4 - 2
Kooveen parantunut ote ei riittänyt, vaan Hermes paineli voittoon toisen kerran ottelusarjassa.

Arno Hämäläinen

Hermes selvisi Kooveen vanhojen kettujen metkuista − Kotivoitto irtosi 50 laukauksella

Kokkolassa Hermes ja Koovee ottivat kolmannen kerran yhteen Mestiksen karsintaottelusarjassa. Kooveen Tomi Ristelin hurjat 46 torjuntaa eivät auttaneet, vaan tasaisen väännön voittajaksi selviytyi kotijoukkue Hermes lukemin 4−2.

Kokkolan Hermeksen ja Tampereen Kooveen keskinäinen ottelusarja oli jälleen jännittävää taistelua, jossa kiekosta taisteltiin voimalla. Ottelu ottelulta peliään parantanut Koovee haastoi isäntiään, mutta Hermes onnistui maalipaikoissaan paremmin.

− Vähän kaksijakoiset tunnelmat. Pystyttiin hyökkäyspäähän pelaamaan parhaan pelin tässä sarjassa, mutta sitten taas puolustaminen ei ollut sitä millä pelejä voitetaan. Toki Hermeksellä oli pelihallinta pitkälti, mutta joissakin paikoissa annettiin liikaa siimaa. Pomput tuli ahkerammalle joukkueelle ja se oli Hermes, Kooveen päävalmentaja Jyrki Rantala harmitteli.

− Koovee antoi meille kovimman vastuksen tässä sarjassa pelillisesti. Juuri sillä, että löysi sen hyökkäyspelin. Joka kerta, kun vanhat äijät (Antti) Hildén ja (Mika) Niemi pääsivät kuljettamaan kiekon sinisen yli, niin loivat vaarallisen tilanteen. Se oli tänään meille kovin haaste tässä sarjassa. Haiskahtaa vähän siltä, että joka peliin pitää parantaa voittaakseen pelin, totesi Hermes-luotsi Ari-Pekka Pajuluoma.

Illan otteluun kokkolalaiset lähtivät ilman kärkihyökkääjäänsä Samu Markkulaa, jonka paluusta peleille Pajuluoma ei vielä osannut sanoa tarkemmin.

Maalin makuun päästiin jo avauserässä

Ensimmäinen erä oli vahvaa taistelua, jossa tilanteita syntyi molemmin puolin. Hermeksen kannattajat saivat huokailla harmista muutamaankin otteeseen, kun kiekko kimposi ohi maalin. Erän lopussa näytti, että kiekko olisi mennyt maalin sisäkautta takaverkon alaosaan, mutta viedotarkistuksessa todettiin kiekon menneen ulkokautta.

Ensimmäisen viiden minuutin tasaisen väännön jälkeen kotijoukkue pääsi kaksi kertaa peräkkäin ylivoimalle, mutta Kooveen hyvä alivoimapeli piti Hermeksen lähes tyystiin poissa maalipaikoilta. Ylivoimien jälkeen Hermes sai kunnollisen pyörityksen aikaiseksi ja sumputettua Kooveen maalinedustan, jonka takaa Matias Kinnunnen pääsi nostamaan kiekon ohi Tomi Ristelin.

Kokkolalaiset jatkoivat pelihallintaa, mutta vieraat osoittivat maalintekovaarallisuutensa, kun Antti Hildén pääsi napauttamaan kiekon Samuel Jukurin selän taakse suorasta vastahyökkäyksestä. 1−1-tasoitusmaali herätti Kooveen pelin ja erän loppu oli jälleen tasaista kiekkoilua.

Toisen erän alku jatkui tasaisena vääntönä ja erityisesti laitakamppailut vaikuttivat nousevan entistä enemmän esiin, kun molemmat joukkueet pyrkivät sulkemaan keskikaistaa pakottaen peliä laidoille. Tamperelaisten pitkän hyökkäyksen jälkeen kotijoukkue pääsi aloittamaan Kooveen puolustuspäässä, josta heti aloitusvoiton jälkeen Taavi Tiala niittasi lukemiksi 2−1.

Paulaharjun työnäyte tuotti tarvittavat maalit

Jatkuva laidoissa vääntö purkautui ottelun puolen välin jälkeen ensimmäisen kerran kunnon pystypainina, jossa otettiin miehestä mittaa jo pientä tönimistä ja suun soittoa enemmän. Nyrkkihippasille lähdöstä pääsi jäähyaitioon penkkejä kuluttamaan Hermeksen Henri Limma ja Kooveen Niklas Kumpu.

Neljällä neljää vastaan Hermes oli vahvoilla siirrellen kiekkoa lähes mielin määrin omalla hyökkäysalueella, mutta Kooveen maalilla Risteli oli mies paikallaan torjuen jokaisen kohti tulleen kiekon.

Pienen seesteisen hetken jälkeen kotijoukkue painoi kaasua laittaen hulinan päälle Kooveen maalin edessä ja lopulta kiekko livahti pienestä raosta maaliin. Viedotarkistuksessa maali todettiin hyväksytyksi ja maalin tekijäksi merkittiin Sampo Paulaharju.

Kotijoukkueen 3−1-maalin jälkeen Koovee aloitti kovan paineistuksen, joka toi maalitilanteen, josta Hildén pääsi napauttamaan kiekon ohi Jukurin. Koska Kooveen pelaaja kaatui tilanteessa Jukurin eteen, maali tarkistettiin videolta ennen hyväksymistä.

Viimeinen erä kulki pitkään päästä päähän molempien hakiessa tilaa ja paikkoja. Kotijoukkueen neljäs maali tuli Paulaharjun loistavasta alustuksesta. Hermeksen edellisen maalin tekijä kiersi päädystä tehden itselleen tilaa ja lähettäen kiekon maalin kulmalta maalin edustalle, josta Mikko Virtasen veto ohitti liikkeessä jälkeen jääneen Ristelin.

Erän loppupuoliskon Hermes vyörytti omaa peliään Kooveen päässä ja ajoittain Koovee pääsi pyörittämään omaansa Hermeksen päässä pelin aaltoillessa. Muutamat avautuneet paikat niin Jukuri kuin Risteli hoitivat ongelmitta. Kooveen kiri ilman maalivahtia ei muuttanut 4−2-lukemia taululla, joten Hermes siirtyi otteluparissa johtoon voitoin 2−1.

Kommentit