Turussa lähdettiin syksyllä liikkeelle positiivisen odottavissa tunnelmissa. Valmennus oli vaihtunut Jukka Koivun otettua TPS:n ruorin Kari Jalosen jälkeen. Seppo Suoraniemi ja Mikko Sokka, sekä maalivahtivalmentaja Urpo Ylönen täydensivät osaavan tiimin. Nousu takaisin huipulle voi alkaa.
Torjuntavastuun jakoivat Teemu Lassila ja Tuomo Karjalainen. Jason Elliot, joka jo vuosi sitten jäi Teemu Lassilan varjoon oli lähtenyt ja omat pojat vartioivat taas Tepsin maalia. Tämä osoittautui kauden aikana hyväksi ratkaisuksi. Ensi kaudella tällä parivaljakolla olisi hienoa lähteä sarjaan, sillä silloin rutiini saattaisi jo riittää mestaruuteen saakka. Vielä tällä kaudella ei ihan piisannut.
Puolustus oli vahvistunut sitten edellisen kauden Espoossa pitkään pelanneella Jiri Vykoukalilla ja SaiPa:sta Turkuun muuttaneella Antti Hulkkosella. Lukosta tuli amerikkalainen David Schneider, joka näytti, että kovalla asenteella pääsee vaikka mihin. A-junioreista nousi tiimiin edukseen esiintynyt Simon Backman. Turun pölyt jaloistaan karistivat Sergei Jerkovich, joka siirtyi Venäjän liigaan, sekä uransa pahojen polvivaivojen takia lopettamaan joutunut Tuomas Grönman. Pasi Petriläinen siirtyi Tapparaan. Pakisto vahvistui siis oikein urakalla ja se myös näkyi kauden aikana kaikilla pelin osa-alueilla.
Hyökkääjistä Mikael Holmkvist oli pakannut pelikassinsa ja lähtenyt Amerikkoihin. Tilalle saatiin kauden juuri alkaessa maailmalla pitkään kolunnut oma kasvatti ja taistelija Mikko Eloranta. Antti Aalto palasi myös Turkuun vahvistaen merkittävästi ennestään kovaa sentteriosastoa. Mikko Koivu oli osoittanut kesän harjoituotteluissa ottaneensa kolme askelta eteenpäin ja muutenkin TPS:n ilme oli Jukka Koivun alaisuudessa muuttunut täysin. Päävalmentaja oli todella innoissaan uudesta tehtävästään ja meno ja meininki tarttui pelaajiinkin. Taas mentiin, eikä meinattu!
Paljon pahoja loukkaantumisia
Keväällä 2003 alkoi pahojen loukkaantumisten suma, joka oli jatkuva aina viimeiseen finaaliin saakka. Tässä valossa Palloseuran hankkima runkosarjan voitto on todella kova saavutus. Joukkueelle äärimmäisen tärkeän Mika Alatalon polven sivuside meni poikki toukokuussa ja edessä oli puolen vuoden lepo. Saman kohtalon koki kesällä sentteri Joni Lius.
Jatkoa surulliseen listaan riitti. Maalivahti Teemu Lassila jäi harjoituksissa kasan alimmaksi sillä seurauksella, että Teemunkin polvi jouduttiin operoimaan. Edessä oli monen kuukauden kuntoutus. Sairastuvalle joutui pitkäksi aikaa myös Markus Seikola, jonka nilkka murtui harjoituksissa.
Mikko Koivu sai mailasta silmilleen - harjoituksissa - kuinkas muuten. Kun vielä lisätään listaan Jiri Vykoukalin palloksi turvonnut nilkka, Kai Nurmisen solisluu, saadaan hieman kuvaa Tepsin tilanteesta kaudella. Lisäksi Mikko Rautee pelasi pitkään pahasta kylkivammasta huolimatta ja Ville Vahalahti mursi nilkkansa joutuen pois pahimpaan mahdolliseen aikaan. Tepsin peleissä ja varsinkin harjoituksissa todella sattui ja tapahtui, sillä valmentaja Koivu kiidätettiin kesken treenien ambulanssilla sairaalaan purkukiekon tultua suoraan korvaan.
Kaiken kurjuuden kruunuksi Mikko Eloranta loukkasi yläselkänsä pahasti Rinkelinmäellä ja Kulin kausi loppui siihen. Antti Aalto taittoi viimeisessä finaalissa nilkkansa. Normaaleista loukkaantumisista on turha edes mainita. Todella pahojakin sattui ihan riittävästi tässä muutamia mainitakseni.
Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo
TPS esitti kesän harjoitusotteluissa lupaavia otteita. Sarjan alkaessa homma kuitenkin yllättäen tyssäsi. Kahdesta peräkkäisestä vieraspelistä saldona oli kaksi tappiota ja vaikka SaiPa selätettiin komeasti kotona, jatkui takkuilu vieraissa edelleen. Joukkue ei saanut Jukka Koivun toivomaa lentävää lähtöä, vaan TPS joutui opettelemaan voittamista vaikeimman kautta.
Suoritustaso ailahteli voimakkaasti sekä eri peleissä, että jopa otteluiden sisällä. Tulosta tuli usein puolivaloillakin pelaamalla ja ensimmäinen erä nukuttiin aivan liian monta kertaa. Kun unihiekka saatiin pois silmistä, tasoittui peli ja kesken ottelun piristynyt joukkue venyi lopulta yleensä voittoon asti. Paketti ei kuitenkaan oikein kestänyt kasassa täyttä kuuttakymmentä minuuttia koko aikana. Tässä on tulevalle kaudelle ehkä eniten opittavaa.
Pelillisesti TPS oli kuitenkin mennyt jättiloikan eteenpäin. Kun Alatalo vielä saatiin marraskuussa mukaan, oli yhä parempaa luvassa. Maalivahti Tuomo Karjalainen oli runkosarjassa todellinen työn sankari ja häntä on hyvin paljolti kiittäminen runkosarjan voitosta. Kerrassaan komea suoritus kakkosmaalivahdin rooliin alunperin ajatellulta Karjalaiselta. Ensi kausi saattaakin olla Karjalaisen lopullisen läpimurron paikka aloittavana maalivahtina, mikäli Lassila suuntaa taalakaukaloihin.
Läpi kauden tulleet pahat loukkaantumiset häiritsivät joukkueen kuvioiden hiotumista pahasti. Ihmetystä herättivät myös Elyseen suosikiksi nousseen Antti Hulkkosen osin puhtaistakin taklauksista saamat pelikiellot. The Hulk taklasi itsensä katsojien sydämiin. Muutenkin Koivu onnistui kasaamaan toimivan paketin, sillä TPS:n maaliin saatiin harvakseltaan kiekkoja runkosarjassa.
Marraskuun 22. päivänä TPS aloitti huiman viidentoista pelin tappiottoman putken, jonka aikana vain Lukko ja Blues kykenivät pelaamaan turkulaisten kanssa edes tasan. Muutoin kyyti oli kylmää. Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niinpä Lukko katkaisi tammikuun kymmenentenä Raumalla Tepsin putken maalein 4-1. Viisitoista peräkkäistä tappiotonta ottelua oli kuitenkin Palloseuran komea saldo. Elysee Arenakin oli taas vastustajien kammoama paikka, sillä joulun jälkeen TPS taipui kotonaan runkosarjassa vain kahdesti ja loppupeleissäkin vain kerran.
Kalliiksi kävi matka Helsinkiin
Näin jälkeenpäin on helppo nähdä, että helmikuun 22. päivänä pelattu HIFK-TPS -ottelu oli eräänlainen vedenjakaja turkulaisten pelillisiä suorituksia arvioitaessa. Kai Nurminen oli reilua viikkoa aiemmin loukannut itsensä Lappeenrannassa ja nyt murtui Ville Vahalahden nilkka. Lisäksi Mikko Eloranta sai parin pelin pelikiellon polvitaklauksesta ja oli myös poissa kuvioista.
Palloseuran tehokas ylivoimapeli oli enää pelkkä muisto. Erityisen harmillista tämä oli siksi, että ylivoima oli alkanut toimia todella hyvin ja nyt molemmat syömähampaat olivat pahasti rikki. Varmemmaksi vakuudeksi hienoon kevätkuntoon päässyt Antti Aalto joutui huilaamaan runkosarjan lopun nivusvaivojen takia. Niinpä Tepsin nimivahva nippu oli lopulta kauden aikana kokonaan koossa turhan harvoin.
Koivun legioona marssi kuitenkin lopulta runkosarjan voittajaksi ja kuittasi SM-liigalta Harry Lindbladin komean muistopalkinnon jo kolmannentoista kerran. Kermaksi kakun päälle tuli myös jokunen killinki parkkirahakukkaroon. Vaikka palkinto on merkittävä, ei sen saaminen aiheuttanut kummempia riemunkiljahduksia. Liekö osaltaan johtunut siitä, että TPS pelasi ihmeen haluttomasti tuossa viimeisen kierroksen ottelussa onnistuen häviämään HPK:lle maalein 0-1. Kun Kärpät hävisi samaan aikaan Helsingissä, jäi pokaali Turkuun.
Haukottelukilpailut
TPS sai vastaansa puolivälierissä Bluesin. Espoolaiset olivat play off-karsinnoissa selättäneet hallitsevan mestarin, Tampereen Tapparan voitoin 2-1. Niinpä jo välisarjassa toisilleen tutuksi käynyt parivaljakko joutui taas vastakkain. Kupletin juoni oli sellainen, että Elyseellä TPS voitti ilman suurempaa tuskaa ja Espoossa Blues sumputti, sen kun kerkisi.
Palloseuran pelaajat eivät kaikki olleet asian vaatimalla asenteella mukana ja kotonaan hyvin taistellut vastustaja venytti useimpien yllätykseksi sarjan peräti kuuteen peliin. Sitten väistämätön tapahtui ja TPS meni parista jatkoon otteluvoitoin 4-2.
Sarja ei tarjonnut sen paremmin suuria kuin pienempiäkään hienouksia. Myös yleisö tiesi tämän ja pysyi poissa halleista. Neljätoista keskinäistä ottelua saman kauden aikana oli liikaa kaikkien mielestä. Tästä sarjasta muistettakoon varsinkin nuoren Arttu Virtasen hyvät esitykset.
TPS suoraan finaaliin
Semifinaaleissa vastaan tuli HPK. Kerho oli luistellut Rautakorven Lukon ylitse hengästymättä. Monen kevään mustaksi hevoseksi veikkaama Lukko jäi täysin jalkoihin ja jätti itsestään todella vaisun kuvan häviten sarjan suoraan neljässä ottelussa. Pelit olivat ohi ennen kuin ne ehtivät alkaakaan. Kerho näytti olevan iskussa.
Melkoinen yllätys oli, että TPS meni tästä parista jatkoon suoraan kolmessa pelissä ilman tappiota. Täytyy kuitenkin myöntää, että kiekko todella pomppi turkulaisille. Varsinkin Hämeenlinnan ottelussa TPS:llä oli onni mukanaan, sillä pikkumusta taisi mennä HPK:n maaliin jo Kai Nurmisen luistimestakin.
Tässä pelissä TPS kärsi kuitenkin valtavan menetyksen, sillä joukkueen kapteeni Mikko Eloranta ajoi vauhdilla päin laitaa pää edellä. Seurauksena oli murtuma yläselässä. Onni onnettomuudessa, sillä katastrofin ainekset olivat koossa. Nyt joukkue menetti kapteeninsa - ja sinänsä siinäkin oli katastrofia tarpeeksi. "Kulin" loukkaantumisella oli suuri psykologinen merkitys ja lisäksi ykköskenttä hajosi taas.
Kaikkiaan TPS oli kuitenkin onnekas selvitessään Kerhosta suoraan kolmessa kamppailussa. Sarja oli pelillisesti hyvin tasainen, eivätkä luvut 3-0 kuvaa siltä osin tapahtumia. Muutamia tärkeitä lepopäiviä kuitenkin saatiin ennen finaaleja. Tässä vaiheessa vaikutti kaikesta huolimatta erittäin hyvältä.
Kuti jäi piippuun
Runkosarjan parhaat joukkueet selvittivät tiensä finaaliin, kun Kärpät selätti HIFK:n todella jännittävien vaiheiden jälkeen otteluvoitoin 3-2. Tepsiä pidettiin yleisesti suosikkina ja "Pojan" veikattiin palaavan riemusaatossa Aurajoen rannoille. Oululaisten maalivahdilla Niklas Bäckströmillä tiedettiin olevan pahoja polvivaivoja. TPS puolestaan sai aloittaa sarjan kotonaan Kärppien tullessa melkeinpä suoraan edellisestä ottelusta kentälle valmiiksi hikisinä.
Ensimmäisessä finaaliottelussa TPS oli hallitseva osapuoli. Kiekko kulki hienosti aina kolmannen erän alkuun asti, jolloin joukkue alkoi käsittämättömästi roiskia kumipalaa 1-0 johdossa. Oma peli loppui ja Kärpät päästettiin mukaan otteluun. Tenkrat ja Machulda kiittivät ja ottivat kotiedun Kärpille. Melkoista shokkihoitoa turkulaisille, mutta hölmöilystä sakotettiin nyt kovalla kädellä.
Oulussa Kiirastorstaina vieraiden maalivahdeilla ei ollut paras päivänsä. Puhtaita papereita eivät tosin saa kenttäpelaajatkaan, jotka hienosti kirivät isäntien kahden maalin johdon kiinni - vain lopettaaksen pelaamisen jälleen päästyään johtoon. Sama passivoituminen kuin ensimmäisessäkin pelissä iski taas ja Kärpät hoiti voiton kotiin jatkoajalla ulkomaalaisvahvistusten kurittaessa Palloseuraa.
Pitkäperjantaina Turussa TPS oli se joukkue, jonka odotin näissä peleissä näkeväni. Luisteleva, pelaava, taisteleva, karvaava ja aktiivinen aloitteentekijä - voittaja. Kärpät jäi täysin jyrän alle. Lukemat Turkuhallissa 5-0 ja asiasta harvinaisen vähän eriäviä mielipiteitä. Joukkue pelasi parhaalla tasollaan sen ainoan pelin tässä sarjassa. Siksi hampaankolot ovatkin monella täynnä hienosta kaudesta huolimatta. Jukka Koivu totesikin lehdistötilaisuudessa, että ilman tätä esitystä mestaruus olisi mennyt Kärpille liian halvalla.
Viimeisessä pelissä Kärpät vei sitten väsyneen oloista Tepsiä. Vaikka numerot olivat 1-0 jatkoajalla, oli peli selkeästi oululaisten. Tepsillä ei juuri paikkoja ollut ja Palloseuran maalissa Teemu Lassila oli joukkueensa paras. Ilman häntä ei olisi edes tarvinnut mennä jatkoajalle. Homma oli paketissa ja hopeat kaulassa.
Hymyilee, ei hymyile, hymyilee...
Kaikkiaan finaalisarjasta jäi outo maku suuhun. Toisaalta kausi oli kerrassaan upea. TPS on taas kansallisella huipulla ja runkosarjakin kuitattiin siinä sivussa. Jukka Koivun johdolla kurssi korjattiin jälleen oikean suuntaiseksi.
Täkäläiset kannattajat saivat varsinkin kotiotteluissa hunajaa roppakaupalla. Silti sapettaa, pakko myöntää. Ei se, että Kärpät voitti ja TPS tuli toiseksi, vaan tapa, jolla se tapahtui. Joukkueesta ei saatu kaikkea irti ja varsinkin ensimmäinen peli hävittiin aivan turhaan. Se oli antava suunnan finaaleille.
Toinen puoli naamasta hymyilee ja toinen on hapan. Koeta siinä sitten olla ja elellä. Vähintäänkin skitsofreeninen olohan tuosta tulee. Kovimmassa mahdollisessa valuutassa makseltiin oppirahoja. Toivottavasti kerta riittää. Toinen olisi jo enemmän kuin lääkäri määrää. Jukka Koivukin tuumasi, että juhannuksena voi jo olla ihan mukavaa.
Isoja linjauksia tarkastellen tulos on kuitenkin reippaasti positiivinen ja silloin se hapankin puoli naamasta jo hymyilee. Kaksi vuotta jatkunut painajainen on poissa ja TPS kykenee taas esittämään hyvää jääkiekkoa ja sen sivutuotteena myös menestymään. Valmennus on sitoutunut jatkuvuuteen ja sama linja näkyy myös tehdyissä pelaajasopimuksissa. TPS kuittasi myös Aaro Kivilinnan muistopalkinnon, joka annetaan yleisesti parhaiten menestyneelle seuralle. Kaikkiaan siis vakuuttava näyttö osaamisesta laajalla rintamalla.
Auringonpimennys Aurajoen rannoilla oli viime keväänä vastaavan juttuni otsikkona. Silloin ei juuri myönteistä sanottavaa löytynyt. Nyt löytyy. Tuo auringonpimennys on ohi ja päivä paistaa taas täällä Elyseen nurkalla. TPS on taas huipulla. Pelaajat lomailevat ansaitusti hetken palattuaan perinteiseltä Levin reissultaan. Toivottavasti lento lähti edes nyt ajallaan. Joukkueelle taustahenkilöineen kiitos hienosta kaudesta.
Otetaan se puuttuva askel ensi keväänä.
