Mielipide

Pahat pojat eivät saa lahjoja

LIIGA / Kolumni
Huolimaton koukku, maila jää vastustajan jalkojen väliin. Muutama turha jäähy, paine siirtyy omaan päähän ja hallinta kääntyy vastustajalle. Tuttu tilanne Rauman Lukon syksystä 2011. Joukkue on ottanut liigassa eniten kaksiminuuttisia, mikä on näkynyt raumalaisten alkukaudessa.

177 minuuttia pelkästään kaksiminuuttisista 31 pelistä. Se on aivan liikaa liigatasolle. Alkukausi on ollut Lukolle vaikea, mikä on osittain näkynyt jäähyilyssä. Lukko on ottanut liigassa eniten kaksiminuuttisia, mikä on sekoittanut raumalaisryhmän peliä.

Viimeiseen peliin ennen joulutaukoa kulminoituu raumalaisten vaikea alkukausi. JYPin vieraana ollut Lukko oli vaikean avauserän vielä mukana ja pääsi jo toisessa johtoon. 11 jäähyä pelissä ottanut Lukko jäi kuitenkin toisessa erässä lopullisesti jalkoihin jäähyjen myötä ja jyväskyläläiset käänsivät pelin lopullisesti kahdella ylivoimamaalillaan.

Kolmannessa erässä joukkueen energiat olivatkin jo käytetty pitkässä puolustustaistelussa, eikä Rauli Uraman joukkio saanut edes nimellistä kiriä käyntiin. Kun kirivaihteen piti alkaa, olikin joukkue rättiväsynyt lukuisten alivoimien tappamisesta. Tämä näkyi erityisesti suuressa roolissa olevien pelaajien luistelussa ja kamppailuvoiman hyytymisessä mitä edemmäs peli eteni.

Alivoima on alkukaudesta ollut hyvällä tasolla, mistä joukkue saa kiittää maalilla loistavasti pelannutta Mika Norosta. Mies onkin suurin syy moniin tiukkoihin puolustustaistelulla haettuihin voittoihin. Kokeneen tamperelaisen ansioista joukkue on saanut alkukaudesta paljon anteeksi.


Lukko on alkukaudesta ottanut eniten kaksiminuttisia liigassa.
Jussi Kivimäki

Suurella määrällä alivoimaa ei pelejä kuitenkaan voiteta, ja sillä on ollut myös negatiivisia vaikutuksia hyökkäyspeliin ja monet hyökkääjät ovatkin myöntäneet sen turhauttavan omaa peliä. Kun oma peli menee jäähyjen tappamiseen ja puolustamiseen, ei energiaa jää enää hyökkäykselle tarvittavaa määrää.

Kun kiekko saadaan sieltä vihdoin omalta alueelta pois, ei jäljelle jää muuta kuin vaihtoon meneminen ja uuden puolustustaistelun aloittaminen. Tämä näkyy monien pelaajien osalta turhautumisena, mikä puolestaan johtaa ylimääräisiin rikkeisiin ja sitä kautta taas jäähyihin.

Tilanteissa myöhässä

Mistä jäähyt johtuvat? Joukkueen pelitapa on monilla pelaajilla yhä epäselvä, eivätkä pelin sisäiset ratkaisut tule vieläkään selkärangasta. Tämä johtaa siihen, että joukkue on usein askeleen jäljessä. Huolimattomuus on syy vain murto-osaan jäähyistä. Suurimmat syyt ovat taustalla.
Varsinkin puolustuspäässä pelisapluuna hakee itseään. Tämä on alkukaudesta näkynyt varsinkin joukkueen avauspelin heikkoutena. Puolustajan saadessa kiekon usein ainoa ratkaisu onkin keskialueen ohi kiekon heittäminen päätyyn.

Kun viisikot venyvät, eivät keskialueella päivystävät laiturit ehdi mukaan rytmiin, vaan usein vastustaja saakin tätä kautta kiekon ilmaiseksi itselleen. Tämän johdossa karvaavat hyökkääjät ovatkin lähes aina myöhässä.

Siinä mielessä Uramalla ja valmennuksella on tehtävää tauon aikana. Vanha klisee, ettei jäähyltä pelejä voiteta, raikuu varmasti kuluvilla viikoilla Raumalla useaan otteeseen ja useassa paikassa.

Se, kuinka joukkue saa pelitapansa kuntoon, vaikuttaa myös jäähyjen määrään. Kun pelikuviot saadaan kuntoon, johtaa se siihen, että myös tilanteisiin päästään ajoissa. Tämä puolestaan johtaa jäähyjen vähentymiseen ilman pelirohkeuden katoamista.

» Lähetä palautetta toimitukselle