpään uralla ja elämässä.
− Ihmiset käyvät normaalisti töissä, ja se on ihan ok. Mutta jos olet löytänyt jonkun absoluuttisen intohimon, sen hetken muistaa. Ja kun sitä saa tehdä työkseen, niin....vau, Saarenpää tunnelmoi.
− Sen jälkeen en ole mitään muuta tehnyt kuin miettinyt valmennusta ja sen puolen kehittämistä. Hain myös erilaisiin valmentajakoulutuksiin jo Norjassa. Nollasta on kuitenkin vaikea lähteä valmentamaan täysipäiväisesti, jos ei satu olemaan alla 400 Liiga-ottelua tai 300 NHL-peliä. Tuossa tapauksessahan se olisi helppoa. Kun sellaista taustaa ei ollut, lähdin sitten hommaan tällä tavalla, hän jatkaa.
Asettuminen Suomeen
Valmennustehtävät kiinnostivat siinä määrin, että Saarenpää ryhtyi miettimään siirtymistä takaisin Suomeen. Suomalainen valmennus on kansainvälisesti kovassa arvossa, joten maailmaa nähnyt puolustaja halusi kotimaahansa oppimaan valmennuksen saloja.
"jos olet löytänyt jonkun absoluuttisen intohimon, sen hetken muistaa"
− Valmennus oli suurin yksittäinen syy, miksi halusin palata Suomeen. Suomalaista valmennusta kunnioitetaan maailmalla. Oli mukava vihdoin päästä käyttämään koulutuksissa omaa kieltään ja päästä kokemaan uusia asioita valmentajana.
Työmaata Saarenpäälle löytyi heti rannikko-Pohjanmaalta Kruunupyystä. Kruunupyyläisseura IK Kronan tarjosi miehellä paikan sekä edustuksen pelaaja-apuvalmentajana että A-nuorten aluedivisioonassa pelaavan joukkueen päävalmentajana. Kronanin pesti oli todella tervetullut mahdollisuus.
− Vaikka olin pelaava kakkosvalmentaja, isompi roolini oli A-nuorten päävalmentajana. Siellä lähdin opiskelemaan asioita eteenpäin ja ryhdyin käymään Jääkiekkoliiton kursseja. Kaikki lähti rullaamaan kyllä hyvin, kun laittoi kaikkensa siihen touhuun, Saarenpää kertoo.
Vielä Kruunupyyssäkin Saarenpään rooli oli kuitenkin pelaava, mutta kausi 2013−2014 Kronanissa jäi lopulta miehen viimeiseksi kaukalossa. Mikään teholinko puolustaja ei koskaan ollut, ja päätöskauden tehot kirjattiin lukemin 5+12. Siitä oli hyvä jatkaa penkin taakse.
Vietettyään kauden Kronanissa, Saarenpäälle avautui mahdollisuus ryhtyä täysipäiväisempään valmennustyöhön naapuripitäjässä Pietarsaaressa. Kyseessä oli pesti Pietarsaaren Jeppiksen valmennuspäällikkönä, jonka mies otti tyytyväisenä vastaan.
− Valmennuspäällikön homman lisäksi olin mukana edustuksen valmennusryhmässä. Siellä toimi samassa porukassa oma iso mentorini ja uraan merkittävästi vaikuttanut persoona Tomi Joki. Siellä toimin myös akatemiapäällikkönä. Kun pääsin päätoimisena siihen hommaan, sain käydä kaikki kurssit, mitä Suomessa on tarjolla, useampaankin kertaan.
− Jääkiekkoliitto halusi, että pidän LKK-ohjaajakoulutuksia. Pääsin näiden kautta melko nopeasti ammattiin sisälle.
Jeppiksessä Saarenpää viihtyi kaksi kautta, kunnes otti seuraavan askeleen urallaan ja siirtyi Suomi-sarjassa viime kaudella pelanneen Uleåborg A.I.K:n riveihin apuvalmentajaksi. Hän toimi samalla kaudella apuvalmentajana myös Kalajoen JHT:ssä. Taustalla oli mahdollisuus siirtyä lähemmäs perhettä ja valmentaa Suomi-sarjatasolla.
Kohti S-Kiekkoa
Valmennustöiden ohella ensimmäisellä Suomi-sarjakaudellaan Saarenpää suoritti valmentajan ammattitutkinnon ja jatkoi samalla Jääkiekkoliiton kouluttajana. Tahkottuaan kaiken tämän läpi, Saarenpää löysi tiensä Seinäjoelle S-Kiekon päävalmentajaksi kaudeksi 2017−2018. Mahdollisuus sattui kohdalle, kun Saarenpää jutteli S-Kiekon entisen päävalmentajan Tuomas Takalan kanssa kiekkoliiton tapahtumassa.
Takala vaihtoi roolia organisaatiossa päävalmentajan paikalta muihin tehtäviin ja neuvotteluiden jälkeen S-Kiekko pääsi yhteisymmärrykseen Saarenpään kanssa. Vaikka mies oli toiminut päävalmentajana Stavanger Vikingsissä Norjassa ja IK Kronanin A-nuorissa, oli pesti ensimmäinen päävalmentajana isommissa saappaissa.
− Jos mietin yleisesti omaa urapolkuani, Seinäjoki tuli mahtavaan paikkaan. Nyt on takana muutama kausi, kun en ole ollut päävalmentajana. Sinä aikana olen ehtinyt hakea tietoa, opiskella ja kehittää itseäni. Nyt kun pääsin päävalmentajaksi, pystyn ottamaan sen omannäköisen tiedon ja taidon käyttöön, Saarenpää sanoo.
"En näe mitään syytä lähteä muuttamaan täällä vallitsevaa pelitapaa"
Takala on tuonut Seinäjoelle aktiivisen ja fyysisen pelitavan. Saarenpää haluaa jatkaa samoilla linjoilla ja tuoda siihen omannäköisiään elementtejä ja mausteita.
− En näe mitään syytä lähteä muuttamaan täällä vallitsevaa pelitapaa. Haluan tuoda siihen vanhan pohjalle omia juttujani ja jalostaa ennemmin nykyistä kuin muuttaa kokonaisuutta suuremmin, hän kertoo.
Rooli Seinäjoella on eteenpäin pyrkivälle melko tuoreelle valmentajalle sinällään oiva sauma, sillä apuvalmentajina vierellä toimivat kokenut valmentaja Mika Hormalainen sekä Kurikan Ryhdin ja S-kiekon yhteistyösopimuksen kautta S-kiekon penkin taakse viisauttaan jakamaan tullut, niin ikään kokenut Marko Haapala. Saarenpää kertoo, että on pitänyt uudesta valmennusryhmästä.
− Olen iloinen, että saan tehdä kahden kokeneen jampan välissä töitä, Saarenpää kiittelee.
Uusi kausi ja uudet kujeet - Tähtäimessä edistyminen ja tulevaisuus
Seinäjokelaisten joukkue on kauden alla vielä hiukan puolivalmis, eikä kaikkia paikkoja ole täytetty. Julkistamattomia pelaajia on vielä vedettäväksi hihasta. Saarenpää kertoo, että joukkueeseen halutaan nimenomaan pelaajia, jotka ovat joukkueen näköisiä.
− Itselleni ja organisaatiollekin on tärkeää, että pelaaja on meidän näköinen, eli on eteenpäin pyrkivä pelaaja. Mitä tähän mennessä olen huomannut, niin jätkät tekevät paljon töitä harjoituksissa ja ovat halukkaita kehittymään ja ottamaan uusia askelia, mikä on tärkeää. Joukkueeseen toki haetaan vielä ainakin puolustuspään vahvistuksia, mutta uskon, että saamme hyvän porukan kasaan.
Saarenpään polku S-kiekon peräsimeen on ollut melkoisen värikäs. Ronski peruspakki löysi tiensä lopulta intohimoonsa valmennustehtävissä vaellettuaan toistakymmentä vuotta pitkin maita ja mantuja. Mitä mies sitten tulevaisuudeltaan haluaa?
Vastaus ei liene kovinkaan yllättävä kaikkea aiempaa kerrottua peilaten.
− Haluan valmentaa niin korkealla kuin mahdollista.
Haapala lauleskeli kappaleessaan myös, kuinka Nurmon seikkailusankarilla olisi lääkkeet laittaa kuntoon asiat kerralla. Tuleva kausi näyttää, millaiset lääkkeet Boråsista syntyneeltä seikkailusankari Saarenpäältä löytyy tarjota S-Kiekolle.