Hyvää uutta vuotta kaikille täältä Amerikasta!
Nyt on kausi hieman yli puolenvälin. Alkukauden pelit menivät hyvin. Voitettiin kymmenestä pelistä kahdeksan ja hävittiin kaksi. Harjoituspelejä oli ainoastaan yksi. Jääharjoitukset alkoivat valmentajan johdolla vasta 1.lokakuuta. Luulot otettiin heti pois kolmen tunnin jääharjoituksella. Harjoittelu on ollut rankkaa, sillä kaksi kertaa viikossa on noin tunnin puntti ja perään noin kahden tunnin jää. Pelejä ei ole niin paljon. Koko kaudessa on vaan 34 runkosarja peliä plus play offit, jotka pelataan raa'asti kerrasta poikki menetelmällä. Pelit ovat aina perjantaina ja lauantaina samaa joukkuetta vastaan, joten ei tarvitse kuin kerran käydä pelaamassa yhden joukkueen kotihallissa koko kauden aikana. Hyvä systeemi sinänsä, niin ei tarvitse matkustaa niin paljon.
Uusia kokemuksia on tullut kuitenkin paljon. Useimpiin vieraspeleihin matkustetaan lentokoneella, mutta oli kerran myös bussimatka joka kesti 17 tuntia suuntaansa. Ei tarvitse montaa kertaa arvata, ketkä istui vierekkäin koko bussimatkan. Tulokkaan tehtävät ovat tulleet tutuiksi. Totta kai joutuu reenien jälkeen kiekot keräämään, mutta myös keräämään kiekot kentän ulkopuolelta sekä imuroimaan kopin ja muuta mukavaa. Pelimatka Colorado Springsiin jäi myös mieleen. Kyseinen kaupunki sijaitsee aivan Kalliovuorten vieressä, joten pelipaikka on korkeammalla kuin on tottunut. Vanhemmat pelaajat sanoivat, että on suuria vaikeuksia hengittämisen kanssa. Ajattelin, että ei se nyt niin vaikeaa voi olla. Sitten kun oli ensimmäiset treenit, niin joutui kyllä kaiken happivaran käyttämään, minkä sai. Oli kyllä todella raskasta luistella ja pelata peliä. Sitten kun tuli takasin tänne vähän matalammalle korkeudelle, niin oli kuin olisi kovemmassakin kunnossa, kun luistin kulki ihan eri malliin kuin Coloradossa.
Koulu on mennyt hyvin. Tosin kurssit ovat olleet aika helppoja. Kurssit ovat olleet enemmänkin lukion tyyppisiä, että joutuu välillä jotain sanomaankin tunnilla. Osa tunneista on taas yliopiston tyypillisiä tunteja eli professori puhuu ja oppilaat kuuntelevat. Toisaalta on ollut hyvä että, joutuu puhumaan tunneilla, niin on sitten samalla oppinut kieltä enemmän. Alkuun joutui keskittymään enemmän, että mitä muut puhuu, mutta nyt huomaa selvästi, että on kielikin kehittynyt. Nyt voi kiristää samalla luistimia, kun heittää vitsiä kaverin kanssa. Koulua ei ole kuin pari-kolme tuntia päivässä ja muutama iltakurssi. Tunneilla on pakko käydä. Se ei ole koulun, vaan valmentajien tekemä sääntö. Sitä sitten joskus valvotaan ja tietysti pelkästään tulokkaita. Jos lintsaa yhdeltä tunnilta ja jää kiinni, niin joutuu juoksemaan. Toisen kerran jos jää kiinni, niin sitten joutuu katsomaan kun koko muu joukkue mukaan lukien valmentajat ja joukkueen jäsenet joutuvat juoksemaan. Se ei välttämättä ole hirveän hauska kokemus. Voi olla että sen jälkeen on kaverit vähissä. Kerran muutama kaveri jäi kiinni ja seuraavana aamuna kuudelta kaverit lähtivät juoksemaan.
Kulttuuriin tottuminen on vähän tuottanut hankaluuksia. Ruoka ei ole ihan mitään kaikkein terveellisintä. Hampurilaisia ja ranskalaisia on joka ruokailussa, jos vain haluaa ottaa ja se “terveellinen” ruoka on sitten melkein aina friteerattua. Pelin jälkeisestä täällä ei ole taidettu kuulla mitään. Suomessa oppi sen, että seuraavan päivän palautuminen lähtee terveellisestä ja riittävästä ruoasta ja huolellisesta loppuverryttelystä. Perjantain vieraspeli reissulla pelin jälkeinen ruoka on melkeinpä yksi sämpylä mieheen ja energiajuomapullo toiseen käteen. Loppuverryttelyä ei tee lähes kukaan. Pelin alkuverryttely on omatoiminen. Osa joukkueesta tekee sen hyvin ja osa taas vähän heikommin. Yhdessä juostaan ennen peliä noin 100–200 metriä ja muutama venytys. Ensimmäisessä pelissä näin, että yksi kaveri meni penkille istumaan kuumavesipullot reisien päällä. Kysyin sitten, että mitä se tekee. Kaveri vastasi, että meillä on kohta peli ja hän ottaa lämpöä lämmittämällä reisiä.
Peli on erilaista Suomeen verrattuna. Täällä kaikki pelaavat häkki päässä. Peli on paljon nopeampaa kun on pieni kaukalo. Usein on niin, että kiekko ohjataan päätyyn ja hyökkääjät painavat perään tavoitteena taklata vastustajan puolustaja päätyseinästä läpi. Onhan täällä sitten joitakin taitaviakin joukkueita, jotka eivät aina heitä kiekkoa päätyyn vaan rakentavat hienoja hyökkäyksiä. Tässä sarjassa ei ole kaikkia NHL:n sääntöjä (esim. pitkä kiekko on eurooppalainen) mutta Suomessakin paljon puhuttu nollatoleranssi kuuluu tämän sarjan sääntöihin. Etenkin kaikki kiekottoman pelaajan estämiset ja koukkaamis-, kiinnipito- ja kampitusjäähyt otetaan pois. Ei haittaa vaikka olisi kuinka vahinko kampitus, niin tuomarin käsi nousee saman tien. Alussa oli hieman vaikeuksia ja tuli muutama helppo jäähy, mutta sen jälkeen tottui, ettei saakaan ottaa vastustajaa ihan miten haluaa. Nyt kun on tottunut näihin sääntöihin, niin mielestäni ne on hyvät, vaikka puolustajana onkin vaikeampaa estää hyökkääjää tekemästä maalia. Ylivoimia tulee suhteellisen paljon ja sama linja on kaikille. Ainut haittapuoli on, että useat pelaajat käyttävät sääntöä hyväksi ja sukeltavat, jos vähänkin koskee. Joskus tuomari huomaa sukeltamiset, mutta valitettavan usein ne jäävät viheltämättä.
Meidän kotihalli on aika vanha, mutta peleissä tunnelma on aivan mahtava! Ihmisiä mahtuu halliin vähän yli 2000. Keskimäärin katsojia on käynyt n. 1500. Etenkin opiskelijakatsomo pitää sellaista meteliä, että kentällä joskus sattuu oikein korviin. Näin pienessä kylässä kun jääkiekko on ykkösjuttu, niin aina joku tulee kyselemään hallilla, että miten menee. Ihmiset ovat todella ystävällisiä ja sekä pelaajat että fanit ovat ottaneet hyvin vastaan. Jotkut ihmisistä jopa tarjoutuivat ottamaan jouluna vieraaksi, koska pelejä oli myös uuden vuoden aattona eikä kotona kerkeäisi käymään.
Jouluna tai itse asiassa Tapanin päivänä pääsin yllättäen käymään pari viikkoa kotona, kun toiseksi viimeisessä ottelussa syyslukukaudella tuli jääkiekkoilun varjopuoli esiin. Polven eturistiside repesi niin, että se jouduttiin leikkaamaan. Edessä oli sitten reilu kuukauden sairasloma ja sen takia joudun nyt olemaan muutaman pelin sivussa. Vamma ei ole kuitenkaan kovin paha ja hyvällä kuntoutuksella polvi alkaa olla pikku hiljaa pelikunnossa.
Valmentaja on vaativa mutta aivan loistava ihmisenä. Hän on tehnyt kaikkensa, että viihtyisimme täällä. Ihan ammattimaista ei tämä touhu ole, mutta ei tästä palkkaa saakaan. Koulun lukukausimaksuakin joutuu jonkun verran maksamaan. Joistakin negatiivisista asioista huolimatta en kadu tänne tuloa sillä, jos ei muuta jää käteen niin ainakin kielitaito ja roppakaupalla kokemusta. Jos haluaa valmistua, niin neljä vuotta kestää koulu. Vuosi kerrallaan mennään ja katsotaan nyt kuinka monta vuotta täällä ollaan, vähintään tämä kausi, maksimissaan neljä vuotta. Suosittelen yliopistoa etenkin niille urheilijoille jotka haluavat sovittaa yhteen opiskelun ja urheilun.
