Roope Taponen ja HIFK olivat kärppälaumalle liian kova pala purtavaksi Helsingissä
HIFK ja Kärpät pelasivat viikonlopun ensimmäisen keskenäisen osaottelunsa perjantaina Helsingin jäähallissa. HIFK johti kahden erän jälkeen ottelua 3−0, eikä Kärpät saanut enää kiriä aikaan loppuhetkien kavennuksesta huolimatta. Loppunumerot loppuunmyydyllä Nordiksella olivat 3−1 kotijoukkueen eduksi.
Eetu Koivistoinen aloitti maalinteon ajassa 7.37.
Roope Taponen ja HIFK-puolustus taistelivat Kärppien tulituksen edessä.
Kasper Kotkansalo laukoi HIFK:n kahden maalin etumatkalle kauden toisella maalillaan.
Toisessa erässä jatkettiin taistelua.
Micke-Max Åsten kerkesi jo tuulettaa maalia, jota ei koskaan hyväksytty maalivahdin estämisen vuoksi.
Niko Seppälä tuuletti HIFK:n 3−0-johtomaalia toisen erän viimeisellä minuutilla.
Ottelun lopussa vierailijat saivat pienen mahdollisuuden tulla peliin mukaan Jori Lehterän ottaessa kaksiminuuttisen.
Kärpät hyödynsi ylivoimansa, kun Ville Koivunen kavensi tilanteeksi 3−1.
Nämä jäivät myös loppunumeroiksi ja HIFK otti kolmannen voittonsa putkeen.
Kaikki kuvakoosteet
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
Tappara juhli jäällä ja kopissa − myös "Poju" saapui mukaan
LIIGA | 29.4.2024 12:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Kolumni
Revittävien kausikorttien viikko lähestyy − pyydän, että sarjat jatkuvat pääsiäiseen asti
LIIGA | 24.3.2024 18:00
Uutinen
Pekka Jormakka palaa Jukurien kokoonpanoon – Ainoastaan TPS luottaa tuttuun miehistöönsä
LIIGA | 20.3.2024 12:38
Artikkeli
Baptisten tuomiossa mokasivat kaikki, "säälipleijarit" ovat yliarvostettuja ja muut Liigan kuumat väitteet
LIIGA | 4.3.2024 7:00