SaiPa ryösti pisteet - Lukolle neljäs tappio putkeen

LIIGA / Raportti
Onni ei ollut myötä isännillä tänä iltana.
Kaksi heikosti kautensa aloittanutta joukkuetta ja kolme pistettä. Arvokkaat pisteet lähtivät lappeenrantalaisten matkaan taistelupelin tuotoksena.

SaiPan lähtökohdat otteluun eivät olleet kummoiset. Paljon loukkaantumisista kärsinyt joukkue lähti otteluun kuitenkin raikkaalla ja päättäväisellä otteella. Ensimmäisissä erissä tällä kaudella hyvin esiintyneet lappeenrantalaiset tekivät avauserässä osuman, joka siivitti vierailijoita pitkälle ottelussa.

— Näin juuri jonkun tilaston, jonka mukaan olimme ensimmäisissä erissä sarjan viidenneksi paras. Itsellä on ollut sellainen fiilis, että aloitus ei ole ollut kovin hyvä, SaiPan päävalmentaja Ari Santanen naurahti.

— Saatiin tosi hyvä lähtö. Ensimmäinen kymppi oli tosi hyvää peliä meiltä. Pitkän videotarkistuksen aikana momentum hieman hävisi.

Lukko osui myös maalipuiden väliin avauserässä, mutta Keaton Ellerbyn osuma hylättiin käsimaalina. Videotarkistus kesti useita minuutteja ja Lukon orastava hyvä fiilis katkaistiin tuomarin päätökseen.

Ei sillä, että se olisi ottelua ratkaissut. Lukolla oli seitsemän kertaa mahdollisuus tehdä maali ylivoimalla, mutta osui vain kerran. Jesse Virtasen nimiin kirjattu osuma oli onnenkantamoinen, jonka muuten erinomaisesti esiintynyt Jussi Markkanen imaisi sisään. Tällä maalilla Lukko sai virtaa takaa-ajoon.

SaiPan alivoima oli aktiivinen ja antoi kaikkensa voiton eteen. Sitä ei Santanen unohtanut kiittää.

— Alivoima söi Lukon ylivoiman aivan loistavasti, Santanen kiitti omiaan.

Kapteenin paluu ei tuonut tehoja

Raumalaiset saivat kapteeni Janne Niskalan sekä kärkisentteri Aleksi Saarelan takaisin pelivahvuuteen, mutta tulostaululla se ei näkynyt. Erityisesti Saarela oli aktiivinen ja meni hanakasti tilanteisiin, mutta hänen maalisaldonsa on edelleen pyöreä nolla.

Lukon on edelleen vaikea saada maaleja aikaiseksi. Se näkyy myös sarjataulukossa karulla tavalla. Viimeksi Lukko on tehnyt neljä maalia tai enemmän ja voittanut ottelun syyskuun lopulla.

Voittojen ja maalien puute näkyy pelaajissa selvästi. Jollain tavalla pelihuumorin pitää pysyä ylhäällä, mutta miten?

— Pitää olla tilanteen herra. Ei voi olla liian vakava, vaikka tiukka paikka on meillä kaikilla,  Lukon pääkäskijä Juha Vuori kuvaili.

— Paljon tehtiin töitä ja pistettin vastustaja ottamaan jäähyjä, mutta ylivoimalla ei saatu tulosta niin paljon kuin oltaisiin tarvittu. Vähän jäi vajaaksi.

Tiukka paikka on tässä vaiheessa lähinnä vähättelyä. Raumalaisilla on kasassa 14 pistettä ja runkosarjaa on takana kolmannes. Kymmenestä viime ottelustaan vain yhden varsinaisen peliajan voiton raapinut Lukko on siis tippumassa pudotuspelijunan kyydistä jo varhaisessa vaiheessa.

Niskalan ja Saarelan paluu oli positiivista ja sairastupa on tyhjenemään päin muutenkin. Toni Koivisto ja Lauri Tukonen ovat Vuoren mukaan käytettävissä lähitulevaisuudessa.

Sen jälkeen tulosta on tultava. Muuten vaihtoehdot ovat vähissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo