Libor Ustrnulille puolustaminen on kaikki kaikessa.
[lue lisää] TPS:n ääripäät valmiina pudotuspeleihin.
[lue lisää] |
Perinteikkäät seurat ovat osuneet myös keväisin usein vastakkain. Pudotuspeleissä TPS ja HIFK ovat liigahistorian aikana mitelleet paremmuudesta yhteensä 11 kertaa. Tilastokirjojen lehdillä Palloseura on niskan päällä kahdeksalla voitollaan.
Edellisen kerran TPS ja HIFK olivat pudotuspeleissä vastakkain kevään 2000 välierissä. Tuolloin HIFK:lta ei löytynyt eväitä pysäyttää voimansa tunnossa marssinutta turkulaisryhmää vaan TPS eteni loppuotteluun otteluvoitoin 3-1 ja kuittasi samana keväänä toisen peräkkäisen SM-kultansa. Keväällä 1999 TPS ja HIFK ratkoivat Suomen mestaruuden kohtalon. Kova fyysinen koitos herätti laajaa julkista keskustelua kotimaisen kiekkoilun tilasta ja moraalista. Mediamyrskyn keskellä turkulaiset juhlivat mestaruutta otteluvoitoin 3-1.
Alkava kevätsesonki on kolmas, jolloin kymmenen joukkuetta pääsee pudotuspeleihin. TPS on ollut mukana pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella mukana kaikilla kolmella kerralla, mutta kahdella aiemmalla kerralla sille on jäänyt luu kouraan. Keväällä 2006 SaiPa lähetti turkulaiset kesälomalle suoraan otteluvoitoin 2-0. Viime keväänä Pelicans teki saman tempun. HIFK:lle pudotuspelikierros ennen puolivälieriä on ensimmäinen.
Tämän vuoden runkosarjan neljässä ottelussa sekä HIFK että TPS voittivat kaksi kertaa. Tosin HIFK voitti kaksi viimeisintä kohtaamista. Tämä voi antaa pienen etulyöntiaseman petopaidoille.
Myös kuntopuntarin perusteella HIFK:lta luulisi löytyvän itseluottamusta. Helsinkiläiset voittivat viisi viimeistä runkosarjapeliään. Kevätkaudella joukkueen peli koheni muutenkin reippaasti heikon syksyn jälkeen. Joulun jälkeen HIFK on hävinnyt ainoastaan viisi ottelua. Joukkue kamppaili runkosarjan päätöskierroksille asti paikasta kuuden joukossa, mutta joutui lopulta tyytymään seitsemänteen sijaan.
TPS:n runkosarja oli tuloksellisesti lähes täysin HIFK:n peilikuva. Alkusyksystä joukkue yllätti kaikki iloisella pelillä saalistaen pisteitä tasaiseen tahtiin. Talven mittaan turkulaiset ovat väsähtäneet ja joulun jälkeen Palloseura on voittanut vain kuusi ottelua. Runkosarjan lopussa TPS pystyi jälleen ajoittain parempaan peliin, mutta pelkällä hyvällä ilmeellä ei pisteitä juuri tullut.
Maalivahtien aika nostaa tasoa
Maalivahtiosastolla vastakkain ovat kokemus ja nuoruus. TPS:n ykköstorjujan aseman kauden mittaan ottanut Alexander Salak pelaa ensimmäistä liigakauttaan. HIFK-virkaveli Jan Lundell puolestaan on torjunut jo yli kymmenen kautta maamme pääsarjassa. Kokemuserosta huolimatta vastakkain on kaksi epätasaista torjujaa.
Helsinkiläisten hyvin sujunut kevätkausi koki kovan kolauksen, kun joukkue helmikuun puolivälissä petti kauden tärkeimmässä ottelussa, kotiottelussa JYPiä vastaan. Joukkueen epävarmimmaksi lenkiksi osoittautui jälleen kerran Jan Lundell. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun Lundell näytti taipuvan kovien paineiden alla ja selän taakse livahti luvattoman helposti ratkaisuosuma.
HIFK:n maalivahtitilanne onkin jälleen kerran suuri kysymysmerkki. Koko kauden luukkua availlut Aleksis Ahlqvist sai oman tilaisuutensa Lundellin haparoinnin jälkeen ja hyvin jyväskyläläislähtöinen nuorukainen pelasikin. Ilves-ottelussa maali pysyi puhtaana täydet 60 minuuttia, ainoastaan rangaistuslaukauksissa Ahlqvist joutui antautumaan.
Ahlqvistin kauden edesottamukset jäivätkin sitten tuohon. Maalivahti sai kuumeen jälkioireena sydänlihaksentulehduksen, joka päätti hänen kautensa. Samanaikaisesti myös selkävaivainen Lundell joutui sairastuvan puolelle, joten HIFK joutui laittamaan runkosarjan viimeisille kierroksille maalinsuulle nuoren Jani Niemisen.
Nuori Nieminen pelasi nollapelin heti liigadebyytissään ja torjui yhteensä kolme peräkkäistä voittoa. Moni varmasti odotti että Nieminen torjuisi myös runkosarjan päätösottelussa TPS:ä vastaan. HIFK:n valmennusjohto Paul Baxterin johdolla piti kuitenkin itsepintaisesti kiinni päätöksestä, että terveenä ollessaan Jan Lundell torjuu. Mikäli maailmankirjat eivät ole täysin sekaisin Lundell torjuu koko TPS-sarjan.
TPS:n maalilla aloittaa Alexander Salak, joka Hannu Virran mukaan on helppo valinta maalinsuulle. Lundellin tapaan myös Salakin otteita on leimannut ailahtelevaisuus. Haamukopin perään saattaa lähes milloin tahansa lipsahtaa helppo maali, johon lyhyessä ottelusarjassa ei kerta kaikkiaan ole varaa, mikäli Aurajoen rannoilla halutaan elätellä haaveita puolivälieristä.
Vahvasti alkusyksystä pelannut Juha Kuokkanen on TPS:n toinen vaihtoehto maalille. Kuokkasen taso on kuitenkin pudonnut rajusti syksystä. Salakin ajoittaisen haparoinnin seurauksena hänellä on ollut useampaan otteeseen mahdollisuus ottaa ykkösvahdin asema takaisin itselleen. Noissa itselleen tärkeissä otteluissa mies on kuitenkin alisuorittanut pahasti ja käsky vaihtopenkille on käynyt nopeasti.
Ellei Salak loukkaannu tai romahda täydellisesti ensimmäisessä kohtaamisessa, hän torjuu koko ottelusarjan.
Kahden epävarman torjujan kohdatessa voi kliseisesti, mutta tässä tapauksessa harvinaisen perustellusti, todeta maalivahtipelin olevan ottelusarjan avaintekijä. Kumpi kokoaa itsensä paremmin mahdollisen helpon maalin jälkeen? Kumpaan päähän livahtaa se halpa maali, joka kääntää koko ottelusarjan?
TPS kuormittaa kärkeä
TPS on muutamassa runkosarjaottelussa pelannut jopa kahdeksalla puolustajalla jakaen peliaikaa yllättävän tasaisesti suhteessa joukkueen epätasaiseen pakkikalustoon. Valmennusjohdon mukaan pudotuspeleissä peluutusta tiivistetään. Varsinkin Aki Bergiä, Marko Kiprusoffia sekä Lee Sweattia tullaan kuormittamaan heti ensimmäisen ottelun ensimmäisestä erästä alkaen. Antti Halonen ja Tero Konttinen saanevat jonkin verran peliaikaa ja hyökkäysvastuuta. Loppujen miesten missio on pelata pomminvarmaa puolustuspeliä hajaminuuttiensa aikana.
TPS:lle yksi iso haaste pudotuspeleissä tulee olemaan puolustuspään virheiden karsiminen. Marko Kiprusoffia lukuun ottamatta joka mies on syyllistynyt useisiin puolustuspään virheisiin, joista vastustajat ovat päässeet rokottamaan. Tällä saralla varsinkin innokkaasti hyökkäyksiin osallistuva Lee Sweatt on "kunnostautunut". Keväällä mies on ollut ajoittain pahastikin varjojen mailla, kun puolustuksessa on tullut virheitä, eikä hyökkäystehot ole tasapainottaneet pakettia.
Pudotuspelien alla Hannu Virta analysoi virheiden johtuneen liian kiekollisesta pelitavasta, jossa pyritään avaamaan peliä, vaikka hyvää syöttöpaikkaa ei välttämättä olisikaan. Virta myös viestitti TPS:n lyövän kiekkoa aiempaa enemmän keskialueelle, ellei avauspaikkaa ole.
HIFK:ssa isoja minuutteja raatavat vahvan kauden pelanneet Ilkka Heikkinen ja Hannu Pikkarainen. Heikkinen on ollut hyvä molemmissa päissä kenttää, vaikka ajoittain nuori mies on hätäillyt.
Paljon vastuuta saanevat myös ailahtelevasti esiintynyt Teemu Laakso sekä suuria edistysaskelia kauden edetessä ottanut Aleksi Holmberg. Sen sijaan epävarmoja otteita esittäneen Lasse Korhosen peliaika supistunee runkosarjasta. Hän on ehkä ilmeisin HIFK-pakki, johon TPS:n olisi kyettävä laittamaan painetta mieliessään kiekonriistoihin ja sitä kautta maalipaikoille.
Hyökkäykset yksilöiden varassa
HIFK:n suurin ongelma on koko kauden ollut hyökkäyspeli. Paul Baxter ei ole kyennyt luomaan joukkueelleen täysin toimivaa hyökkäystapaa. Alkuvuodesta Baxter antoi joukkueelleen luvan taklata ja karvata aiempaa korkeammalta. Tämä toikin tulosta ja HIFK sai edes jonkin verran pelata itsensä näköistä kiekkoa.
Hyökkäyksiin lähdöt ovat kuitenkin helsinkiläisillä edelleen luokattomia. HIFK:lla on kiekollisia puolustajia, kuten Ilkka Heikkinen, Hannu Pikkarainen ja Tommi Kovanen, joilla on eväitä avata peliä. Myös sentteriosasto täynnä nimekästä väkeä. Steve Guolla, Rem Murray ja Ryan Vesce ovat laadukkaita senttereitä, joilla on kyky rakentaa peliä ja nousta hanakasti vastustajan maalia kohti. Näin ei kuitenkaan tapahdu, ei ole tapahtunut koko kauden aikana.
Puolustuspeliin keskittyneellä Baxterilla ei ole esittää toimivaa hyökkäyssapluunaa. Pelaajat eivät tiedä yksinkertaisesti tiedä, miten kiekko toimitetaan kontrolloidusti vastustajan alueelle. Aivan liian usein vastustaja on ehtinyt ryhmittyä puolustukseen ja IFK:n hyökkääminen on perustunut siihen kiistattomaan yksilötaitoon, jota muun muassa Vesce, Murray ja Kimmo Kuhta omaavat.
Joukkue on kevään edetessä oppinut käyttämään paremmin hyväkseen koko kentän leveyttä hyökkäysalueella. Alkukaudesta ei juurikaan nähty tilanteita, jossa kiekkoa olisi sahattu kentän poikki, mutta kevätkaudella joukkue on iskenyt useammankin osuman kaukalon painotonta puolta hyväksikäyttäen.
TPS:ää vastaan HIFK on saatava kiekko nopeasti liikkeelle omasta päästä, sillä TPS haluaa sumputtaa keskikaistan. Mikäli turkulaiset ehtivät omiin poteroihinsa Alexander Salakin eteen, maalinteko tulee olemaan HIFK:lle vaikeaa.
TPS:n hyökkäyspeli on ollut hyvin pitkälti Teemu Laineen vireen varassa. Syksyllä miehen peli kulki ja TPS voitti. Keväällä Laineen ruuti on ollut märkää ja TPS on kyntänyt ajoittain syvällä. Jotta Laineesta saataisiin parhaat tehot irti, tarvitsisi hän vierelleen keskushyökkääjän, joka pystyy ruokkimaan vauhdikasta Lainetta ja tukemaan tätä hyökkäysalueella. Tällä hetkellä TPS:lla ei sellaista keskushyökkääjää ole tarjoata, sillä Aki Uusikartano, Markku Hurme ja Mikko Rautee ovat kaikki hyökkäystä tasapainottavia keskushyökkääjiä.
Laineen kanssa alkusyksystä pelannut David Lundbohm on kadottanut itseluottamuksensa ja vajonnut jämäminuuteille. Niinpä Laine jää hyökkäyksissä liian yksin, ajaa itsensä mahdottomiin paikkoihin ja ennen pitkää useimmiten turhautuu.
Ilman Laineen tehoja TPS:lla ei ole mahdollisuuksia. Laineen jälkeen parhaat hyökkääjät ovat olleet Antti Erkinjuntti ja Matti Aho. Tulokaslaituri Erkinjuntti on taitava pelaaja, mutta hänellä ei ainakaan vielä ole valmiuksia kantaa joukkuettaan. Aho taas loukkaantui pudotuspelipaikan ratkaisseessa Lappeenrannan ottelussa, eikä pelaa enää tällä kaudella ja kunnossa ollessaankin hänen parhaat avunsa ovat puolustavammassa roolissa.
Pudotuspeleissä TPS:n isoin ongelma tulee vääjäämättä näkymään: joukkueella on lukuisia kakkos-kolmosketjun miehiä, mutta ykkösketjun yksilöt puuttuvat. Tomas Sinisalo, Max Kolu tai viime vuoden tulokkaaksi valittu Tuomas Suominen eivät ole olleet tällä kaudella sellaisia viimeistelijöitä, joita TPS olisi kaivannut. Myöskään kesken kauden hankitut pelaajat, kuten Niko Mikkola tai Johannes Alanen, eivät ole olleet luontaisia viimeistelijöitä.
Miten murtaa HIFK:n alivoima?
Ylivoimapeli on tällä kaudella ollut yksi HIFK:n kompastuskivistä. Pudotuspeleissä ylivoimaa tulee todennäköisesti reilusti vähemmän kuin runkosarjassa, joten joukkueen olisi pystyttävä iskemään erikoistilanteista.
Tosin turkulaisten alivoima ei ole ollut kovin kaksista. Runkosarjassa TPS:n alivoima oli vasta liigan 11. parasta. Lisäksi Matti Ahon poissaolo näkynee selvimmin juuri alivoimatilanteissa. Varsinaisia alivoimaspesialisteja joukkueessa ei kovin montaa ole. Kokeneiden Mikko Rauteen ja Markku Hurmeen rooli hyvinä aloittajina korostuu.
Petopaidat ovat saavat yleensä ylivoimakuvion nopeasti kasaan, mutta sen jälkeen mitään ei tapahdu. Taitavista ja hyväkätisistä yksilöistä huolimatta joukkueen ongelma ylivoimalla on ollut hitaus ja juonettomuus. Kapteeni Kimmo Kuhta erityisesti tuntuu hautovan ja leipovan kiekkoa pitkät tovit ja hautomisen jälkeen Kuhta useimmiten lähettää rannelaukauksen päin vastustajan maalivahdin rintapanssaria.
Joukkueen pitäisikin laittaa kiekko nopeammin liikkeelle ja hakea ratkaisua suoraan syötöistä ammutuista laukauksista ja päästä kiinni Salakin torjumiin kakkoskiekkoihin, joita epäilemättä tulee. Tosin siniviivalla helsinkiläisillä ei liiemmälti ole pelotteita Ilkka Heikkistä lukuun ottamatta. Hienon kauden pelanneella raumalaislähtöisellä puolustajalla on veto kunnossa, tosin vetoa voisi käyttää vieläkin useammin.
Baxter on joitakin kertoja peluuttanut ylivoimalla vain yhtä puolustajaa ja neljää hyökkääjää ja tämä onkin toiminut. Yleensä ylivoimassa on kuitenkin nähty kaksi puolustajaa, joista toinen on liian usein ollut Lasse Korhonen. Baxterin suosikkipoika on saanut kauden aikana käsittämättömän paljon ylivoima-aikaa ja peliaikaa ylipäänsä. Päävalmentaja näkee Korhosessa jotain sellaista mitä muut eivät näe.
Alkukaudella Aki Bergin loukkaantumisen vuoksi TPS peluutti Tomas Sinisaloa siniviivalla. Bergin kuntouduttua erikoiskentällisiä ei ole juuri nähty, ellei sellaiseksi halua lukea tasakentällisin eri pareissa pelanneiden Bergin ja Kiprusoffin peluuttamista yhdessä.
Keväällä TPS on peluuttanut pääsääntöisesti Aki Uusikartanon viisikkoa sekä Markku Hurmeen vitjaa ylivoimalla. Turkulaisten ylivoima on perusteiltaan melko yksinkertaista. Joukkue käyttää paljon kiekollisia pakkejaan ja hakee usein heidän kauttaan vastustajan maalivahtia sivuttaisliikkeeseen. Eräs variaatio on myös hakea maalin takaa syöttöä b-pisteen kaarelle nousevalle puolustajalle. Toimiessaan tämä kuvio on luonut lukuisia maalintekopaikkoja.
Paikkojen luonti tai maalinteko ei kuitenkaan ole helppoa IFK:n alivoimaa vastaan. Siinä missä HIFK:n ylivoima on tökkinyt, alivoima on toiminut koko kauden. HIFK olikin runkosarjassa liigan paras alivoimajoukkue. punapaitoja vastaan tarvitaan ylivoima-aikaa yli 12 ja puoli minuuttia ennen kuin helähtää. TPS:n olisikin todella paneuduttava HIFK:n alivoimapelin salaisuuteen, mikäli se mielii jatkoon otteluparista.
Arvio: TPS:n pitäisi ylisuorittaa yhdellä tai mielellään useammalla osa-alueella, jotta se pystyisi taistelemaan tosissaan jatkopaikasta. Toisaalta IFK on aina arvaamaton niin hyvässä kuin pahassa. Jos, kuten luultavaa on, kumpikin suorittaa perustasollaan, HIFK:lle aukeaa väylä puolivälieriin. HIFK jatkoon voitoin 2-1.
