Vahva JYP
JYP pelasi vahvasti kaksi ensimmäistä erää, eikä Tapparalla juuri ollut maalintekopaikkoja. Kolmannessä erässä Tappara alkoi ylivoimien myötä päästä peliin kiinni ja onnistuikin luomaan hyviä maalintekopaikkoja. Tämän seurauksena Hippoksella peli pysyi viihdyttävänä aivan loppuun asti. JYP oli kuitenkin Tapparaa parempi lukemin 4-1.
Jani Lajunen pääsi heti pelin alussa testaamaan Hippoksen jäähyaition.
Tomi Karhunen otti näyttäviä koppeja pelin alussa.
Pekka Saravolla ei ollut katse pelissä...
...ja PUM.
JYPin kultakypärä Jani Tuppurainen toi kiekkoa maalille.
Kristian Kuusela jakoi käskyjä Tappara-miehistölle.
Veini Vehviläinen oli valmiina nappaamaan kiekot.
Ensimmäisen erän lopussa Karhunen vielä napsi kiekkoja.
Toisen erän alussa JYPin maalihanat aukesivat.
Veli-Matti Savinainen pääsi alivoimalla haastamaan Vehviläisen...
...mutta hetken päästä toisessa päässä juhlittiin.
Anssi Löfman pääsi laukomaan suoraan syötöstä...
...ja sinne upposi.
Tässä vaiheessa maalinsuulle vaihdettiin Dominik Hrachovina.
Tästä tilanteesta Janne Kolehmainen lähti istumaan kahden minuutin jäähyä väkivaltaisuudesta.
Nolan Yonkman ja Valtteri Hietanen juonivat puolustuskuvioita.
Kuusela oli valmiina hyppäämään boksiin.
JYPin puolustus pelasi jälleen uhrautuvasti.
Valtteri Hotakainen veivasi itsensä nokakkain Hrachovinan kanssa, mutta ei onnistunut laittamaan kiekkoa maaliin.
Maalin edessä pelattiin kovaa.
Jussi Tapola yritti vielä keksiä keinoja Vehviläisen ohittamiseen...
...ja se onnistui hetken päästä.
Tapparan toinen maali oli näin lähellä, mutta ylärima pelasti tällä kertaa.
JYP viimeisteli tyhjiin lukemat 4-1.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: Jukurien kupla puhkesi, Sport menetti tärkeitä pisteitä – JYPin pudotuspelipaikka näyttää jäävän haaveeksi
LIIGA | 16.2.2024 22:33
Artikkeli
Jämsen vaarantaa uransa pelityylillään, Liigan keväthankinnat eivät Nikun ohella vakuuta ja muut kuumat väitteet
LIIGA | 23.1.2024 7:00