Mielipide

Viitaluoma tähtää ykköseksi

LIIGA / Kolumni
Tulevaksi kaudeksi Hämeenlinnan Pallokerhoon siirtyvä Ville Viitaluoma on asettanut itselleen selvät tavoitteet Kerhon paidassa. Jukka Rautakorven valmennuksessa odotukset ovat kovat, ja kehitystä on tultava.

Vajaan kuukauden kasassa olleen joukkueen harjoitukset alkavat tosimielellä vasta 5. toukokuuta, joten Viitaluoman tutustuminen pelikavereihin on ollut vasta pintapuolista. Vanhoja pelikavereita Kerhosta kuitenkin löytyy. Tutkaparia Joonas Vihko - Viitaluoma on ehditty jonkin verran hehkuttaakin eri tiedotusvälineissä.

– En tiedä, ollaanko samassa ketjussa. Se on Jukasta (Rautakorpi) kiinni. Ainakin ollaan samassa joukkueessa, Viitaluoma naurahtaa spekuloinnille.

Viitaluoma on kehittynyt tasaisesti, mutta viimeinen rypistys liigan kärkisentterien joukkoon on vielä jäänyt puuttumaan. Tätä tavoitetta Vantaan kiekkokoulun kasvatti ei kysyttäessä piilottele.

– Totta kai tavoitteeni on nousta liigan huipputasolle. Se on todella kova juttu. Täältä haen ykkössentterin paikkaa ja peliaikaa ylivoimalla. Peruspelaaminen on jo aika vakaalla tasolla, mutta piikkejä tarvitaan lisää. Kaikki alkaa siitä, että valmennuksen kanssa keskustellaan siitä, missä on eniten kehittämisen varaa ja mitä voi hyödyntää.

Rautakorven perässä Hämeenlinnaan

Jukka Rautakorven tulolla HPK:n päävalmentajaksi oli erittäin suuri painoarvo joukkuevalinnassa.

– Kun tietää valmentajan, tietää mitä odottaa, Viitaluoma toteaa.

Viime kaudesta Espoon Bluesissa jäi Viitaluomalle hyvät muistot, vaikka mestaruus karkasikin Ouluun.

– Ainahan olisi voinut mennä paremminkin, mutta erittäin hyvä mieli sieltä jäi. Espooseen on pelaajia haalittu sieltä täältä, ja nyt saatiin viimein menestystä, jota on odotettu.

HPK:n viime kausi sen sijaan meni alle kaikkien odotusten. Paineita viime kaudesta ei pelaajille ole muodostunut, vaikka joukkue aloittaakin kautensa peräti yhdeksän pelin vierasotteluputkella.

– Tuollaiset asiat eivät saa vaikuttaa negatiivisesti. Viime kausi oli viime kausi, ja kauden aloitus vieraissa saattaa olla jopa hyvä asia. Reissupäiviä tulee paljon, ja joukkue hitsautuu yhteen niiden kautta.

Rautakorpi tyytyväinen materiaaliin

Jukka Rautakorpi on vaativan paikan edessä. Odotukset Hämeenlinnassa tulevalle kaudelle ovat kovat, eikä edellisen vuoden epäonnistumisen sallita toistuvan.

Uuden valmentajan lisäksi joukkueessa on jälleen toistakymmentä uutta pelaajaa.

– On haaste saada joukkue toimimaan. Toivottavasti yhdeksän ensimmäistä ottelua vieraissa sitouttaa ja kiinteyttää, Rautakorpi toivoo.

Joukkueen pelaajalistaan Rautakorpi vaikuttaa tyytyväiseltä.

– Pelaajamme on valikoitu siten, että joukkueen materiaali vastaa nykypäivän pelillisiin vaatimuksiin. Paljon puhutun pelikirjan tai strategiallisten asioiden edelle menee kuitenkin yksilöiden suorittaminen ja kehittyminen, Rautakorpi toteaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös