Mestiksen piippuhyllyllä, viikko 41 - pohjoisessa paniikkia, etelässä auvoisampaa

LIIGA, MESTIS / Artikkeli
Jukureilla on ollut aihetta riemuun viime aikoina.
Kuva © Antti Varonen
Taas on yksi Mestis-viikko vierähtänyt ja on aika kokoontua vetämään yhteen viikon sisältö. Tällä viikolla keskustelua aiheuttavat muun muassa yhden mestarisuosikin alavireisyys sekä Hokin ympärillä vellova pelaajarumba.

Mestiksen Piippuhyllylle istahtavat tällä kertaa vakiojäsenistä Mestis-toimituspäällikkö Tero Liikanen ja Vantaan toimituksen Mikko Roivas. Lisäksi vierailevana tähtenä nähdään tällä kertaa kouvolalaista tietotaitoa, kun Kouvolan toimituksen Anni Saarela istahtaa vierailijan paikalle.

1. erä: KooKoon viikko ei sujunut aivan kuin elokuvissa, sillä joukkue onnistui voittamaan vain yhden viikon kolmesta ottelustaan. Onko Kouvolassa syytä huoleen vai kuitataanko tappiot tilastotappioina?

Tero Liikanen: Eipä tässä vaiheessa kautta ole vielä syytä sen suurempaan synkistelyyn Kouvolassa. Uusi valmentaja, uusia pelaajia ja Liiga-paikan varmistuttua myös pelaajien keskittyminen on saattanut hieman herpaantua, vaikka ei pitäisi. Siinä on varmasti syytä kerrakseen sille, että homma ei suju heti syksyllä kuin rasvattu. 

KooKoolla on kuitenkin taitotasoltaan sen tason ryhmä kasassa, että se voi voittaa tässä sarjassa kenet tahansa, kun vain niin päättää. Se nähtiin muun muassa viimeksi JYP-Akatemiaa vastaan, kun joukkue tuli hetkessä 0-2-tappioasemasta 3-2-johtoon.

Kun vielä joukkue saa kaikki palaset loksahtelemaan kohdilleen ja pitää fokuksensa pelissä, tulee KooKoo olemaan mestaruustaistelussa mukana tälläkin kaudella.

Mikko Roivas: KooKoo on sarjataulukossa sijalla kaksi, neljä pistettä Jukureiden perässä, joten tuskin viime ajat ovat surkeasti menneet. Joukkue on hävinnyt Jukureille 1-0 ja kovassa iskussa olevalle Peliitoille 3-2. Mitään sen suurempia murheita ei KooKoon tarvitse vielä ottaa. Joukkueen kokoonpano on sen verran kovaa luokkaa.

Tällä kaudella Jukurit on näyttänyt kyntensä, vaikka KooKoolle povattiin ylivoimaista runkosarjavoittoa. Tappio Peliitoille kuulostaa kyllä tilastotappiolta.

Anni Saarela: En usko, että kopissa kannattaa vielä hätäillä. Päävalmentaja Petri Mattila palkitsee voiton tullessa joukkueensa vapaapäivällä, ja uskon, että sunnuntainen huilivuoro tulee kaikille tarpeeseen. Taidokas joukkue pystyy nollaamaan myös katkerimmat tappiot, joten tuleva viikko alkanee Kouvolassa kirkkaissa merkeissä. 

2. erä: Mestiksen mestaruustaistoon tälläkin kaudella uumoillun Mikkelin Jukureiden kausi lähti aavistuksen tahmeasti käyntiin. Tällä viikolla joukkue kuitenkin venytti jo voittoputkensa peräti yhdeksään otteluun, kun se kaatoi sekä JYP-Akatemian että KooKoon. Mikä voisi pysäyttää sarvipäiden hurjan lennon?

TL: Tämän kauden jukurijoukkueesta minulla on hieman samanlainen tunne kuin edellisen mestaruuskauden joukkueesta. Joukkueessa on tehokkaan ykkösnyrkin takana riittävästi tulivoimaa ja alemmista ketjuista löytyy sitä santapaperiosastoa kevään koitoksia varten. Lisäksi kentällä joukkueen otteista huokuu hyvä itseluottamus ja yhteishenki, mikä viime syksynä jäi puuttumaan.

Ehkä joukkueen ykkösnyrkin johtajan, Anthony Guttigin, pidempiaikainen poissaolo saattaisi olla sellainen juttu, joka ainakin hidastaisi Jukureiden menoa. Kokonaisuutta katsellen en kuitenkaan usko sen pysäyttävän Jukureiden menoa, sillä kuten sanottua, joukkueesta löytyy riittävästi tulivoimaa ja se on sitoutunut vahvasti yhteiseen pelitapaan.

MR: Jukureiden hurjan nousukiidon voi pysäyttää ainoastaan joukkueen sisällä tapahtuvat muutokset. Mikkeliläiset eivät kestä kovin monia loukkaantumisia, vaan he tarvitsevat laajalla rintamalla pelikelpoisia miehiä kaukaloon. Tämän viikon voitot JYP-Akatemiasta ja KooKoosta ovat kovan luokan tuloksia.

Pistepörssin kärkisijoja kolkuttelevan Guttigin poissaolo vaikuttaa ainakin yhtä paljon kuin Artem Iossafovin poistuminen Kiekko-Vantaasta.  

AS: Ainoa asia jonka keksin, on keskittymisen herpaantuminen. Jukurit on vihdoin saanut jaettua tehoja myös alemmille kentille, mikä on tärkeä tukiranka pitkän kauden aikana. Jos joukkue pitää takkinsa nyörit kiinni myös laimeammissa keskiviikkopeleissä, mikkeliläisillä voi olla edessään pitkä kevät. 

3.erä: Kajaanin Hokin alkukausi ei ole sujunut odotusten mukaan ja viime aikoina joukkueessa ovat ovet käyneetkin viime kausia tiuhempaan lainapelaajien merkeissä. Onko Kajaanissa lyöty jo paniikkinappula pohjaan?

TL: Hokki on ollut itselleni yksi alkukauden pahimmista pettymyksistä. Menetykset pelaajamarkkinoilla toki olivat kovia, eikä niitä ole mahdollista Hokin budjetilla paikata, mutta siltikin joukkueen materiaali on kevyesti sarjan top 5-kamaa.

Jatkuvat lainat vaikeuttavat ketjukoostumusten vakiinnuttamista ja muutenkin hieman tuntuu, että Kajaanissa tällä hetkellä otetaan vastaan kaikki ketä saadaan. Lievää paniikkia on siis havaittavissa.

Mielestäni kuitenkin suurimmat ongelmat ovat olleet maalipuiden välissä, sillä oma verkko on heilunut 11 pelissä 44 kertaa, mikä oikeuttaa tilaston jaettuun kärkisijaan. Seuraavaksi laittaisin hankintalistalle jatkuvien hyökkäyspään lainojen sijaan kunnollisen maalivahdin Antti Lehtosen pariksi ja katsoisin sen jälkeen uudelleen onko paniikki helpottanut.

MR: Kajaanissa ollaan varmasti jo painettu paniikkinappulaa. Joukkueen peliesitykset ovat olleet sen verran surkeat. Hokin kokoonpanossa on yli 10 lainapelaajaa, mutta silti tulosta ei tule. Kenties se onkin juuri suurin syy.

Keskiviikkona Hokki hävisi Peliitoille maalein 3-6. Perjantaina kotipelissä Kajaanissa joukkue voitti KeuPan 4-2, mutta lauantaina se hävisi SaPKolle 1-4 Savonlinnassa.

AS: Osittain kyllä. Hokista lähti kesän aikana liuta nimimiehiä ja kokonainen valmennustiimi, joten ei ihmekään, että Jari Laukkasella on ongelmia pitää lankoja käsissään.

Entinen päävalmentaja Mattila oli tunnettu tiukasta linjastaan muun muassa kärppälainojen suhteen, eikä joukkueessa suuria lainavirtoja nähty. Laukkasen ja Hokin kuvioiden ollessa toistaiseksi kateissa, on helppoa turvautua nimekkäisiin lainapelaajiin. Se ei kuitenkaan kanna pitkälle - Hokin on muodostettava permanentti. 

Jatkoaika: Viikon toppi ja floppi?

TL: Viikon topeiksi on nostettava KeuPa ja Peliitat. Peliitat onnistui järjestämään yllätyksen KooKoon kustannuksella ja heti seuraavana päivänä KeuPa teki vastaavan murjomalla heinolalaiset lukemin 7-2. Tulokset myös tiivistivät taistelua sarjan hännillä ja osoittivaft, että Mestiksessä kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa.

Viikon flopin nimen puolestaan saa Hokki. Kolme ottelua, kolme pistettä ja 12 päästettyä maalia. Nämä kaikki vielä Hokin kanssa tällä hetkellä samoista sijoista kamppailevia joukkueita vastaan, joten kajaanilaisalus tarvitsisi kyllä pikaisen kurssinkorjauksen, tai muuten suunta on vain alaspäin.

MR: Viikon topiksi nostan Mikkelin Jukurit, joka on pitänyt yllä myös tällä viikolla kovia tuloksia voittamalla sekä JYP-Akatemian että KooKoon. Mikkeliläisillä saldona nyt yhdeksän voittoa - peräjälkeen. 

Toisena nostaisin esille KeuPan vahvan esityksen Peliittoja vastaan, kun keuruulaiset nappasivat maukkaan 7-2-voiton. Voiton merkitystä korostaa se, että Peliitat on sijalla kuusi ja pelannut viime aikoina vahvasti.

Viikon flopit ovat erityisesti viime viikolla puhuttaneet yleisömäärien vähyys ja Mestiksen arvostus. Näitä ei voi olla korostamatta liikaa. Kiekko-Vantaan ja TUTOn peliä seurasi vain 543 katsojaa. 

AS: Viikon toppi on lauantaisesta tappiosta huolimattaan Peliitat. Häntäpään joukkueena tunnettu heinolalaisnippu voitti kuluneella viikolla sekä Hokin että KooKoon ja on kasannut täksi kaudeksi vakuuttavamman joukkueen. Arvostan piskuisen joukkueen kehittämistä paljon.

Flopiksi on listattava - vaikka kuinka tätä yritin vältellä - Mestiksen tuomaritoiminta. On luonnollista, että joukkueiden peli heilahtelee silloin tällöin pelitahdin ollessa kova, mutta juuri nyt Mestiksen suurin huopaaja on raitapaitaosasto.

Keskiviikon kärkikamppailuna mainostettu Jukurit-KooKoo lässähti kuin bussin alle jäänyt marenki, kun joukkueet istuivat jäähyboksissa yhteensä 28 minuuttia. Ei ole ihmekään, että sarjan ottelut ovat olleet usein vähämaalisia: joukkueiden on vaikea saada peliään käyntiin, jos yli puolet ajasta kuluu väärällä penkillä. 

» Lähetä palautetta toimitukselle