NHL: Ottawa jatkoi Bostonin alamäkeä

NHL / Uutinen
Jason Spezza palasi tehokkaana kuuden viikon tauolta ja teki voittomaalin, kun Ottawa kukisti lauantain kierroksella Bostonin maalein 2-1. Voitto oli Senatorsille kuudes peräkkäinen. Bruins sen sijaan on voittanut kahdeksasta viime ottelustaan vain yhden.

Senators vei myös joukkueiden edellisen kohtaamisen kuusi päivää sitten. Tuolloin Daniel Alfredsson teki kolme maalia, kun Senators kaatoi Bruinsin 4-1.

Avauserässä maaleja saatiin odottaa aina viime sekunneille asti. Pelikellossa oli kuusi sekuntia jäljellä, kun Nick Foligno katkoi Bostonin purkukiekon ja purjehti yli siniviivan. Foligno näki toisessa laidassa Alfredssonin, joka ujutti kiekon Tim Thomasin längistä maaliin. Maalilla Alfredsson venytti maali- ja pisteputkeaan jo viiden ottelun mittaiseksi. Ensimmäiselle erätauolle mentiin Ottawan johtaessa 0-1.

Toista erää ehdittiin pelata reilut kahdeksan minuuttia, kun Boston tasoitti. Thomas antoi avaussyötön Dennis Widemanille ja tämä syötti Patrice Bergeronille. Bergeron taklattiin jään pintaan, mutta kiekko tuli Daniel Paillen lapaan. Paillen lämäri yllätti hyvän ottelun pelanneen Brian Elliottin hieman helpohkosti.

Ottawa kuitenkin vastasi vielä erän lopulla takaisin. Aleksei Kovalev tuli Boston-pelaajien estelyistä huolimatta kiekon kanssa omalta alueelta siniviivan yli, ja löysi upealla rystysyötöllä Jason Spezzan toisesta laidasta. Spezza ei aikaillut vaan veti samantien ranteella kiekon yläkulmaan. Kun toisessa erässä ei nähty lisämaaleja, ja kolmas erä oli maaliton, Ottawa vei pisteet maalein 1-2.

Ottelussa nähtiin myös dramatiikkaa, sillä molemmilta joukkueilta hylättiin yksi maali. Mark Recchi, jolle ottelu oli uran 1540:s NHL:ssä, teki Bostonille 2-1-maalin, joka hylättiin luistimella tehtynä. Toisessa päässä Mike Fisher ohjasi kiekon verkkoon, mutta maali hylättiin korkean mailan vuoksi.

Voittomaalin tehnyt Spezza oli tyytyväinen siihen, että joukkueen peli on alkanut parantua avainpelaajien palatessa kokoonpanoon.

- Tiesin, että joukkue on pelannut viime aikoina hyvin. Meillä oli tuossa vähän huonompi jakso, mutta saimme itseluottamustamme takaisin, joten halusin pelata hyvin, sanoi 20 ottelua polvivamman vuoksi sivussa ollut Spezza.

Carterin maalit upottivat Carolinan

Jeff Carter osui kahdesti ja Ray Emery torjui 33 kertaa, kun Philadelphia Flyers otti 4-2- voiton Carolina Hurricanesista. Myös Chris Pronger ja Daniel Carcillo osuivat Flyersille. Carolinan maaleista vastasivat Eric Staal ja Rod Brind'Amour. Jussi Jokiselle merkittiin Staalin osumaan syöttöpiste. Joni Pitkänen jäi ilman tehopisteitä ottelussa.

Montreal Canadiens oli tyly isäntä New York Rangersille lauantain kierroksella. Michael Cammalleri oli ottelun tehomies kahdella maalillaan ja kahdella syötöllään, kun Canadiens otti murskaavan 6-0-voiton Rangersista. Montreal ratkaisi ottelun toisessa erässä, jonka se vei puhtaasti 4-0. Canadiens-vahti Jaroslav Halak pelasi kauden kolmannen nollapelinsä.

New Jersey Devils otti makean revanssin New York Islandersista Nassau Coliseumilla jäätyään maanantain ottelussa samalla areenalla maaleitta. Voitto oli Devilsin ensimmäinen tällä areenalla sitten tammikuun 2009, jolloin se voitti Islandersin vieraissa 3-1. Martin Brodeur torjui 20 kertaa ja Zach Parise teki kaksi maalia, kun Devils voitti Islandersin 4-2. Myös Bryce Salvador ja Jamie Langenbrunner osuivat Devilsille. Kotijoukkueen maaleista vastasivat Kyle Okposo ja Jack Hillen. Devilsin Colin White ajettiin toisessa erässä suihkuun laitataklauksesta pelirangaistuksen arvoisesti.
Islandersin Sean Bergenheim jäi ottelussa ilman tilastomerkintöjä. Juuri Bergenheim joutui Whiten taklauksen uhriksi.

Phoenix Coyotesin Lauri Korpikosken kaksi maalia eivät auttaneet Phoenixia voittoon ottelussa Washington Capitalsia vastaan. Ottelun tehopelaaja oli Capitalsin Alexander Semin, joka saalisti tehot 1+3. Capitals johti kolmannessa erässä 3-1, kun Korpikoski toi illan toisellaan Coyotesin maalin päähän. Alexander Ovetshkin kuitenkin iski loppuluvut 4-2 tyhjiin kuusi sekuntia ennen loppua, Phoenixin hakiessa tasoitusta ilman maalivahtia. Phoenixin Sami Lepistö istui kaksi jäähyä ottelussa, mutta jäi ilman tehopisteitä.

Kierroksen tulokset:

Boston – Ottawa 1-2

Philadelphia – Carolina 4-2

Montreal – NY Rangers 6-0

NY Islanders – New Jersey 2-4

Washington – Phoenix 4-2

Florida – Toronto 2-0

Detroit – Los Angeles 2-3

Tampa Bay – Atlanta 2-1 rl

St. Louis – Anaheim 3-4 rl

Minnesota – Columbus 4-2

Vancouver – Chicago 5-1

San Jose – Buffalo 5-2

» Lähetä palautetta toimitukselle