Ykkösketju ratkaisi
Hämäläisjoukkueiden viimeinen rypistys ennen joulutaukoa oli raskaanoloista puurtamista. Vieraiden hyökkäämisestä puuttui viimeinen terä eikä kotijoukkueen hyökkäyskalusto saanut survottua kiekkoja paikoista sisään kuin harvakseltaan. Kaikki maalit ottelussa oli HPK:n ykkösketjun aikaansaannoksia.
Ennen ottelun aloitusta Maxime Talbot loi silmäyksen vastustajan suuntaan.
Tuomas Santavuorta rikottiin rangaistuslaukauksen arvoisesti.
Ville Kolppanen selvitti yrityksen helposti.
Vierailla oli läpi ottelun paljon kommentoitavaa tuomareille.
Omat kommenttinsa aiheutti Samuli Kivimäen taklaus Johan Larssoniin. Kivimäen ottelu loppui siihen, Larsson palasi paikattuna jäälle.
Ossi-Petteri Grönholm kävi taklauksen jälkeen keskustelemassa pelaajien keskinäisestä kunnioituksesta.
Jyrki Jokipakka piteli Antti Aarnion päätä paikallaan.
Aarnio kävi hetken päästä antamassa palautetta vastapelureille.
Miestä seinälle Pohjois-Amerikan malliin.
Joni Tuominen yritti napata Janne Laakkosta niskasta kiinni.
Ville Kolppanen tähysteli korkealle karannutta pelivälinettä.
Laakkonen ja Ville Korhonen yrittivät nostaa peliä hyökkäyspäätyyn.
Maalilla oli odottava tunnelma, kun siniviivalla taisteltiin kiekosta.
Erkki Rajamäki yritti päästä niskan päälle hyökkäyspäädyssä.
Jere Sallinen lopetti kuitenkin vieraiden pyristelyn lataamalla illan toisen maalinsa Ville Kolppasen selän taakse.
Mikä Järvinen oli ohittamaton maalillaan ja HPK siirtyi joulutauolle kolme pistettä rikkaampana.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Artikkeli
Jämsen vaarantaa uransa pelityylillään, Liigan keväthankinnat eivät Nikun ohella vakuuta ja muut kuumat väitteet
LIIGA | 23.1.2024 7:00