LeKi vahvistuu Alatalolla, Viskarilla ja Ryhäsellä

LIIGA, MESTIS / Uutinen
Lempäälän Kisa lisäsi leveyttä pelaajarosteriinsa hankkimalla loppukaudeksi miehiä niin puolustus- kuin hyökkäyspäähänkin.

Kesällä LeKin testattavana olleet, mutta ilman sopimusta jääneet ja sen myötä Nokian Pyryn Suomi-sarjajoukkueeseen siirtyneet puolustajat Jonas Alatalo ja Lauri Viskari palaavat Lempäälään.

– Jonaksella on potentiaalia ottaa isoakin ruutua Kisan takalinjoilta. Hän on pelannut Nokian Pyryssä kuluvalla kaudella, joten pelituntuma ei ole kateissa. Täytyy antaa iso ruusukimppu Nokian suuntaan, sillä he haluavat osaltaan olla tukemassa pirkanmaalaisen kiekkoilun kehittymistä, toteaa LeKin manageri Tuukka Suoniemi tyytyväisenä.

NoPyn paidassa 12 ottelussa yhtä monta (3+9) pistettä tekaissut Alatalo ja 19 ottelussa tehot 3+6 saldonnut Viskari pelaavat LeKissä loppukauden mittaisilla sopimuksilla.

Hyökkäykseensä lempääläläiset saavat kovan vahvistuksen, kun Tapparassa sivuraiteelle ajautunut Sami Ryhänen siirtyy Mestikseen.

Kirvesrinnoissa pelaamissaan kuudessa liigapelissä kaksi syöttöpistettä aikaan saanut Ryhänen on kuluvalla kaudella jo kertaalleen aiemmin vieraillut Lempäälässä.

LeKin pelipaidassa pelaamissaan kahdessa kamppailussa juonikas hyökkääjä napautti tililleen yhden täysosuman.

– Keskustelimme Samin kanssa pelaamisesta ja motivaatiota tuntuu edelleen olevan. Uskon, että pelikunnon löytyessä Ryhänen on yksi sarjan parhaista pelaajista, sanoo Suoniemi.

» Lähetä palautetta toimitukselle