Peltolan katse suuntaa seuraavaksi EHT:lle

Jarno Hietanen

CHL-unelma murtui, maajoukkuetavoite elää − Peltola antamaan olympianäyttöjä Leijoniin

Tapparan taival CHL:ssä päättyi tappioon JYPille pudotuspeleissä. Kirvesrintojen kapteeni Jukka Peltola lähtee loppuviikoksi maajoukkueen matkaan Euro Hockey Tourin osaturnaukseen Helsinkiin.

Tappara hävisi CHL:n pudotuspeleissä JYPille kahden ottelun yhteismaaleissa 5−4. Toisen osaottelun voittokaan ei siis riittänyt tamperelaisille jatkopaikkaan. Kirvesrintojen kapteeni Jukka Peltolan mukaan kansainvälinen sarja oli joukkueelle tärkeä.

− Olisi se ollut iso mahdollisuus, johon me pelaajat ja seura satsasimme täysillä. Hyvä luonteennäyttö meiltä tänään, mutta se ei ihan riittänyt, harmitteli Peltola.

Tappara oli alkusarjassa lähes pitelemätön, ja eteni kirkkaasti lohkostan jatkoon. Tie nousi kuitenkin pystyyn jyväskyläläisiä vastaan.

− Hyvä alkusarja, ja raikasta peliä siinä vaiheessa. Hyviä voittoja ja hyviä pisteitä. Hienosti pääsimme jatkoon. Tämä pudotuspelihomma on tosi mielenkiintoinen, mutta se jäi vähän piippuun meiltä nyt. Ei kannata jossitella. Olimme huonompia ja hävisimme, Peltola latasi.

Mitään yksittäistä syytä Tappara-kippari ei lähtenyt tappion syyksi nimeämään.

− En oikein osaa sanoa. Tasaista vääntöä oli, vaikka toinen erä oli meiltä tänään vähän huono.

Peltola valittiin loppuviikosta Helsingissä pelattavaan EHT-turnaukseen yhdessä Niko Mikkolan ja Mikko Lehtosen kanssa.

− Tosi hyvillä fiiliksillä. Hieno mahdollisuus näyttää valmennusjohdolle omaa osaamistaan tulevia olympiakisoja kohti.

Peltola tunnetaan Tapparassa ja Liigassa esimerkillisenä ja rehtinä pelaajana. Peltola lähtee toteuttamaan hyväksi havaitsemaansa reseptiä myös Leijoniin.

− Kyllä minä sinne menen ihan omana itsenäni. En yritä keksiä mitään vippaskonsteja, Olen oma itseni, ja nautin ajastani maajoukkueessa, Peltola tähdensi.

Peltola ei ole onnistunut avaamaan pistetiliään Leijonissa, mutta hyökkääjä muistutti, ettei jääkiekko ole pelkästään pisteidentekoa.

− Jos minulla olisi kristallipallo, niin tietäisin. Kentällä voi tehdä paljon muitakin hyviä juttuja kuin pisteitä. Kokonaisvaltaisen pelaamisen kautta joitain pisteitäkin tulee. Voittoja niistä peleistä lähdetään hakemaan, Peltola muistutti.

Etelä-Koreassa alkuvuodesta 2018 pelattavat olympiakisat ovat Tappara-hyökkääjälle iso tavoite varsinkin, kun maailman parhaan sarjan pelaajat loistavat poissaolollaan.

¬ NHL:n poissaolo avaa ovia. Meikäläisen kaltaiset pelaajat ovat samalla viivalla muiden kanssa. Olympialaiset ovat iso juttu minulle, sillä niitä on tullut pienestä lähtien katsottua. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

Tappara on 2010-luvun dynastia: "Joukkueessa on työnteon ja kurinalaisuuden mentaliteetti"

LIIGA | 5.9.2017 7:00
Viisi peräkkäistä finaalipaikkaa ja kaksi peräkkäistä mestaruutta saavuttanut Tappara on 2010-luvun ylivoimaisesti paras liigaseura. Monivuotinen kapteeni Jukka Peltola avasi syitä ja taustoja Tapparan menestykselle. lue lisää

Tappara-kapteeni Peltola on pudotuspelien arvokkain pelaaja

LIIGA | 27.4.2017 23:11
Tapparan kapteeni Jukka Peltola on valittu Liigan pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi. Liigakevät huipentui tamperelaisjoukkueen mestaruusjuhliin. lue lisää

Tappara-kapteeni Peltola mestaruuden ratkettua: "Käännettiin pienet marginaalit voitoiksi"

LIIGA | 27.4.2017 22:21
Tappara-kapteeni Jukka Peltola kehui vuolaasti omiaan ja uskoi mestaruusjuhlien kestävän. lue lisää

Tappara-kapteeni Peltola – ”Tappioita ei kannata laskea”

LIIGA | 22.4.2017 21:31
Kotijoukkue Tappara oli lauantaina lähes pakkovoiton edessä. Joukkue kesti paineet ja voitti ottelun lopulta luvuin 2-1. lue lisää

Tappara-kapteeni Peltola psyykkasi omiaan: "Kaikki likoon lauantaina"

LIIGA | 20.4.2017 21:49
Tapparan kapteeni Jukka Peltola uskoi yksilöiden tasonnoston ja suoraviivaisemman pelitavan kantavan vielä hedelmää. lue lisää

Kommentit

Jukka Peltola

Tappara #81 L lh
s. 1987 Tampere
182CM / 83KG
SOPIMUS: 2019