Kuvitellaanpa tilanne, että olet tehnyt 20 vuotta duunia joka päivä unelmasi eteen. Sinulle on matkan varrella kerrottu moneen otteeseen, ettet ole tarpeeksi hyvä siihen, mutta päätät silti jatkaa valitsemallasi tiellä.
Jossain vaiheessa joku koputtaa sinua olkapäähän sanoen, että sen normaalin työpanoksen lisäksi olisi hyvä, jos osaisit tehdä tietyn erikoishomman. Eli joutuisit normaalin harjoittelun ja opiskelun lisäksi käyttämään vapaa-aikasi vielä johonkin ekstraharjoitteluun, jotta saisit edes hetken elää unelmaasi.
Tästä kaikesta saa kiitokseksi kohtelun, joka on kaukana ihmismäisyydestä ja inhimillisyydestÄ
Ja vihdoin koittaa se päivä, jolloin pääset elämään unelmaasi ja maistamaan kenties vähän leveämpää leipääkin. Silloin media on sitä mieltä, että olet aivoton sekopää, mielipuoli, hullu ja psykopaatti vain sen takia, että toteutit aikanaan sen olkapäähän kopauttaneen neuvonantajan vinkin.
Miltä tämä mahtaa tuntua Trevor Gilliesin vinkkelistä? Palkitsevalta?
Jääkiekkoilijat harjoittelevat huipulle päästäkseen joukkueharjoituksissa ja oheisharjoituksissa noin 10 000 tuntia vain saadakseen välttävät taidot pelata peliä ammattimaisesti.
"Jääkiekkotappelijat", eli nämä joukkueiden sankarit, ovat valmiita uhraamaan oman terveyden ja teoriassa jopa oman henkensä niiden muiden noin 20 jääkiekkoilijan eteen. He joutuvat lisäksi harjoittelemaan tätä erikoisosaamistaan vielä tuhansia tunteja pärjätäkseen ja ollakseen valmiita.
Ja tästä kaikesta saa kiitokseksi kohtelun, joka on kaukana ihmismäisyydestä ja inhimillisyydestä. Vain siksi, että teki kaikkensa saavuttaakseen unelmansa.
Tämä rohkaiskoon niitä, jotka eivät lähtövirrassa ole alallaan niitä ehkä kaikkein lahjakkaimpia, mutta joiden rinnassa sykkii suuri sydän.
