Tapparalle hyökkääjäsaalis Aurajoesta

LIIGA / Uutinen
Tampereen Tappara on napannut markkinoilta kolme vahvistusta ensi kauden joukkueeseensa. Turun Palloseuraa edustaneet Sami Venäläinen, Jussi Makkonen ja Antti Erkinjuntti siirtyvät kirvesrintoihin.

Pudotuspeleistä ulosjäänyt Tappara on tehnyt kaksivuotiset sopimukset viime kaudella TPS:aa edustaneiden Sami Venäläisen, Jussi Makkosen ja Antti Erkinjuntin kanssa. Kaikkien sopimus on kaksivuotinen, Makkosen sopimuksessa on vielä tämän lisäksi vuoden optio.

Antti Erkinjuntti teki kuluvan kauden aikana 35 pistettä ja oli mieleinen vahvistus Tapparaan päävalmentaja Sami Hirvosen mukaan.

– Erkinjuntti tuo joukkueeseen nopeutta, taitavuutta ja kykyä ratkaista pelejä. Yksilötaitojen lisäksi hän on myös hyvä joukkuepelaaja, jolle on nyt tarjolla mahdollisuus ottaa uralla taas seuraava askel ylöspäin.

2008–2009 kauden maalikuningas Jussi Makkonen on viime kaudet hakenut vauhtia uralleen, mutta tuloksetta. Makkosella tuleekin olemaan suurin näytön paikka tulevalla kaudella kirvesrinnoissa.

Tappara-kasvatti Sami Venäläinen oli turkulaisten harvoja valopilkkuja viime kaudella ja palaa kotikonnuilleen kolmen TPS-kauden jälkeen.

Kolmen hyökkääjähankinnan jälkeen Tapparalla on nyt sopimukset kahden maalivahdin, kuuden puolustajan ja 14 hyökkääjän kanssa.


Jussi Makkonen hakee nostetta uralleen Tapparasta.
Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

» Lähetä palautetta toimitukselle