Kirjan kirjoittaja Ahti Pohjalainen on kouliintunut toimittaja, joka on tuttu muun muassa HIFK:n nettisivuilta. Frank Mobergin elämäkerta on Pohjalaisen toinen kirja, ensimmäinen käsitteli Uusi Suomi –lehden lopettamista.
Elämäkerroissa on usein se paha vika, että niissä annetaan siloteltu ja puhtoinen kuva kirjan kohteesta. Pohjalainen ei tällaiseen räikeään yksisilmäisyyteen syyllisty. Mobergin elämäkerta on haastattelukirja, Pohjalainen antaa haastateltavien puhua. Tämä tapa antaa hyvin totuudenmukaisen kuvan Mobergista ja HIFK:sta.
Hyvänä esimerkkinä totuudenmukaisuudesta käy HIFK:n muuttoaikeet Hjallis Harkimon Helsinki-areenalle. HIFK harkitsi hallin vaihtoa pitkään, jonkunlaisesta esisopimuksestakin oli puhetta, mutta lopulta HIFK ei hallia vaihtanut. Päätös jäädä Helsingin jäähallin aiheutti mediasodan Mobergin ja Hjallis Harkimon välille. Kirjassa Moberg luonnollisesti kertoo kantansa HIFK:n muuttoaikeista, ja sen jälkeen suunvuoron saa Hjallis Harkimo, joka kertoo oman näkökulmansa hallihässäkkään. Moberg myös myöntää hävinneensä mediasodan Harkimoa vastaan. On lukijan kannalta nautinnollista lukea kummankin osapuolen kanta, jolloin lukija voi itse vetää johtopäätökset siitä mitä todella tapahtui.
Pohjalainen on tehnyt valtaisan työn haastatellessaan Mobergin elämän varrella kohtaamia ihmisiä. Haastateltavia on lähemmäs kolmekymmentä aina Mobergin sotalapsivuosien "sijaisäidistä" Kalervo Kummolaan. Eräs merkittävä henkilö, Göran Stubb, ei haastateltaviin kuulunut, mikä on sääli, sillä Stubb on kirjassa runsaasti esillä.
Muutakin kuin lätkää
Kirjan painopiste on tietenkin jääkiekossa, mutta siinä käsitellään muuutakin kuin kiekkoilullisia asioita. Yllättäen Mobergin ulkomaankokemukset, niin opiskelut kuin työskentely ravintola-alalla, osoittautuvat hyvin mielenkiintoiseksi. Kronologisen kerronnan ohessa Moberg kuvailee yksittäisiä, välillä hupaisiakin tapahtumia ulkomaan reissuiltaan.
Häiritseväksi tekijäksi nousee asioiden toisto. Joitakin tapahtumia käydään lävitse lähes samoin sanoin parinkymmenen sivuin välein. Lukijalle tulee tunne, että taustatyöhön ja kirjoittamiseen on kyllä käytetty runsaasti aikaa, mutta itse kirjan toimittamiseen ei ole niin paljon panostettu. Välillä lukija joutuu myös tarkastamaan, että kuka puhuikaan. Pohjalaisen kirjoitustyyli on kovin asiapitoinen, hiukan irroittelevampi ja rohkeampi teksti olisi välillä ollut paikoillaan. Mobergin suorat lainaukset ovat kuitenkin värikkäitä, ja sanavalinnat ovat toisinaan uskaliaita, joten tämä tasapainottaa Pohjalaisen paikoitellen liian asiakeskeistä tekstiä.
Jääkiekkoa kirjassa tietenkin käsitellään paljon. Kaukalon sisäpuolisia tapahtumia ei niin tarkasti kuvata, vaan pääpaino on ulkopuolisissa asioissa ja kabinettipelissä. Mitään suuria paljastuksia tai muiden lokaamista kirja ei tarjoa. Moberg ja Pohjalainen säilyttävät asiallisen linjan läpi koko kirjan.
Kirja on valitettavan lyhyt, sillä sivuja on vain reilut 200, joista valokuvat vievät osansa. Mobergin värikkäästä elämästä olisi takuulla riittänyt enemmänkin kerrottavaa.
Mobergin sanomana välittyy se, että jokaiselle on annettava uusi mahdollisuus ja talous kulkee kaiken edellä. Kirjaa on helppo suositella kaikille jääkiekon ystäville suosikkiseuraan katsomatta, sillä kirjasta hyvän kuvan suomalaisen jääkiekon kehittymisestä ja ammattilaistumisesta. Myös jääkiekosta kiinnostumattomille elämäkertojen ystävile kirjaa voi suositella, sillä kirja on kokonaisuudessaan hyvä elämäkerta.
Ahti Pohjalainen:
Frank - Frank Mobergin tarina, WSOY 2006, 29€
