Rinkelinmäen kotiyleisön riemulauluihin päättynyt ensimmäinen finaali olisi voinut loppua hämeenlinnalaisittain mollisäveliin. Ensimmäisen erän puolestavälistä lähtien ritaripaitojen oman pään pelaamista leimasivat lukemattomat löysät purkukiekot ja heikot kaksinkamppailut.
Eittämättä Ässilläkin oli osansa purkupelin epäonnistumisessa, mutta pääpiirteittäin isäntien meno omassa päässä oli lepsua. Moneen otteeseen selvästäkin purkupaikasta vältettiin pitkää kiekkoa ja nostettiin sen vuoksi rollo suoraan patapaitojen puolustajalle. Hurmoksen keittämässä Isomäen kattilassa Kerholla ei ole varaa samanlaiseen pelailuun, sillä jossain vaiheessa Ässät alkaa hasardeista rokottamaan.
Toinen selkeä seikka löytyy maalinteosta. HPK on ollut erikoinen pudotuspelijoukkue tähän mennessä, sillä joukkue on pusertanut kolmesti voiton vastustajastaan 1-0-lukemin. Yhdellä maalilla ei yleensä pelejä voiteta, sillä harvoin viisikkopuolustaminen pysyy koko pelin ajan niin hyvällä mallilla, ettei vastustaja pääse vähintään yhtä maalia vääntämään.
HPK:lla oli paikat ratkaista peli jo aikaisessa vaiheessa erinomaisesti toimineen kääntöpelin ansiosta, mutta se viimeinen terävyys maalintekotilanteissa jäi puuttumaan. Ylivoimalla paikkoja oli riittämiin, mutta vain kerran kiekko löysi tiensä Juuso Riksmanin selän taakse. Jari Sailion läpiajo oli sekin mainio osoitus siitä, etteivät isännät olleet parhaimmillaan viimeistelyssä.
On erittäin epätodennäköistä, etteivät porilaiset pystyisi kotiluolassaan maalintekoon, joten tähtäimiä on Hämeenlinnassa syytä siirtää muutama napsu oikealle tai vasemmalle. Yksi maali ei olisi riittänyt avauksessakaan, mutta jälleen nollapelin pelannut Miika Wiikman pelasti ensimmäisen voiton Kerholle.
Silmiinpistävää illan koitoksessa oli vierailijoiden suuri paitsioiden määrä. Moneen otteeseen ongelmat alkoivat porilaisten kääntöpelistä, joka hidastui ratkaisevasti isäntien hyvän keskialueen trapin ansiosta. Kiekonriiston jälkeen patapaidat eivät pääseet antamaan yhtä nopeaa syöttöä kärkimiehelle, jolloin hyökkäyksiinlähdöistä loppui liike.
Yleisesti kummasteltiin myös sitä, ettei porilaisten taklauspeli ollut lopulta lähelläkään sitä tasoa, jota kaikki pelonsekaisin tuntein Hämeenlinnassa odottivat. Patrik Forsbacka oli selkeästi fyysisin vierailija, mutta hänen jälkeensä fyysiseen pelaamiseen jäi tyhjyyttään ammottava aukko.
Kotiyleisön eteen luisteleekin varmasti täysin erinäköinen patalauma, sillä taklauspeli on ennalta juuri se osa-alue, jolla porilaiset voivat Kerhoa horjuttaa. Ässien pelaajistosta nimittäin löytyy niin paljon enemmän fyysistä osaamista, että siihen on hämeenlinnalaisten hyvin vaikea vastata.
