Mitä tappelut antavat pelille?

Kun puhutaan tappeluista jääkiekossa, puhutaan usein fyysisestä pelotteesta ja sen tuomasta avusta muille pelaajille. Pakko ei ole edes tapella, vaan pelkkä tappelun mahdollisuus riittää.

– Työsulkukaudella JYPissä meidän taitopelaajamme saivat olla rauhassa, kun joukkueessa oli NHL:n kovimpiin gooneihin kuuluva Jody Shelley, vaikkei hän edes tapellut kertaakaan koko aikana, nykyään Bluesin pelaajakoordinaattorina toimiva Jukka Holtari toteaa.

– Kyse on uhasta ja turvasta, hän jatkaa.

– Vanha kanadalainen fraasi sanoo, että kovuus luo taidolle tilaa. Ennen vanhaan NHL:ssä taitavimmissa joukkueissa oli kovimmat tappelijat, kommentoi maajoukkueen entinen päävalmentaja Raimo Summanen.

– Neuvostoliitollakin oli aina isoja ja fyysisiä pelaajia, jotka suojelivat taitopelaajia.

Isoveli siis suojelee pikkuveljeä.

– Pienempiä ja heikompia pelaajia varten on vaihtopenkillä yleensä sellainen kiva isoveli, joka ottaa asian hoitaakseen, jos pikkuveljeä kohdellaan kaltoin. Pikkuveljen ei pidä eikä tarvitse pelätä kentällä, pikkuveljen täytyy saada tuntea olonsa turvalliseksi, jotta hän voi tehdä oman työnsä ilman pienintäkään pelkotilaa, lätkätappeluita laajasti tutkinut ja Sami Heleniuksesta kirjan kirjoittanut Jukka Suutari analysoi.

Usein toistuva fraasi on, että peli pysyy puhtaana, että tappeluissa kyse on oikeudenpidosta. ”Rottapelaajia” ei ole, kun kovat äijät pitävät kiinni siitä, että taitavat pelaajat saavat tilaa. Jos tuomari ei huomaa, pelaajat pitävät itse huolen, että rangaistus tulee. Reiluin tapa siihen on tapella.

– Jos valvonta pettää, pelaajat ottavat oman käden oikeuden käyttöön, Summanen toteaa.

Usein kuitenkin tilanne on se, että nämä ”rotat” väistävät kurinpalautuksen ja heitä puolustamaan joutuu joukkueen kovanaama.

– Ne jotka pelasivat pikkusikaa, eivätkä sitten vastanneet huutoonsa ärsyttivät eniten peliuralla. Jos joku pudotti hanskansa ja vastasi huutoonsa, se oli aina tasaraha, tv-kommentaattorina toimiva ex-kiekkoilija Timo Peltomaa kuittaa suorasukaiseen tyyliinsä.

Mistä tappeluita syntyy?

Mikä saa kaksi jääkiekkoilijaa pudottamaan hanskansa ja ryhtymään nyrkkihippasille. Mikä antaa lopullisen sysäyksen? Tässä kohtaa halutaan yleensä erottaa toisistaan show-tappelut ja ne tappelut, jotka vain syntyvät.

– Tunnetasolla mennään joskus ylärajalle, eikä ilman sitä synny hyvää jääkiekkoa. Kyseessä on viimeisen päälle kaksinkamppailulaji. Aggressiiviset tunteet on saatava riittävälle tasolle, että voitetaan kaksinkamppailuja. Jotkut tilanteet syntyvät spontaanisti, ja se on
ymmärrettävää, pyörittelee Pelicansin päävalmentaja Hannu Aravirta.

– Kun kaksi pelaajaa on väsyneitä ja turhautuneita, tappeluja syntyy. Toinen puoli on ne tappelut, joissa on kyse vanhoista kaunoista. Niissä näkee yleensä katsomoon asti, että kolmannessa erässä tapellaan, kommentoi Summanen.

– Jälkimmäisistäkin päästään eroon jos halutaan. Ennaltaehkäisevä valvonta on tärkeää. Kun tiedetään, että on olemassa mahdollisuus tappelulle, sarjan johto ilmoittaa etukäteen: jos tässä ottelussa tapellaan, tulee pelikieltoja ja sakkoja.

Yksimielisiä ollaan kuitenkin siitä, että tietty koodisto säilyy. Isot miehet tappelevat isoja miehiä vastaan ja taitopelaajat saavat heitellä jalkakikkojaan.

– Sillä lailla tappelun pitäisi olla pelistä syntynyt, että kukaan pienikokoinen taitopelaaja ei joudu hyökkäyksen kohteeksi, vaan sellainen ”oma pari” löytyisi, Ilveksen päävalmentaja Kari Eloranta huomauttaa.

– Tapelkoot ne, jotka haluavat, kunhan tappelevat vain sellaisten kanssa, jotka sitä haluavat, tuhahtaa Elitserienistä SM-liigaan palannut taitosentteri Mikko Peltola.

Voiko tappelu vaikuttaa pelin kulkuun?

Palataan jälleen jääkiekon syntysijoille Kanadaan. NHL:n pitkä ja värikäs historia tuntee monia tapauksia, jossa väitetään tappelun kääntäneen pelin kulkua. Joskus yksittäisen tapauksen on väitetty kääntäneen jopa kokonaisia ottelusarjoja.

– Jääkiekko on loppujen lopuksi kiinni pienistä asioista. Joskus se on ollut yksittäinen taklaus, yksittäinen torjunta tai vaikka tappelu, toteaa Summanen.

Vaikutus on nimenomaan psykologinen. Ylivoiman tai alivoiman saaminen ei ole olennaista, olennaista on se, saako oma joukkue tilanteesta henkisen yliotteen.

– Pelkotila on ihmiselle ominaista. Jos vastustaja onnistuu horjuttamaan vastapuolen henkistä kanttia ja saa heidät pelkäämään, tulee vanha yhtälö hengen-voitto-materiasta toteen, mikäli kukaan ei pistä asialle stoppia, Suutari jatkaa.

Tappelun uhan ja merkityksen välillä vallitsee selvä koulukuntaero. Pohjoisamerikkalaiset uskovat, että uhalla on merkitystä, kun taas eurooppalaiset vähättelevät sitä. Löytyykö totuus jostain välimaastosta?

– Peliin on aina sisältynyt uhkailua. Jos saa vastustajan tähdet huolehtimaan pelin fyysisyydestä, on jo saavuttanut jotain, kommentoi Jokerien päävalmentaja Doug Shedden.

– Ei niillä ole mitään roolia minun kirjoissani. Ei ole koskaan ollut, eikä koskaan tulevaisuudessakaan ole, jyrähtää TPS:n päävalmentaja Hannu Jortikka.

– Ei se, että vastustajalla on kova tappelija, vaikuta psykologisesti ja anna yliotetta. Ei nyt eikä ennenkään, myötäilee Ilves-luotsi Kari Eloranta.

Laajemmin ajateltuna kaikella mitä kentällä tapahtuu, on aina merkitystä pelin kulkuun.

– Tappeluilla on toki merkitystä jääkiekko-otteluun, kuten kaikilla muillakin pelin rytmin keskeyttävillä tekijöillä. Kun peli soljuu ja on toisen joukkueen hallinnassa, kaikki, mikä horjuttaa sen tasapainosta, voi vaikuttaa otteluun, pohtii toimittaja ja legendaarista The Game -kirjaa suomentava Risto Pakarinen.

Pelaajien näkemyksissä eroja

Miten pelaajat sitten kokevat tappeluiden merkityksen kaukalossa? Monet sanovat, että se nostattaa henkistä vireyttä ja joukkueen tunnetilaa. Siksi tappelun voittaneen pelaajan joukkuekaverit usein tuulettavat, aivan kuin oma joukkue olisi tehnyt maalin.

– Kyllä tappelut aina sytyttivät. Jätkät huomasivat, että ainakin yksi on, joka yrittää. Jos on taidollisesti mahdollista haastaa vastustaja, mutta on vaan huono päivä ja peli ei maistu, niin sellaisessa tilanteessa tappelu voi toimia herätyksenä, sytyttäjänä itsekin tunnetuksi tullut Timo Peltomaa toteaa.

– Määrätyssä mielessä sillä voi olla merkitystä. En tiedä, voiko Suomessa peli niin paljon kääntyä, mutta kyllä se antaa lisää virtaa ja energiaa peliin. Jos toinen on altavastaajana ja sitten tulee hyvä mylly, siitä voi saada lisää virtaa, kommentoi Pelicans-puolustaja Sami Helenius.

– Ei pelin kääntäminen välttämättä tappelua tarkoita, mutta se saattaa olla seurausta intensiteetin muutoksesta. Tuo asia suomalaisessa kiekossa ei muutenkaan tunnu aukeavan kaikille, kun lähinnä tyydytään siihen junaan, missä ajellaan, filosofoi puolestaan nykyään alasarjoissa uraansa jatkava forssalaisen jääkiekon ikoni Timo Willman.

Kuitenkin tappeluiden merkityksestä ja roolista pelissä keskustellaan.

- Miksi pelaajia ei uskota, kun he kertovat tappelun nostavan fiilistä vaihtopenkillä, Suutari kysyy.

Vastakkaisiakin mielipiteitä löytyy. Osa pelaajista on sitä mieltä, etteivät tappelut muuta peliä suuntaan tai toiseen.

– Ei niillä ole jääkiekolle mitään muuta merkitystä, kuin se että yleisö nauttii niistä silloin tällöin, entinen NHL-kiekkoilija ja nykyisin pelaaja-agenttina toimiva Mikko Mäkelä sanoo.

– Olen aina ollut sitä mieltä, että kun kaksi kaveria ottaa toisistaan mittaa, niin siitä on turhaa nostaa suurta metakkaa.

Harva entinen tai nykyinenkään pelaaja haluaa luoda tappeluiden ympärille minkäänlaista glooriaa. Jokainen tappelu on kuitenkin aina riski.

– Yksi hyvä isku leukaan saattaa lopettaa koko uran. Siksi monet kääntävät tilanteen painiksi, toteaa Summanen.

– Harvemmin tappeluissa kukaan loukkaantuu. Tänä päivänä tuomaritkin ovat sillä lailla hereillä, että he antavat yhteenoton mennä tiettyyn pisteeseen asti ja sitten kun se raja ylittyy, niin he menevät väliin, kommentoi itsekin muutaman kerran NHL-urallaan tapellut Kari Eloranta.

Vievätkö tappelut peliä väärään suuntaan?

Jotkut saattavat nähdä taitokiekkoilun ja aggressiivisen fyysisyyden välillä ristiriidan. Voiko kentällä olla yhtä aikaa taitoa ja fyysisyyttä, nimenomaan nyrkkien heiluttelun osalta? Vai vievätkö tappelut tilaa taidolta?

– Tappeluilla on lajin kehitystä estävä vaikutus, taitopelaajilta menevät pelipaikat. Koko huomio lajilta menee epäolennaiseen, maalailee uhkakuvia entinen maajoukkueen päävalmentaja ja NHL:ssäkin piipahtanut Alpo Suhonen.

Tappelukulttuuri oli voimakkaimmillaan NHL:ssä 1970-luvulla. Silloin Philadelphia Flyers voitti Stanley Cupeja pitkälti uhittelemalla ja toteuttamalla uhkailujaan. 80-luvulla tappeluista tuli jo osa kaikkien NHL-joukkueiden taktiikkaa. Seuraavalla vuosikymmenellä NHL:n otti komentoonsa komissaari Gary Bettman ja peliä ryhdyttiin siistimään.

– Nyt Pohjois-Amerikassa kovat kaverit eivät tahdo löytää töitä, koska peli on muuttunut uusien sääntöjen myötä, Pohjois-Amerikan kuviot hyvin tunteva Doug Shedden tokaisee.

– Kyse on nykytappelijoiden puutteellisista taidoista. Hall of Famessakin on kavereita, jotka osasivat sekä tapella että pelata. Sellaisille koville kavereille on edelleen käyttöä, jotka osaavat luistella ja pelata. Parimetriset ja 120-kiloiset nelosketjulaiset, jotka ovat joukkueessa vain tappeluiden vuoksi, ovat ulkona bisneksestä, Shedden painottaa.

Peli on siistiytynyt myös yhteiskunnan kehityksen vuoksi. Enää ei tarvitse ottaa oman käden oikeutta käyttöön, kun televisiokamerat näkevät käytännössä kaiken, mitä kaukalossa tapahtuu ja tuomioita voidaan langettaa videonauhalta jälkikäteen. Mitä tapahtuu tulevaisuudessa?

– Kymmenen vuoden päästä tappeluita ei välttämättä enää ole, laji voi olla täysi toinen, huomauttaa Shedden.

Usein kyse on myös liigan sisäisistä valinnoista. Sanktiot tappeluista vaikuttavat siihen, miten tappeluihin suhtaudutaan.

– Jos esimerkiksi tappelun aloittanut joukkue saisi pelata koko loppupelin vajaalla, tappelut luultavasti vähenisivät, toteaa Risto Pakarinen.

– Kun tappelemista on kuitenkin jääkiekossa glorifioitu ja tappelijoista tehty herrasmiesmäisesti salaisen säännöstön mukaan toimivia siviilissä nallekarhumaisen mukavia miehiä, jotka antavat kaikkensa joukkueen eteen, on selvää, että se kannustaa tappelemaan jatkossakin, hän hymähtää.

Linjan pitäminen on kuitenkin olennainen asia. Poukkoiluun ei ole syytä ryhtyä. Ja ratkaisun kanssa on pystyttävä elämään.

– Jos tappelut sallitaan, pitää myös hyväksyä niistä aiheutuvat lieveilmiöt. Tappeluiden kitkemiseen on kuitenkin keinot, jos vain haluja löytyy, tiivistää Raimo Summanen.