SaiPa sai voitollisille tuloksilleen jatkumoa.

Mikko Lieri mikko.lieri@jatkoaika.com

SaiPalle kuudes perättäinen voitollinen tulos kehnosta kaudesta huolimatta

SaiPa julkisti viime kauden tilipäätöksensä perjantaina. Tulos päätyi kehnosta kaudesta huolimatta 192 622 euroa voitolliseksi.

Liiga-SaiPa Oy on tehnyt jo kuudennen perättäisen voitollisen tuloksen, kun perjantaina julkistettu tilinpäätös oli 192 622 euroa voitollinen.

Yhtiön liikevaihto oli kokonaisuudessaan 5 183 700 miljoonaa euroa. Kauteen 2015-16 verrattuna liikevaihto pieneni noin 609 000 euroa, mutta samaan aikaan yhtiö karsi menojaan 382 557 eurolla edelliskauteen nähden.

SaiPan tiedotteessa yhtiön hallituksen puheenjohtaja Timo Tersa piti pelaajamyyntejä keskeisinä lopputilikauden kannalta.

− Joukkue oli näkemyksemme mukaan pelaajakauppojenkin jälkeen iskukykyinen, mutta kukaan ei osannut odottaa kevään kaltaista loukkaantumissumaa, kun 5-6 pelaajaa tippui hetkessä pois.

Lappeenrantalaisten yleisökeskiarvo kotiotteluissa (3053) jäi kauas ennen kauden alkua asetetusta tavoitteesta (3900), mutta yhtiö sai paikattua vajetta myös ennakkoa paremmin sujuneilla yhteistyösopimuksilla.

Liikevaihdosta 39 prosenttia koostui yhteistyösopimuksista. Ravintolatoiminta kattoi 26 prosenttia, ja lipunmyynti puolestaan 24 prosenttia. Loput 11 prosenttia koostuivat fanituotemyynnistä ja satunnaisista tuotoista.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

Kaksi SaiPan avainpuolustajaa sivussa kuukauden - Nikolla pidempi sairausloma

LIIGA | 14.8.2017 14:12
Muiden joukkueiden tapaan liigakauden alkuun valmistautuva SaiPa joutuu näillä näkymin aloittamaan kautensa ilman kolmea pelaajaansa. Sivussa ovat Brett Carson, Urho Vaakanainen ja Joni Nikko. lue lisää

Pitsiturnausennakko: Seuraa näitä nimiä

LIIGA | 4.8.2017 6:30
Perinteinen Rauman Pitsiturnaus avaa jälleen kiekkokauden. Vuosi sitten TPS katkaisi Lukon nelivuotisen pitsidynastian, vaan onko turkulaisista voittamaan toista turnausta putkeen? lue lisää

Ranskalainen Maïa SaiPan riveihin

LIIGA | 3.8.2017 12:30
SaiPa on tehnyt 1+1-vuotisen sopimuksen ranskalaishyökkääjä Bastien Maïan kanssa. 20-vuotias hyökkääjä pelasi viime kaudella Pohjois-Amerikassa Odessa Jackalopesin riveissä. lue lisää

David Goodwin SaiPan hyökkäykseen - "Hyvä lisä joukkueeseemme"

LIIGA | 14.6.2017 16:23
David Goodwin siirtyy yliopistosarjasta ensi kaudeksi SaiPaan hyökkäykseen. lue lisää

Samuli Tanhua siirtyy Ketterän puolustukseen - Viljakainen imatralaisten apuvalmentajaksi

MESTIS | 13.6.2017 16:04
Samuli Tanhua vahvistaa Ketterän takalinjoja ensi kaudella. Lisäksi Jouko Viljakainen siirtyy imatralaisten apuvalmentajaksi. Sopimusten taustalla on yhteistyön Ketterän ja SaiPan välillä. lue lisää

Kommentit

Saku Salminen

SaiPa #68 L kh
s. 1994 Helsinki
193CM / 94KG
SOPIMUS: 2018
VARAUS: 2013 Tampa Bay Lightning 7. kierros #184