Jesse Niinimäki viihtyy Luulajassa

LIIGA / Haastattelu
Huippulupaavan Jesse Niinimäen ura polki muutaman vuoden paikallaan, mutta nyt taitava sentteri on löytänyt uuden pelillisen kevään Ruotsista.

Jesse Niinimäki on pelannut hienon alkukauden Luulajan Elitserien-joukkueessa. Alkukauden neljässätoista pelissä on syntynyt peräti seitsemän maalia ja neljä syöttöpistettä.
Maanantaisessa Timrå-ottelussa syntyi tuo seitsemäs osuma taidokkaalla rangaistuslaukauksella.

- Omiin saldoihini olen ihan tyytyväinen. Enemmänkin olisi voinut tulla tehoja. Paikkoja on ollut. Itseäkin vähän hämmästyttänyt, kun on enemmän maaleja kuin syöttöjä.

Luulaja nousi Timrå-tasapelillään tasaisen Elitserienin kahdeksanneksi. Niinimäen mukaan piste oli joukkueelle tärkeä.

- Meiltä pitkästä aikaa todella hyvä suoritus. Sarjan paras joukkue kuitenkin vastassa. Heillä on hyvä joukkue ja pelaavat kovalla itseluottamuksella. Todella tärkeä piste meille, kun oli viisi tappiota kuitenkin alla.

Uudessa nousussa

Moni odotti Jesse Niinimäen nousevan SM-liigan kärkipelaajien joukkoon Jokereissa ennen mennyttä kautta. Kaudesta ei kuitenkaan tullut menestystarinaa Jokereille eikä Niinimäelle.

- Huono alkukausi itseltä ja joukkueelta Jokereissa. Sieltä tuli potkut ja siirryin JYPiin. Sielläkin alku oli vähän hakemista, mutta loppukauteen voi olla tyytyväinen. Se oli kuitenkin jo sinnepäin, mitä pelaamisen pitäisi olla, Niinimäki summaa päällimmäisiä mietteitään menneestä kaudesta.

Luulajassa homma on lähtenyt toimimaan kuitenkin heti kauden alusta alkaen.

- Meillä on hyvä porukka täällä. On paljon kokeneita jätkiä ja paljon nuoriakin. Ulkomaalaisia on yhdeksän ja valmentaja siihen päälle. Puolet joukkueesta on ulkomaalaisia, niin koppikielikin on englanti.

Niinimäelle koppikieli on helpotus. Kielitaito kun on vielä vajavainen.

- Ruotsin puhuminen ei suju vielä, mutta kauden jälkeen on tavoitteena puhua parempaa ruotsia kuin ruotsalaiset itse.

Vastuuta Niinimäki on saanut Luulajassa alusta asti. Pelaamista on kuitenkin haitannut jatkuva vierustoverien vaihtuminen.

- Pelata saan paljon. Viimeisissä peleissä kahtakymmentäkolmea minuuttia ottelua kohden. Meillä on kuitenkin ketjut eläneet todella paljon. Tappioiden ja loukkaantumisten vuoksi lähinnä. Ei olla montaa peliä päästy pelaamaan samoilla ketjuilla, Mikael Renberginkin kanssa pelaamaan päässyt Niinimäki kertoo.

Elitserienissä taitavampia pelaajia

Jesse Niinimäki ei ole unohtanut SM-liigaa, vaikka pelaakin nyt Ruotsissa.

- Netin välityksellä ja kaverien kautta seuraan sitä melko tarkkaankin.

Elitserienin ja SM-liigan suurimpana erona Niinimäki pitää taitotasoa.

- Taitotaso on korkeampi täällä. Peli on rauhallisempaa, kun taitavia pelaajia on niin paljon. Eivät täällä taklauksetkaan sen harvinaisempia ole kuin Suomessa. Joukkueet ovat myös todella kokeneita. Esimerkiksi Färjestadilla on ainoastaan kolme vuoden 1978 jälkeen syntynyttä pelaajaa.

Tulevaisuudestaan Jesse ei ole vielä päättänyt, mutta jatkaminen Ruotsissa ainakin houkuttaa.

- Minulla on oma optio jatkosta. En tiedä koska sen käytöstä pitää päättää. Enkä ole edes sitä miettinyt vielä. Olen kuitenkin viihtynyt, eikä minulla ole mitään valittamista täällä.

Parin viikon päästä pelattavaan Karjala-turnaukseen tai muihin Euro Hockey Tourin maajoukkuepeleihin Niinimäki ei odottele kutsua, vaikka pelit ovatkin alkaneet mainiosti länsinaapurissa.

- Minulla on lomat varattuna niille ajankohdille melko hyvin. En ole juuri odotellut kutsua.

Jatkoaika seuraa Jessen otteita kauden mittaan ja uusia haastattelujakin lienee luvassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle