Mielipide

Hävettääkö olla Jukureiden fani?

MESTIS / Kolumni
Mestiksessä on tällä kaudella ollut yksi joukkue ylitse muiden. Jukurit johtaa sarjaa ylivoimaisesti ja se on viime aikaisista tappioista huolimatta etenemässä runkosarjan voittoon. Yksi asia on kuitenkin pysynyt kuin kiveen hakattuna. Jukurit ei kiinnosta eteläsavolaista kiekkoyleisöä.

Missä on vika, kun maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla voitosta voittoon etenevä joukkue ei kiinnosta paikkakuntalaisia?

Ei ole ensimmäinen kerta, kun on syytä ihmetellä Jukureiden maltillisia yleisömääriä Kalevankankaan jäähallissa. Silloin kun voittava joukkue ei viidenkymmenentuhannen asukkaan kaupungissa kerää kuin päälle tuhat silmäparia paikalle illasta toiseen, on vika jossain muualla kuin ykkösketjun hyökkääjässä.

Jukurit ei ole tuotteena tällä hetkellä markkinoitu hyvin. Rehellisesti sanottuna en ole hetkeen törmännyt kaupungilla henkilöön, joka on kantanut päällään jonkinlaista Jukureiden fanituotetta. Mikkeliläiset eivät ole ylpeitä omasta seurastaan, sen logosta tai imagosta. Todellinen kiekkokulttuuri loistaa edelleen poissaolollaan.

Joukkueen menestys luo edellytykset kiekkobuumin luomiseen. Mikkelissä joukkueen menestystä ei ole pystytty hyödyntämään runkosarjan aikana viime vuosina lainkaan. Joukkue on tehnyt kentällä parhaansa ja pallo onkin nyt seurajohdolla. Seura täytyy myydä maksavalle yleisölle oman kaupungin ylpeytenä ja tehdä siitä kiinnostava. Nykypäivän Jukurit ei valitettavasti vedä ihmisiä puoleensa, pikemminkin päinvaistoin.

Asiat eivät tapahdu sormia napsauttamalla joukkueen olemattoman pääsarjahistorian vuoksi, mutta loistava esimerkki löytyy tältä kaudelta muun muassa Turusta. TUTO on onnistunut Tammisen johdolla markkinoinnissa erinomaisesti. Kyse ei ole edes mistään rakettitieteestä, vaan melko pienistä fiksusti toteutetuista tempauksista joilla TUTO on herätetty uudelleen henkiin.

Tämän hetken tuntuma on, että Jukureissa ollaan tyytyväisiä kun joukkue majailee sarjataulukon kärjessä ja hallilla käy samainen tuhannen ihmisen poppoo niin kuin aina ennenkin. Todellisuudessa suuri potentiaali valuu hukkaan päivä päivältä enemmän. "Toivottavasti ihmiset löytävät hallille" -ajattelumalli ei johda mihinkään. Nyt vaaditaan tekoja.

Jukureiden tavoitteet ovat tulevaisuudessa SM-liigassa, mutta jos pohjatyö jää Mestiksessä puolitiehen, on turha elätellä toiveita, että paikka liigassa olisi oikotie onneen.

» Lähetä palautetta toimitukselle