Kent McDonell Turkuun

LIIGA / Uutinen
Turun Palloseura on vahvistanut hyökkäyskalustoaan tekemällä kauden loppuun asti kestävän sopimuksen kanadalaisen hyökkääjän Kent McDonellin kanssa.

27-vuotias laitahyökkääjä McDonell pelasi viime kaudella AHL:ää Grand Rapid Griffinsin riveissä hyvin tehoin, kun 93 ottelussa syntyi 67 tehopistettä ja jäähyminuutteja kertyi 191 kappaletta.

McDonell pelasi juniorina Guelphin OHL-joukkueessa varsin kelvollisia kausia. Mies on alunperin Carolinan 225. varaus vuodelta 1997. Hän ei kuitenkaan kahteen vuoteen saanut Hurricanesilta sopivaa tarjousta, joten kaveri vapautui uudelleen draftattavaksi. Varausnumero pieneni hyvien otteiden vuoksi muutamalla kymmenellä pykälällä, kun Detroit valitsi hänet kolmannella kierroksellaan, mutta treidasivat myöhemmin McDonellin Columbukseen kuutoskierroksen varausta vastaan.

Miehen ammattilaisura alkoi ECHL:ssä ja AHL:ssä kaudella 2000-01 ja seuraavana kesänä mies kaupattiin Columbukseen. NHL:ssä McDonell on pelannut yhteensä 32 ottelua, ja avausmaalikin on NHL-tasolla jo tehty.

Turun Palloseura ei ole hyväksi joukkuepelaajaksi kehutulle McDonellille ensimmäinen kosketus eurokaukaloihin. NHL-työsulun aikana McDonell kävi edustamassa Duisburg EV:ta Saksan ykkösdivarissa.

- Olemme hakeneet jo pitkään maalinteko- ja maalinedusvoimaa tähän joukkueeseen. Olemme huomioineet McDonellin taustat, eikä hän tule tappelemaan tässä sarjassa, TPS:n toimitusjohtaja Seppo Sutela kertoi Jatkoajalle.

McDonellin saapuminen tarkoittaa, että sopimusta tsekkiläisen keskushyökkääjän Patrik Valcakin kanssa ei jatketa. Sutela ei sulkenut pois mahdollisuutta, että pelaajistossa tapahtuisi muitakin muutoksia.

- Pelaamme neljällä ulkomaalaisella. Sanotaanko niin, että meillä on tuossa historiassa takanamme kuuden ottelun tappioputki, ja jos valmennusjohto katsoo, että pelaajistoa muuttamalla sen uusiutuminen voidaan estää, niin sitten me uusimme pelaajistoa, Sutela sanoi terävästi.

» Lähetä palautetta toimitukselle