Mielipide

Janne Ojanen lopettaa uransa

LIIGA / Kolumni
Tapparan pudotessa SM-liigan pudotuspeleissä jatkosta, tuli päätökseensä myös yksi kappale suomalaista kiekkohistoriaa, kun Tapparan pitkäaikainen kapteeni Janne Ojanen kertoi ottelun jälkitunnelmissa sen, minkä moni jo osasi aavistaakin. Suuri tapparasydän sykkii tämän jälkeen kaukalon ulkopuolella, kun Ojanen kertoi, että nyt on aika tullut jättää jäähyväiset pelaajauralle.

– Kyllä se varmaan aikalailla tässä oli, kertoi luonnolisesti putoamisen tiimoilta alakuloisena ollut Janne Ojanen.

Kysymykseen, koska päätös syntyi, tuli ytimekäs vastaus.

– Nyt. En usko, että enää paluuta on, sen verran kovilla paikat ovat olleet. Ei viitsi leikkiä enää terveydellä.

Ojasen viimeinen kausi jäi edellisen tapaan rikkonaiseksi, kun Ojanen kuntoutui viimevuotisesta takareisivammasta kaukaloon vasta pitkällä syystalvella loukkaantuakseen jo pian uudestaan. Ikoni romutti kuitenkin Arto Javanaisen hallussa olleen pääsarjatason piste-ennätyksen ja palasi johtamaan kirvesrintoja vielä kerran pudotuspeleihin, joissa hän antoi vielä neljässä ottelussa kunniakkaasti kaksi syöttöpistettä. Ojanen ei tuttuun tapaan valitellut olleensa erityisen puolikuntoinen playoffeissa.

– Onneksi takareisi oli hyvä, että se ei oireillut oikeestaan ollenkaan. Pelituntuma oli tietysti vähän kateissa. Jos olisi saanut koko kauden pelata, niin varmaan olisi tulostakin tullut enemmän, mutta yritettiin taistella ja porukan eteen tehdä hommia. Se ei nyt riittänyt.

Itse pelistä Ojanen totesi, että kaikki tuli annettua.

– Pistettiin kaikki peliin, mitä porukasta löytyy. Rankkoja on nää jatkoaikatappiot, ei voi mitään.

– Aika tyhjä olo.

Jatkoon mennyt KalPa sai Ojaselta täyden tunnustuksen.

– KalPa oli hyvällä jalalla liikkeellä tänäänkin ja vaikeita pideltäviä olivat meidän omalla alueella, mutta oli meillä omat paikkamme. Varmasti on liigan luistelevin joukkue ja pelaa hienoa kiekollista peliä. Vaikeita on pidellä.

Uran ollessa paketissa Ojaselta kyseltiin jatkosuunnitelmia.

– Tosi haikea olo. En ole hirveästi miettinyt. Tapparan 01-ikäluokkaan on kyselty valmentajaksi, voi olla, että sinne menen.

Ja kun lopuksi kysymys kääntyi siihen, mitä sanottavaa maestrolla on niille monille Tappara-faneille, jotka haluavat kiittää loistokkaan uran johdosta, tulivat tunteet pintaan.

– Aika sanattomaksi vetää. Ei pysty sanomaan...

Ojanen kääntyi takaisin pukukoppiin tippa linssissä ja Hakametsän hallin pukukoppikäytävällä oli aistittavissa syvää haikeutta. Numero kahdeksan on luistellut viimeiset piirtonsa SM-liigajäälle.

» Lähetä palautetta toimitukselle