Tom Cavanagh 28 vuotta, Derek Boogaard 28 vuotta, Rick Rypien 27 vuotta, Wade Belak 35 vuotta. He kaikki ovat poissa. Kaikki aivan liian nuorena. Nämä seuraavat asiat eivät koske jokaista näistä sotureista, mutta heitä yhdistää useampi kuin yksi totuus; Jääkiekko, NHL, tappelijan rooli, aivotärähdykset, päihteet, masentuneisuus, itsemurha, ja kuolema.
Heidän elämänsä myös poikkesivat toisistaan; Rypienin ja Boogaardin NHL-urat olivat vielä kesken, Cavanagh’n kaksi viimeiseksi jäänyttä kautta kuluivat AHL:ssä, Belak oli perheellinen ja lopettanut uransa vain muutama kuukausi aiemmin, Belak oli erittäin onnellisen oloinen ja yksi pidetyimmistä NHL-pelaajista kaukalon ulkopuolella.
Rypienin taakkaa syvensi tyttöystävän kuolema autokolarissa miehen ollessa A-juniori-ikäinen, Boogaardin kuolema ei tapahtunut tahallisesti oman käden kautta. Eroja miesten välillä löytyisi vaikka kuinka paljon, mutta ne pahimmat ja raaimmat seikat yhdistävät heitä.
On herännyt suuret spekuloinnit ja tutkimukset monella eri taholla siitä, mitkä yhdistävät seikat johtivat näihin kuolemiin, ja kuinka vastaavanlaisilta kauheilta tapahtumilta voitaisiin välttyä tulevaisuudessa. Mikä tärkeintä, NHL ja sen pelaajayhdistys NHLPA tutkivat kuolemat perinpohjaisin.
Belakin kohdalla on spekuloitu uran loppumisen vaikutuksia tapahtuneeseen. Miehen elämässä kaiken piti olla enemmän kuin mallillaan, vaikka hän olikin elämän varrella kärsinyt masennuksesta. Tämä kovaluinen ex-kiekkoilija oli valmistautumassa Battle of the Blades –taitoluistelu tosi-tv-sarjaan, hänellä oli vaimo ja kaksi pientä tytärtä, 5- ja 7-vuotiaat Andie ja Alex. Kaiken piti olla kohdallaan. Silti miehen sisällä itänyt masennus iski voimakkaammin ja vei voiton onnellisuudesta.
Lopettaako pelin loppu koko elämän?
On keskusteltu siitä, jättääkö NHLPA pelaajat liian yksin uran loppumisen jälkeen. Pelaajat ovat tottuneet 20–30 vuotta olemaan lähes päivittäin tekemissä joukkueensa kanssa, ja kysymys herääkin voiko yksinäisyys iskeä silti vaikka ympärillä olisikin perhe, ystävät, ja muut harrastukset. Tuntuvatko nämä muut elämän osa-alueet samalle kuin silloin, kun jääkiekkoura oli vielä täysissä voimissaan? Tätä NHLPA yrittää nyt selvittää.
Boogaard ja Rypien kärsivät molemmat useista aivotärähdyksistä, ja jälkimmäisen menneisyydestä löytyi tämä kaamea tragedia tyttöystävän menetyksestä. Erityisen kauheaksi menetyksen tekee se, että tämä nuori nainen oli ajamassa silloin poikaystävänsä jääkiekko-ottelua katsomaan. Ei sillä, yhtä kauhea onnettomuus oli kyseessä, olisi tyttöystävä ollut ajamassa minne tahansa. Boogaard ja Rypien kärsivät vakavista päihdeongelmista, ja New York Rangersissa viimeiset ottelunsa pelannut jättikokoinen Boogaard kuolikin tahattomaan alkoholin ja kipulääkkeiden yliannostukseen.
Boogaardin nuorempi veli Aaron, myös jääkiekkoilija ja tappelijan roolissa, tuomittiin heinäkuun lopussa syytteeseen reseptilääkkeen laittomasta välityksestä veljelleen sekä tutkijoiden harhaanjohtamisesta todistusaineistoa kätkemällä. Tämä tekee vanhemman veljen kuoleman perheelle ehkä vieläkin raskaammaksi.
”Boogieman” ja ”Ryp” lääkitsivät itseään päihteillä roolinsa, aivotärähdystensä, jatkuvien kipujensa, ja ahdistuksensa peittämiseksi. Kaikki nämä asiat valitettavasti kulkevat käsi kädessä. Tähän väliin haluan todeta, että olen aina ollut jääkiekkotappeluiden suuri kannattaja tähtipelaajien ja muiden joukkuetovereiden jalon suojelemisen, sekä tappeluiden pelin kulkuun tuoman henkisen vaikutuksen takia. Nyt olen joutunut puntaroimaan mielipidettäni uudelleen.
AHL:ssä viimeiset pelinsä pelannut Cavanagh oli nelikosta ainoa, joka ei pelannut tappelijan roolissa, mutta hänen masennuksensa ja muut mielenterveyssairautensa olivat vielä muita voimakkaampia. Nuorimies löydettiin itseltään henkensä riistäneenä Providence Placen ostoskeskuksen parkkihallista. Cavanagh’n mielenterveysongelmat olivat pahentuneet elämänpolun loppua kohden.
Tarttukaa masennukseen ajoissa
Minulle jääkiekko, NHL, aivotärähdykset, päihdeongelmat, läheisten kuolemat, ja masentuneisuus ovat kaikki erittäin tuttuja asioita elämässäni. Olen käynyt läpi koulukiusattuna olemisen, kahdeksan aivotärähdystä joista ensimmäinen tuli koulukiusauksen uhrina ollessani 10-vuotias, sekä vakavat päihdeongelmat. Menetin äitini ja viisi kaveriani kahden vuoden sisällä ollessani alle 20-vuotias, kärsin usean vuoden todella voimakkaasta masennuksesta juuri yli kymmenen vuotta kestäneiden päihdeongelmieni aikaan.
Vaikuttivatko aivotärähdykset masennukseeni? Sitä en tiedä. Vaikuttivatko päihteet masennukseeni? Kyllä. Entä vaikuttivatko aivotärähdykseni kipu- ja nukahtamislääkekoukkuun? Aivan varmasti vaikuttivat. Tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkäksi, ja lopputulos on kaikille selvä. Jääkiekko ja NHL taasen olivat läheisteni ja musiikin ohella vaikeiden vuosieni valonpilkkuja.
Nykypäivänä olen onnellinen perheellinen mies, joka on ollut yli kolme vuotta täysin selväpäinen. Olen käsitellyt kivutkin ilman reseptilääkitystä. Masentuneisuudesta ei näy pilkahduksia kuin erittäin harvoin, ja olen erittäin onnellisesti naimissa, sekä onnellisempi kuin koskaan aiemmin elämässäni.
Nämä nuorten ihmisten kuolemat saivat minut kuitenkin jälleen pohtimaan aivotärähdysten, läheisten menetysten, päihdeongelmien, ja masentuneisuuden yhteistä verkkoa, joka auttamatta johtaa tiensä seitistä toiseen. Harva tiesi aikanaan ongelmistani, kuten nyt harva tiesi poisnukkuneiden sotureiden kuoppaisesta tiestä. Olin itse koko ajan työssäkäyvä ihminen, kuten olivat myös nämä nuoret miehet. Kaikkien meidän taipaleille toki mahtui sairauslomia syistä tai toisista.
Kaikkien tarinat eivät päädy yhtä onnelliseen tilanteeseen kuin missä minä elän nyt. Näiden neljän miehen tarinat päättyivät päinvastoin.
Lopuksi haluan kehottaa kaikkia seuraamaan läheisiään aina huolehtivalla silmällä, ja tarttumaan pieneenkin merkkiin. Vaikka huolenne osoittautuisi aivan turhaksi, se on aina parempi vaihtoehto kuin huomiotta jättäminen. Toisen tätä kauheaa tapahtumien sarjaa käsittelevän artikkelin kommenttikenttään oli joku lukija linkittänyt Chisun kappaleen "Yksinäisen keijun tarina". Suosittelen kuuntelemaan.
R.I.P. Thomas Garrett Cavanagh, Derek Leendert Boogaard, Rick Joseph Rypien, ja Wade Belak.
Kirjoittaja on aviomies ja isä, musiikin monitoimiammattilainen, sanoittaja, Black Crows Break the Silence –yhtyeen laulaja, vapaa kirjoittaja, sekä Jatkoajan entinen toimittaja, joka selvisi omasta Helvetistään voittajana.