Jokipojat selvitti ensimmäisen ottelupallon - ”Ykkösketjumme lahjoitti tämän kaverille”

MESTIS / Raportti
Janne Väyrynen ja Samu Pitkänen olivat vaikeita pidäteltäviä Hokki-puolustukselle.
Hokki ei onnistunut nappaamaan finaalipaikkaa ainakaan vielä keskiviikkona, kun Jokipojat taisteli vieraskaukalosta voiton lukemin 1-5. Samalla joensuulaiset kavensivat ottelusarjan 3-2:een.

Kajaanilaisten äärimmäisen kovan prässin ja tiiviin viisikkopuolustuksen kanssa sarjan neljä ensimmäistä ottelua tuskaillut Jokipojat oli löytänyt viidenteen peliin omaan tekemiseensä uusia ulottuvuuksia.

Hanakasti hyökkäysalueella kiekolliseen pelaajaan kiinni käyvä Hokki-puolustus jäi monta kertaa jälkeen, kun paineen alla oleva joensuulaispelaaja lähetti pystysyötön ylemmäs kärkkymään jääneelle joukkuetoverilleen, mikä avasi Jokipojille lukuisia ylivoimahyökkäyksiä ja jopa läpiajoja.

– Muutimme hieman pelitapaa tähän otteluun, teimme muutaman kikan. Kuten "Papu" (Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen) teki viime pelissä Joensuussa, niin tällä kertaa me teimme tätä varten ne muutamat kikat, ja se onnistui tänään, kertoi vieraiden päävalmentaja Ari Aaltonen.

Jokipoikien vahvuutena olivat erityisesti erien alut, joissa joukkue loi kovaa painetta Hokin puolustusalueelle, ja onnistui myös kahden ensimmäisen erän alkuhetkillä maalinteossa.

Ottelun avausosumasta vastasi reilun kahden minuutin pelin jälkeen Janne Väyrynen, joka lähetti tarkan rannelaukauksen verkkoon Samu Pitkäsen hyökkäyspään aloitusvoiton jälkeen. Sama mies oli asialla myös 0-2-maalissa, tällä kertaa Hokin Markus Piispanen tarjoili käsittämättömän harhasyötön suoraan karvaamaan jääneen Väyrysen lapaan, ja jokipoikahyökkääjä kiitti.

Pelissä hyvää otetta ennen toista maalia pitänyt Hokki näytti tulevan mukaan peliin, kun Piispanen napautti maalin edestä ylivoimalla kavennusosuman, mutta erän lopulla Jesse Paukku vapautti Pitkäsen läpiajoon, eikä joensuulaiskapteeni erehtynyt.

– Meidän ykkösketjumme tarjosi kyllä tämän voiton kaverille. 0-3 tauluun tasaviisikoin tuohon ensimmäiseen erään, ja vielä toinen aloitustappiomaali toisen erän alkuun. Kopissa lyhyesti totesin, että kyllä tämä kolmikko on yhden välierävoiton velkaa muulle joukkueelle, se on kylmä fakta, tilitti Hokki-valmentaja Laukkanen omiaan.

Ykkösketjujen ero oli toden totta tilastoissakin silmiin pistävä. Siinä missä Jokipoikien Väyrynen – Pitkänen – Paukku tehoili yhteensä pisteet 4+4, keräsi Hokin ykkönen tehotilastoon lukeman -3 mieheen, olkoonkin, että sama kolmikko värkkäsi ylivoimalla joukkueensa ainokaisen.

Parilla maalilla peli pakettiin

Heti toisen erän alussa Jokipojat alkoi pistää peliä lopullisesti pakettiin, kun Jesse Jormanainen ohjasi maalin kulmalta Joni Murasen vedon sisään. Tämä riitti myös Hokin maalilla 12 kertaa torjuneelle Tuukka Smuralle, ja tolppien väliin luisteli Sami Väliharju.

Väliharjun nolla kesti reilut kolme minuuttia. Paukun läpiajon nuori maalivahti vielä torjui, mutta jatkotilanteessa joensuulaiset pääsivät riehumaan mielin määrin aivan maalin edessä, ja Pitkänen sipaisi illan toisellaan loppulukemiksi 1-5.

Toisen erän lopulla Hokki vielä jaksoi painaa, mutta viimeistään päätöserän alkuun kiihko oli laantunut, ja päätöserä menikin lähinnä pelaillessa molempien joukkueiden luodessa erinäisiä maalipaikkoja, mutta maalivahtien napsiessa kiekot kiinn.

– Tuon 1-4-maalin jälkeenhän tämä oli ihan pelailua molemmilta joukkueilta. Intensiteetti putosi kyllä sen jälkeen. Erikoisia maaleja, neljästä ensimmäisestä kaksi sata-nolla -aloitustappiota, sitten Piispanen pelasi hienosti yhteen Väyrysen kanssa, ja lopuksi (Markus) Korkiakoski unohti Pitkäsen selän taakse. Erikoista peliä tähän hetkeen. Katsotaan, miten pojat parsivat itsensä perjantaiksi kasaan, Laukkanen summasi.

Aaltosella ei puolestaan ollut syytä parjata omiaan.

– Tulimme loistavalla asenteella, selkä seinää vasten. Olemme olleet tällaisissa pahoissa paikoissa aikaisemminkin, ja näköjään mitä pahempi paikka, sitä paremmin joukkue taistelee. Tämä oli loistavaa työtä. Taistelimme hienosti, hyökkäsimme ja teimme paikoista maalit, Aaltonen iloitsi.

– Ei tästä pelistä oikein pysty sanomaan mitään, kun 40 minuuttia pelaillaan, niin se on vähän huono. Yritetään pelata perjantaina paremmin, ja täydet 60 minuuttia, päätti Laukkanen.

– Perjantaina jatketaan, tämä oli vain yksi peli, ei tässä sen kummempaa. Mitään emme ole voittaneet, emmekä hävinneet. Taistelu jatkuu, tiivisti Aaltonen jämäkästi.

Ottelusarjan kuudes peli on luvassa perjantaina Joensuussa. Sarja on tuolloin Hokille toista kertaa katkolla.

» Lähetä palautetta toimitukselle