Valta ammattiurheilussa on yhtä katoavaista, vaikka päänsä saisikin pitää. Johtajaa huudetaan vaihtoon, kun teot eivät miellytä.
Vallankäytön suurin vaikeus on osata toimia silloin kun on aika, ja olla muulloin muuttamatta mitään. Muutoksen oikea hetki on juuri ennen torilla hurraavan kansan mölinän muuttumista lynkkausmielialaksi. Jos et tuolloin ymmärrä tehdä oikeaa siirtoa, ei jää muuta ymmärrettävää kuin poistua kunniakkaasti kehästä tai tulla lopulta kannetuksi sieltä. Ratkaiseva päätös nollaa kaiken siihen asti tehdyn.
Keskiajalla ei ollut konsultteja, ja silti oli pimeää. Ei ollut ketään neuvomassa, miten mukautua ajan mukana. Aikuiset ihmiset peseytyivät kahdesti vuodessa ja harrastivat kulkutauteja, eikä töissä leikitty piirissä yhteisen business conceptin mieleen painamiseksi.
Konsulttien pääluku on kasvanut ja ruhtinaiden vähentynyt, ja muutoksia valtaorganisaatioissa on alettu tehdä jatkuvasti enemmän. Muutoksesta on tullut aikaan saamisen mitta, ja aina on löytynyt joukosta joku, jolla on ollut olevinaan helvetin hyvä idea. Eivät ne kaikki kovin hyviä ole olleet.
Viimeiset kymmenen vuotta suomalaisessa kiekkoilussa on eletty pelkästä muuttamisen ilosta turaamisen ja näpertelyn aikaa, jossa on piirrelty ketunkuvia pelipaitoihin ja tuotettu kaukaloon lähinnä myötähäpeän tunteita kannattajien keskuudessa synnyttäneitä kummatuksia. Sääntöjä on poistettu, lisätty ja poistettu taas. Vanhan ja vakiintuneen suurin vika on ollut, että vanha on ollut muutettavissa.
Saunakabineteissa on taputeltu selkiä ja röhisty naamat totisina, että juuri ne muutokset ovat tuoneet lisää rahaa. Maailmanmestaruuden jälkeisessä buumissa olisi yhtä hyvin voitu keskittyä konjakin kittaamiseen ja kasvaneiden rahavirtojen laskemiseen, tuotteen myydessä itse itsensä vähintään yhtä hyvin kuin tuotteistettuna.
Oikeita ratkaisuja on tehty, kun halleja on uskallettu parantaa, ja on osattu edetä sponsoroinnista yhteistyösuhteisiin, mutta on jäänyt ymmärtämättä, että jääkiekkopelin brandipääomasta valtaosa luotiin jo ennen vuotta -95. Vahvaan brandiin kuuluvat rakkaus ja intohimo, itseen kytkeytyminen, jokapäiväisyys, uskollisuus, perehtyneisyys ja nostalginen kiintymys. Muuttumattomuus.
Millä SM-liigaseuralla ei muka ollut brandi kunnossa jo silloin ennen? Miksi Ilves palaa vihreään väriin ja Kerhon kannattajat kiroavat, ettei vieläkään palattu oranssiin?
Montako vuotta Coca-Cola on maistunut samalta? Montako pelotonta pelleä sen firman ovelta on käännytetty maustepurkit salkussa rapisten? Päätyivätkö he tänne, vai miksi jääkiekon ei haluta antaa maistua samalta kuin aina ennenkin?
Jääkiekon piirit ovat liian pienet, ja siksi muuttelijoille on siellä tilaa. Eivät jääkiekon kannattajat turhaan ole tervaa keittämässä ja viilaamassa talikoitaan. He haluavat nähdä juuri sitä, mitä heille on vuosikausia tarjottu, haluten voida luottaa hallitsijansa turvaavan jatkuvuuden.
Kotimaisen jalkapalloilun markkinoinnissa asia on ymmärretty. Tunnusta väriä, tartu siihen kiinni, äläkä ehdota että jokin toinen sointuisi paremmin nurmikon kanssa sävy sävyyn.
Turvatakseen pääomansa hallitsijan on oltava ovela, kova, julmakin tarpeen tullen, ja ennen kaikkea ymmärtää pelin brandin arvo.
Lätkäliigan koko markkinapohjainen nykyomaisuus suhdetoimintaa myöten toimii kuin uzbekistanilainen urku. Aineettomasta omaisuudesta ei voi täysin sanoa samaa - päättäjistä, siis. Piirustuspöytien ääressä eletään kuin konsultit. Puretaan, kootaan ja ihmetellään alati kasvavaa yli jääneiden osien kasaa.
Antakaa jääkiekon olla, se on jo uhanalainen laji!