NHL-peluri taituroi Kärpille voiton

LIIGA / Raportti
Jussi Jokinen harhautteli Kärpille kaksi pistettä.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
HPK ja Kärpät tahkosivat jännittävän kiekkopelin. Ottelun ratkaisun taiteili lopulta rankkareilla Kärppien NHL-vahvistus Jussi Jokinen. Matsia voi kuvailla ennen kaikkea loistavaksi taisteluksi.

– Hemmetin hyvää taistelua oli ottelu. Pelillisesti emme päässeet sille tasolle kuin odotin, mutta taistelussa olimme erinomaisia niin kuin oli Kerhokin, Kärppien luotsi Hannu Aravirta hehkutti.  

Voiton kohtalo sinetöitiin lopulta rankkareilla varsinaisen peliajan päätyttyä lukemiin 1-1. Voittomaalikilpailun ainoa onnistuja oli Kärppien NHL-apuri Jussi Jokinen.

Tiimellyksen kannalta oli oikeus ja kohtuus, että kummatkin joukkueet saivat pelistä pisteitä. Sen verran mainio kamppailu lauantain koitos oli molemmilta sikermiltä. Vahvaa fyysistä pelaamista, yritteliästä hyökkäämistä ja tarkkaa puolustamista. Tätä lauantaijännäri katsojille tarjosi.    

Kerhokin esiintyi erinomaisella ilmeellä, vaikka alla oli edellispäivän vierailu Lappeenrantaan ja kaksi joukkueen runkohyökkääjää ja kolme puolustajaa uupuivat rivistöstä.

– Olen ylpeä joukkueestamme. Perjantaina kävimme ryöstämässä kolme pistettä Lappeenrannasta ja yötä myöten tulimme takaisin Hämeenlinnaan. Saimme erittäin laadukkaan ottelun.

– Kiekollisesti ei välttämättä niin kaunista ollut, mutta niin kuin Aravirta totesi, pelissä oli hyvää repimistä ja kamppailupelaamista, Kerhon apuvalmentaja Pasi Arvonen yhtyi kollegansa mairitteluihin.

Kärpät hallitsi alkua

Taisto käynnistyi Kärppien selkeällä hallinnalla. Oululaiset tulivat avauserään vahvalla liikkeellä ja joukkue viljeli nopeita syöttöjä, joiden johdosta se sai nostettua hyökkäyksiä usein Kerhon päätyyn. Kärpät onnistui myös pitämään kumilaattaa pitkiä aikoja hämeenlinnalaisten puolustusalueella.

Oululaiset paineistivat HPK-pelaajia hyvin avauserässä ja siten joukkue sai monesti riistettyä kiekon itselleen ja käännettyä tilanteita vastahyökkäyksikseen.    

Kärppien vahvojen hyökkäyksiin lähtemisten vuoksi Kerho joutui rikkomaankin. Oranssiryhmän puolustaja Dan Spang taklasi siniviivan tuntumassa John Normania 2+10 minuutin rangaistuksen arvoisesti ja Kärpät pääsi jauhamaan ylivoimaa.   

Erikoistilanteensa vierailijat hyödynsivät. Oululaiset siirtelivät kiekkoa ylivoimallaan pitkän aikaa Pallokerhon päädyssä ja tilanteen lopuksi Juha-Pekka Haataja namutteli pelin avaushäkin Jokisen passista.  

Isänniltä ensimmäinen erä oli heikkoa kiekkoilua. HPK oli ajoittain jopa vaikeuksissa oululaisten kanssa. Pallokerholla oli ongelmia purkaa Kärppien hyökkäystilanteita puolustusalueeltaan. Tämä johtui etenkin vierailijoiden nopeasta syöttöpelistä, jonka seurauksena Kerho ei meinannut päästä kiinni tilanteisiin.

Avauserässä hitaasti luistellut HPK onnistui nostamaan liikettään toiseen erään. Isäntien ilme oli erässä myös paljon taistelevampi. Peliotteen petraantumisen seurauksena Kerho hallitsi etenkin erän ensimmäistä puoliskoa. Joukkue pyrki hyvällä asenteellaan luomaan painostusta Kärppien puolustuspäähän.

Otteiden parantuminen tuotti myös tulosta. Aleksi Laakson pamauttaessa isännät tasoihin ylivoimalla Ville Viitaluoman tarjoilusta. Toista erää oli tällöin veivattu vain reilut kaksi minuuttia.  

Jokinen ratkaisi

Onnistumisestaan huolimatta oranssipaitaisten viimeistelytilanteet jäivät erän aikana vähiin. Kärpät pelasi sen verran vahvasti omassa päässään, liikkui mainiosti ja puolusti tiiviisti ettei Pallokerho kyennyt järjestelemään kummoisia hyökkäystilanteita. Kärpät sai hyvin käännettyä tilanteita myös vastahyökkäyksikseen.

Taukoa kohden mennessä erän kulku kääntyi vierailijoiden hallinnaksi. Isäntien loistavan taistelun vuoksi oululaiset eivät kuitenkaan onnistuneet enää järjestelemään samanlaisia hyökkäystilanteita kuin avauserässä.

Kolmas erä sujui vikkelärytmisesti, se oli tasaista pelaamista. Lisäosumia erän varrella ei kuitenkaan tehtailtu.  

Kärpät oli erässä hitusen hallitsevampi osapuoli etenkin suoraviivaisemman hyökkäyspelaamisensa vuoksi. HPK puolusti oululaisten hyökkäystilat kuitenkin ahtaaksi ja senkin vuoksi Kärppien viimeistelypaikat jäivät harvaksi.

Kerhon lisäksi vierailijatkin pelasivat myös tarkasti omassa päässään ja monesti hämeenlinnalaisten hyökkääminen oli puurtamista. Etenkin kummankin joukkueen uhrautuvan puolustuspelaamisen vuoksi taistossa edettiin aina jatkoajalle asti.  

Jatkoajalla ei häkkiä syntynyt, joten voiton kohtalo ratkottiin voittomaalikilpailussa. Kilpailun ainoana viimeistelyssä onnistui oululaisten NHL-vahvistus Jokinen.

Jokisen niitin myötä Kärpät lähti kotimatkalleen kaksi pistettä rikkaampina.

– Kaikki kunnia joukkueelle, palasimme voittojen tielle vaikka rankkarin kautta. Hyvä näin, Aravirta sanaili.

Kärpät sai tiimellyksen aikana myös jobin postia, kun joukkueen hyökkääjä Norman loukkaantui jouduttuaan Spangin runtelemaksi. Normanin diagnoosi oli aivotärähdys.

» Lähetä palautetta toimitukselle