Lehdolle ja Venäläiselle jatkoa Tapparassa

LIIGA / Uutinen
Maalivahti Mika Lehto ja hyökkääjä Sami Venäläinen ovat tehneet kevääseen 2006 ulottuvat jatkosopimukset Tampereen Tapparan kanssa. Lehdon sopimus olisi muutenkin kestänyt kevääseen 2005, mutta sitä pidennettiin nyt siis vuodella.

Mika Lehto tuli Tapparaan viime kaudeksi. Kauden aikana hänen asemansa ykkösmaalivahtina ei ollut aina aivan selvä, mutta lopulta mies kuului Tapparan kirkkaimpiin tähtiin joukkueen voittaessa viime keväänä mestaruuden. Toimitusjohtaja Mikko Leinonen toteaa Tapparan tiedotteessa olevansa mielissään, että Lehto haluaa jatkaa kehittymistään Tapparassa:

- Mika on mennyt tasaisesti urallaan eteenpäin ja uskon, että hänellä on tähtäin NHL:ssä ja siksi Tappara oli paras vaihtoehto. Maalivahti on yksi joukkueen tärkeimmistä pelaajista, ja siksi halusimme rauhoittaa ensi kaudella erääntyvän sopimuksen jo nyt, Leinonen toteaa ja lisää, että Tappara aikoo jatkossakin olla edelläkävijä "ylivuotisia sopimuksia" tehtäessä.

Lehto on ollut Tapparan selkeä ykkösvahti kuluvalla kaudella. Tähän mennessä hän on vartioinut joukkueen maalia 35 ottelussa torjuntaprosentilla 92,2.

Sami Venäläinen on joukkueen oma kasvatti, joka on pelannut uransa aikana ainoastaan Tapparassa. Tällä hetkellä on menossa neljäs kausi liigajoukkueessa, joten mies on ollut mukana voittamassa kahta hopeamitalia ja viime kevään mestaruutta. Tällä kaudella Venäläinen on nostanut profiiliaan ja peliaikaansa selvästi viime kaudesta. Koossa on 44 ottelusta tehot 10+12=22, mikä oikeuttaa joukkueen sisäisen pistepörssin kolmanteen tilaan. Viime kaudella mies teki 55 runkosarjaottelussa tehot 5+9=14.

Venäläisestä oltiin kiinnostuneita muuallakin, mutta mies itse halusi jäädä kasvattajaseuraansa.

Tappara on viime aikoina tehnyt useita jatkosopimuksia, ja ensi kaudelle on nyt kasassa 13 pelaajasopimusta.

Päävalmentaja Mika Saarinen on nyt tehtyihin sopimuksiin tyytyväinen:

- Molemmilla pelaajilla on iso rooli joukkueessa nyt ja tulevina kausina. Uskon, että molemmat ovat käyttökelpoisia maajoukkueessa keväällä, kun kehitys jatkuu samaan malliin, Saarinen toteaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle