Kaj Matalamäki hakee uudelta joukkueeltaan liikettä ja sitoutumista

LIIGA / Uutinen
Ässät vaihtoi perjantaina odotetusti valmentajaa. Uudeksi käskyttäjäksi valittiin Kaj Matalamäki, jonka taustoilta löytyy vahvoja linkkejä Poriin. Vladimir Jursinov jr. sai Ässistä potkut jo toistamiseen, vaikka SaiPa kaatui torstain vierasottelussa komeasti maalein 9-4.

Matalamäen saapumisen lisäksi Ässien valmennusjohto kokee muitakin muutoksia, kun entinen Ässä-puolustaja Risto Tuomi tulee niin ikään uutena kasvona ottamaan vastuun puolustuspään johtamisesta. Tuomen tulevia tehtäviä aiemmin tällä kaudella hoidellut Jari Härkälä puolestaan siirtyy Matalamäen mukaan "hyökkääjien henkilökohtaisten taktiikkojen suunnittelijaksi".

Matalamäki projektivalmentajan maineessa

Kaj Matalamäki on koulutukseltaan liikunnanohjaaja. Hän on aikaisemmin valmentanut mm. Helsingin IFK:ta ja Tampereen Tapparaa. Pelaajaurallaan Matalamäki on pelannut Ilveksessä sekä Porin Karhuissa ja Ässissä.

- Saavuin Poriin syksyllä -64 ja voitin mestaruuden Karhujen riveissä. Pois lähdin vasta keväällä -74, eli ehdin nähdä ja kokea läheltä esimerkiksi Porin Ässien synnyn, Matalamäki muisteli perjantai-iltapäivän lehdistötilaisuudessa.

Matalamäki valmensi kaudella 1981-82 HIFK:n runkosarjan kakkostilalle ja pudotuspeleissä joukkue selvisi pronssille. Tapparassa Matalamäki tunnetaan kriisivalmentajana. Kaudella 1994-95 Matalamäki korvasi Boris Majorovin Tapparan valmentajana ja saikin joukkueen peliä parannettua. Samalla Tappara vältti karsinnat, mutta pudotuspelit jäivät haaveeksi.

- Tuolloin tilanne joukkueessa oli synkkääkin synkempi. Plakkarissa oli yli 20 ottelun jälkeen vasta kahdeksan pistettä ja alla 11 ottelun tappioputki. Ilmassa oli todellisen katastrofin aineksia - pelaajatkin saapuivat hallille aika lailla salaa, niin ettei kukaan vain näkisi, Matalamäki sanoo.

Toistaiseksi viimeisen kerran Matalamäki nähtiin haalarihommissa kaudella 1998-99. Tuolloin Matalamäki tuli toistamiseen Tapparan palkkalistoille Ismo Läntisen avuksi. Matalamäen saavuttua tammikuussa -99 otteet parantuivat edelleen ja erityisesti ylivoimapeli petraantui.

- Valmentajanurani on kieltämättä hieman erikoinen. Astun ruoriin kesken kauden nyt jo kuudetta kertaa ja viidellä viimeisimmällä yrittämällä tulokset ovat olleet ihan positiivisia. Minulla on Tampereella oma maahantuontiyritys, jonka pyörittämisen takia en ole halunnut tehdä edes vuoden sopimuksia, Matalamäki kertoi.

Timo Salonen koeajalla, Tuomas Jalava hyllyllä

Ässät ilmoitti perjantaina myös tehneensä kahden ottelun koesopimuksen Timo Salosen kanssa, joka pelasi alkukauden UJK:n riveissä. Viime kauden Ässä-kasvatti pelasi Newcastlessa vaisuin tehoin, mutta tämän kauden alku Mestiksessä on sujunut mainiosti.

- Salonen oli jo kesällä ehdolla joukkueen perusrunkoon ja sopimukselliseksi pelaajaksi. Silloinen valmennusjohto ei miehestä kuitenkaan ollut kiinnostunut, Ässien pelaajahankinnoista vastaava markkinointipäällikkö Antti Heikkilä selvittää.

Kohu ja negatiivinen julkisuus tuntuvat mieltyneen Ässiin, sillä yksi lisäys seuran saavutuksiin tuolla saralla saatiin sunnuntaina, kun lähinnä nelosketjussa pelannut Tuomas Jalava jäi kiinni rattijuoppoudesta. Ensimmäistä kauttaan Ässissä pelaava laitahyökkääjä on tapahtumien seurauksena toistaiseksi hyllytetty ja häneltä odotetaan selvitystä tapauksesta. Jalavan asemaa ja tulevaisuutta tullaan käsittelemään Ässien johtokunnan kokouksessa ensi maanantaina. Samalla mietitään myös ex-valmentaja Jursinovin
tulevaisuutta, sillä hän on yhä Ässien palkkalistoilla.

- Jursinov otti kohtalonsa tietysti hyvin raskaasti, koska ei kai meistä kukaan mielellään työtänsä menetä. Soitin ja pyysin häntä saapumaan toimistollemme, mutta "Vova" ei sitä halunnut, vaan käski minun sanoa asiani puhelimessa. Kaiken kaikkiaan se oli hyvin lyhyt keskustelu ja Jursinov taisi kyllä tietää mitä on tulossa, Ässien toimitusjohtaja Hannu Anttila kertoi.

Kärpät lauantaina Poriin

Ässien kausi jatkuu lauantaina, kun viimeisimmässä ottelussaan Espoon Bluesin maalein 8-1 pieksynyt Oulun Kärpät saapuu Poriin. Jari Härkälä veti yksin patapaitojen tortai-iltapäivän harjoitukset, joiden jälkeen oli vuorossa joukkueen ja uusien käskyttäjien ensitapaaminen.

- Tärkeintä on että pystymme omalla toiminnallamme heti hankkimaan pelaajien luottamuksen. Ennen lauantain pelin alkua ehdimme tehdä hyvin vähän, Matalamäki myöntää. Hän on nähnyt tällä kaudella vain yhden Ässien ottelun.

- Vasta seuraavat pelit tulevatkin kertomaan millaisiin muutoksiin esimerkiksi taktiikoissa ja ketjuissa on tarvetta. Selvää kuitenkin on, että parempaa liikkumista, keskittymistä ja sitoutumista lähdetään hakemaan.

Yhteen asiaan Matalamäki ehtii ennen lauantain peliä sanojensa mukaan vaikuttamaan, ja sen hän mieltääkin erityisen tärkeäksi.

- Kahden viimeisen ottelun suuret ailahtelut (tiistaina murskatappio ja torstaina rökälevoitto) kertovat nopeasti ajatellen asennoitumisongelmista. Odotankin mielenkiinnolla Härkälän selvityksiä siitä, miten valmistautuminen otteluihin on tällä kaudella tapahtunut. Jos se tehdään huonosti, niin tulos näkyy heti jäällä.

- Torstain ottelu näytti ainakin minulle sen, että joukkueessa on kyllä potentiaalia. Nyt se pitää vain saada nitoutumaan yhteen.

Ässät toivoi perjantaina varapuheenjohtaja Jouko Ojanperän suulla yleisön tukea, vaikka seuraavat pari viikkoa ovatkin vielä siirtymäjaksoa eivätkä pelit välttämättä heti tuota toivottua tulosta.

- Toivomuksemme on, että yleisö täyttää lehterit, sillä muutaman seuraavan kuukauden aikana tullaan porilaisessa kiekkoilussa ratkaisemaan suuria asioita. Kuudes kenttäpelaaja olisi oiva apu Ässien tulevaisuuden turvaamista ajatellen, Ojanperä alleviivaa.


Kaj Matalamäki (03.03. 1942)

Peliura 1959-1974 - 4 Suomen mestaruutta

Edustanut Suomen nuorten, B- ja A-maajoukkuetta

Valmennusura:

1974-76 Auronzo Di Cadore, ITA (pelaaja-valmentaja)
1976-9 Koo-Vee
1979-80 A-maajoukkue
1979-80 Cortina D'ampezzo, ITA
1981-82 HIFK
1982-84 HC Fassa, ITA
1984-85 Olympiajoukkue
1985-87 * HC Fassa, ITA
1987-89 Olympiajoukkue
1989-91 * HC Fassa, ITA
1994-95 * Tappara
1996-97 * HC Laces, ITA
1999 * Tappara

* = Aloitti valmentamisen kesken kauden

» Lähetä palautetta toimitukselle