Liian kiltti KalPa?
Jotain meni pahasti pieleen.
No okei, kuopiolaiset voittivat runkosarjan. Voidaankin sanoa, että KalPa riisti ”Syyskauden mestari”-valtikan Lukolta.
KalPa oli jouluun asti liigan selkeästi kiekollisin ja viihdyttävin joukkue. Kilpipaidat etenivät voitosta voittoon pelaten kuin jääkiekon Barcelona.
Ensimmäiset pahat enteet hiipivät niskavilloihin siinä vaiheessa kun huikeassa vireessä ollut ykkösveska Ari Ahonen kaupattiin Venäjälle. Ratkaisu ymmärrettiin toki laajalti. Seura sai hyvät hillot ja perheellinen mies pääsi vuolemaan eläkerahat itselleen. Mikko Koskinen tuli tilalle, aloitti mainiosti ja lopetti… No. Kyllä te tiedätte.
Sitten loukkaantui Ryan Lannon. Sitten loukkaantui muita pelaajia tasaisin väliajoin. Kolmen metrin Koskisesta tuli samaan aikaan vähintään kolmen maalin Koskinen.
Kevät lähestyi. Peli ei kulkenut. Piikkipaikka runkosarjassa oli uhanalaisten asioiden listalla. Uhka kevään lyhyydestä ei yllättäen ollutkaan enää pessimistisimpien kannattajien yksinoikeus.
Kaikesta huolimatta KalPa kuittasi itselleen runkosarjan voittajan pystin. ”Hieno homma ja mestaruussauna varaukseen”, tuumasi äkkinäinen. Joukkueessa uskottiin, että samalla kiekkokontrolliin pohjautuvalla herrasmiespelillä pärjätään myös pudotuspeleissä.
Vastustajaksi seuloutui Blues, joka otti vauhtia säälipleijareiden kautta kukistettuaan kolmessa ottelussa Lukon. ”Fyysisempi ja väsyneempi joukkue, luistellaan niiltä jalat alta”, hekoteltiin työpaikkojen kahvipöydissä.
Ihan hyvinhän se alkoi. Kaksi komeaa voittoa ja kolmatta peliä KalPa johti kotona selvin numeroin.
Sitten Blues-hyökkääjä Tommi Huhtala käänsi koko ottelusarjan. Ensin Huhtalan kroppa sanoi ”muks” Koskiselle, sitten Koskisen kilpi sanoi ”läts” Huhtalan nenälle. Huhtala ajettiin ulos ja Koskinen sai seuraavaan otteluun pelikiellon. KalPa toki voitti kyseisen ottelun ja siirtyi ottelusarjassa 3-0-johtoon.
Se jäikin kuopiolaisten viimeiseksi riemunaiheeksi. Huhtala ajeli itsensä Koskisen ihon alle, eikä vahti ollut enää entisellään.
Millä tavalla KalPa vastasi Bluesin kovuuteen? Ei yhtään millään.
Kuopion KalPa sai Bluesilta kovan oppitunnin siitä, että pudotuspeleissä kaikki keinot ovat sallittuja. Runkosarjan voitolla ei ole enää yhtään mitään tekemistä siinä vaiheessa kun tosipelejä pelataan.
Valmennus ja pelaajat ripottelivat ennen pudotuspelejä sanahelinää siitä, kuinka omaan peliin luotetaan eikä muutostarvetta ole mihinkään suuntaan. No, jälkeenpäin on helppoa todeta kuinka metsään tuossa ajatuksessa mentiin.
Case Huhtalan jälkeen olisi tarvittu valmennukselta reagointia. Tosin ketään kunnollista ”sanansaattajaa” ei ollut kaukaloon laittaa. Lannon oli telakalla, eikä muista pelaajista ollut kovaan peliin tottuneita espoolaisia järkyttämään.
Ottelusarja oli enää yhdestä poikki KalPalle. Espoolaiset kävivät yhä röyhkeämmiksi ja lisäsivät fyysisyyttä. Runkosarjan voittaja luotti tuttuun kiekolliseen ja kilttiin peliinsä. Valmennus ei edelleenkään osoittanut muutoksen merkkejä. Oliko Tuomas Tuokkolan valmennustroikalla variaatioita tähän tilanteeseen?
Yhtäkkiä joukkue olikin siinä tilanteessa, että vastustajalla nautti henkisestä yliotteesta ja sarja oli edennyt game seveniin. Vaikka ryhmä vaikutti latautuneelta ennen ottelua, niskat vaihtopenkillä notkahtivat välittömästi Bluesin avausmaalin jälkeen.
Se oli siinä. Kesäloma kutsui ja KalPa kuittasi ei-niin-mairittelevan kunnian olla ensimmäinen 3-0-johdosta kauden päätösbileisiin suunnannut joukkue.
Miksi näin kävi? Täydellistä totuutta tuskin tietävät edes pelaajat, valmennus tai Kapasen perheen johtoryhmäkään. Lopputulosta voidaan jossitella aina loukkaantumistilanteella, maalivahtipelillä, tulokasvalmentajalla, läpsyttimillä, jään laadulla, sentterin hankkimatta jättämisellä, ”mitä Pekka Virta olisi tässä tilanteessa tehnyt”, ja niin edelleen.
Joukkueesta puuttui häijyyttä. Kukaan ei ollut valmis tekemään niitä harmaalle alueelle ja päätuomarin selän taakse kuuluvia temppuja, joita pleijareissa viljellään jatkuvasti.
Tuokkola kävi tulokaskaudellaan pahan paikan läpi ja on nyt varmasti viisaampi tulevaa kautta ajatellen. Taktiikkapankista vaan yksinkertaisesti pitää löytyä suunnitelma B kevätpurojen solistessa. Tietysti jos kausi vielä jatkuu siinä vaiheessa. Samaa ikäluokkaa Tuokkolan kanssa oleva Blues-valmentaja Lauri Marjamäki vei tällä kertaa kollegaansa.
Vanha klisee osoitti tänä vuonna totuutensa KalPalle. Pudotuspelimaailma on erilainen runkosarjan silmin.
Siinä maailmassa pitää antaa kaikkensa voittaakseen. Täytyy olla valmis tekemään asioita, jotka menevät mukavuusalueen ulkopuolelle. Olivatko tämän kauden finalistit ne kiekollisimmat jengit? Selvittiinkö näiden joukkueen peleissä ilman kyseenalaisia vihellyksiä tai viheltämättä jättämisiä?
Niinpä. Ehkä ensi kerralla KalPassa tiedetään kuinka toimia, jos käy ”huhtalat”.
Kirjoittaja on filmaamista inhoava, rehellistä ja puhdasta lätkää kannattava savolainen vapaa toimittaja, joka kuitenkin laskee pelkät voitot kauneusarvoista piittaamatta.
Kommentit