Wild lämmitteli voittoon Tampereella

LIIGA, NHL / Artikkeli
Minnesota Wild ja Tampereen Ilves kohtasivat maanantaina näytösottelussa. Suurta kiekkojuhlaa ottelu ei tarjonnut ja kolmannen erän rytistyksellään Wild korjasi voiton lukemin 5-1.

NHL-tähdet Minnesotasta lähtivät pelaamaan viimeistä harjoituspeliään ja kokoonpano oli sen mukainen. Tähtipelaajista ainoastaan Martin Havlat puuttui, mutta mukana viilettivät muun muassa Brent Burns ja Andrew Brunette sekä suomalaiskolmikko Mikko Koivu, Antti Miettinen, Niklas Bäckström.

Ilveksen nuorille pelaajille kyseessä oli lähinnä suuri tilaisuus päästä näyttämään taitojaan NHL-joukkuetta vastaan.

Kaksi erää tasatahtiin

Ottelun tempo ei missään vaiheessa noussut korkealle ja etenkin Wildistä näki, että tyypilliseen tapaan NHL-joukkue otti näytöspelin täysin lämmittelynä kauden alkua varten. Ilves näytti kuitenkin alussa kunnioittavan vastustajaansa hieman liikaa, eikä sekään juuri maalintekotilaisuuksia saanut.

Ensimmäinen maali syntyi noin kahdeksan minuutin pelin jälkeen, kun Wild pääsi siirtelemään kiekkoa Ilveksen päätyyn. Matt Cullen löysi syötöllään Cal Clutterbuckin, jonka laukaus lähti salamannopeasti maalin takakulmaan. Ilveksen maalia tänään vartoinut Sami Aittokallio ei voinut kuin antautua.

Toinen erä oli ajoittain jopa Ilveksen selvää hallintaa. Kotijoukkue pääsikin tuulettamaan tasoittavaa maalia, kun Jyrki Jokipakka laukoi maskin takaa erinomaisen rannelaukauksen Bäckströmin taakse. Nuori puolustaja on pelannut SM-liigassakin vasta kaksi ottelua, joten maali maistui varmasti hyvältä.

Wild ei kahdessa ensimmäisessä erässä juurikaan erottunut Ilveksestä, josta kertovat hyvin erien torjunnatkin. Bäckströmille kahdessa erässä kirjattiin yhteensä 18 torjuntaa, kun Aittokallio selvisi 15 torjunnalla.

Clutterbuckin kypärätemppu kaataa Ilveksen

Kolmanteen erään Wild teki tarvitsemansa ryhtiliikkeen, jonka pääarkkitehtina toimi jo ensimmäisessä erässä kertaalleen maalannut Clutterbuck. Mies pääsi iskemään vielä kahdesti, jonka lisäksi maalinteossa onnistuivat Marek Zidlicky ja Chuck Kobasew.


Rehti kamppailu jätti pelaajille hyvän mielen.
Daniel Cfir Levi - www.daniellevi.fi

Ilveksen ryhmän ei kuitenkaan tarvitse hävetä esitystään. Kaksi erää se oli hyvin mukana ja tehokkaammalla viimeistelyllä olisi voinut johtaakin peliä. Edukseen erottuivat muun muassa rohkeasti pelannut Michael Keränen sekä hyviä pyörityksiä Wild-päätyyn järjestänyt ketju Joonas Rask - Matias Myttynen - Matias Sointu. Nuorukaisista myös Jokipakka ansaitsee maininnan tässä kohtaa.

Päävalmentaja Juha Pajuoja oli pääosin tyytyväinen omiensa esitykseen.

– Kaksinkamppailuissa ja muissakin pärjättiin ihan hyvin.

Valmentaja halusi jakaa kehuja myös maalivahtiosastolle, vaikka kolmannessa erässä omiin pääsikin liikaa.

– Aittokallio oli kaksi erää oikein hyvä. Kyllä hänellä kotiavaus jo lähestyy ja pelejä on luvassa Mestiksessäkin sekä nuorten maajoukkueessa.

Pajuojan mukaan joukkueiden välillä ei ollut isoa eroa muun muassa luistelussa. Yhdessä asiassa Ilves oli kuitenkin selvästi vastustajaansa jäljessä.

– Tilanneterävyydessä oli isoin ero.

Bäckström ja Koivu tyytyväisinä

Minnesotan maalia vartioinut Bäckström oli tyytyväinen illan antiin ajatellen runkosarja-avausta Carolina Hurricanesia vastaan. Pelin kulusta Bäckströmillä oli odotettu näkemys.

– Parannettiin loppua kohden. Ilves pelasi hyvin ja oli intoo täynnä. Näki vähän erilaisen vastuksen.

Wildin runkosarja alkaa jo torstaina Helsingissä. Vastustaja on silloin toista luokkaa ja pelin pitää kulkea eri malliin kuin tänään. Koivun mukaan joukkue on nyt valmis avaukseen.

– Päästään aikaeroon kiinni ja tästä on paljon helpompi jatkaa tämän pelin jälkeen.

Kapteeni kehui vuolaasti kotijoukkuetta ja kertoi omia tuntemuksiaan pelistä.

– Ihan hyvältä tuntui. Vähän vielä oli hakemista pelin kanssa, mutta sitten se vähän vapautui ja fiilis parani.

Minnesota lähtee kauteen haastajan asemassa ja sekä Bäckström, että Koivu myöntävät, että playoff-paikoista tulee kova kilpailu.

– Kaudesta pitää saada aikaan tasainen suoritus. Joka vaihto täysillä, Bäckström kertoi.

Yleisömäärä suurin pettymys

Ottelun alkaessa huomasi, että halli ei tule täyttymään ääriään myöten. Silti yllätys oli suuri, kun yleisömäärä kuulutettiin. Hallissa oli vain 4625 katsojaa, ei siis sen enempää kuin arkipäiväisessä liigapelissäkään.

– Siihen olen tosi pettynyt. Täytyy vain toivoa, että ihmiset joivat paljon olutta ja söivät makkaraa, Pajuoja veisteli pelin jälkimainingeissa.

Lippuja peliin myytiin viime keväästä asti, mutta ilmeisesti hinta ja kysyntä eivät koskaan kunnolla kohdanneet. Ilves oli varmasti laskenut ottelun olevan suuri taloudellinen hyöty, mutta näin ei tällä kertaa ole.

– Uskon, että talousmiehet tämän kääntää voitoksi jollain tapaa tai edes nollatulokseksi.

Ilveksessä puhuttaa tällä hetkellä Luganosta ilman sopimusta jääneen Colby Genowayn tilanne. Pajuojalla ei ollut uutta tietoa Genowayn tilanteesta, mutta kanadalaisen pelaaminen Ilveksessä on vähintäänkin mahdollista.

– Jos mies ei muualle pääse, niin mies ilmestyy silloin tänne töihin.

» Lähetä palautetta toimitukselle