Kaj Källarssonista HPK:n uusi toimitusjohtaja − "Monipuolinen liiketoiminnan ja henkilöstöjohtamisen osaaminen"

LIIGA / Uutinen
HPK saa uuden toimitusjohtajan.
Kuva © Tiia Mahkonen
40-vuotias Källarson aloittaa tehtävässään marraskuun aikana. Ennen HPK-pestiään hän toimi talous- ja henkilöstojohtajana.

Kaj Källarsson, 40, aloittaa HPK:n toimitusjohtajana marraskuun aikana. Hän tulee hämeenlinnalaisseuraan Joensuusta, jossa hän toimi Iivari Mononen Groupin talous- ja henkilöstojohtajana.

− Kerhoa on tullut seurattua sen myötä, kun veljeni Tomi (puolustaja Källarsson) aikanaan muutti tänne. Tulen kuitenkin boksin ulkopuolelta enkä suoranaisesti lajin parista, jonka koen ehdottomasti tuovan lisäarvoa seuraan. Uskon että tässä tarvitaan niitä ominaisuuksia, joita tuon aiemmalta työuraltani. Olen myös pelannut kiekkoa juniorina, joten varmasti riittävä ymmärrys lajista on. Pystyn antamaan riittävän tuen urheilupuolellekin, Källarsson sanailee.

Itsekin juniorina jääkiekkoa pelannut Källarsson haluaa nostaa HPK:ta niin taloudellisesti kuin kilpailullisestikin seuraavalle tasolle.

− Haluamme pystyä taistelemaan menestyksestä jatkuvasti ja jokaisella kaudella. Pala kerrallaan valetaan perusta, jonka päälle voidaan kasvua ja taloudellista vakautta rakentaa. Tämä kasvu alkaa sitten näkyä myös urheilullisella puolella. Tästä on hyviä esimerkkejä muualtakin, Källarsson virkkoo.

HPK Liiga Oy:n puheenjohtaja Jyrki Louhi kertoo, että hakijoita tehtävään oli paljon.

− Valintaprosessi oli pitkä ja kattava ja sen myötä saimme sellaisen henkilön, jota HPK tällä hetkellä tarvitsee. Kaj Källarssonilla on monipuolinen liiketoiminnan ja henkilöstöjohtamisen osaaminen ja kokemus. Hänellä on vahva näkemys HPK:n johtamisesta ja sen tulevaisuuden kehittämisestä, Louhi taustoittaa hallituksen yksimielistä päätöstä.

Källarssonin tarkka aloituspäivä toimitusjohtajana määräytyy sen mukaan, missä aikataulussa hän lopettaa edellisessä työssään.

» Lähetä palautetta toimitukselle