| lisää artikkeleja |
Kauteen lähdettäessä Jokerit oli yksi Kärppien ykköshaastajista, vaikka konkaripaluumuuttajien - Kari Martikaisen, Juha Lindin ja Petri Variksen - nykytaso herättikin epäilyksiä. Joukkue oli kasattu valmiiksi jo keväällä, eikä NHL-kortin varaan laskettu latiakaan. Ykköstähti Glen Metropolitin jatkosopimus helpotti hiukan varmojen ratkaisijoiden puutetta.
Jo kauden alussa Jokerit näytti vastaavansa odotuksiin. Marraskuun puoleenväliin mennessä se oli hävinnyt vain yhden kotiottelun ja kolme vierasottelua - kaikki yhden maalin erolla. Maalivahti Tim Thomas piti kauden yhdeksässä ensimmäisessä ottelussa maalinsa puhtaana peräti viisi kertaa.
Thomasinkin kuolevaisuudesta nähtiin ensimmäiset merkit marraskuun loppupuolella. Joukkue ajautui neljän vierasottelun putkessa yhtä pitkään tappioputkeen. Puolustus vuoti, Thomas päästi helppojakin, hyökkäys hakkasi päätään puolustusmuureihin. Seuraavan kerran samoja merkkejä oli ilmassa vasta tammikuun lopussa. Tappioputken perään Jokerit nimittäin voitti seitsemäntoista ottelua kahdeksastatoista.
Sarjaan mahtui vain yksi kauneusvirhe - sarjajumbo Lahden Pelicans kävi nöyryyttämässä kärkijoukkue Jokereita tammikuun kymmenentenä päivänä. Surkeasti sujuneen ottelun ja sen värikkäiden jälkiselvittelyjen seurauksena Timo Vertala teki omat johtopäätöksensä ja jätti joukkueen.
Surkea helmikuu, hyvät pudotuspelit
Runkosarjan loppu sujui joukkueelta surkeasti. Tappiot seurasivat toistaan, eikä tammikuussa hyvin toimineesta pelitavasta ollut tietoakaan. Lähtökohdat pudotuspeleihin eivät olleet kovin ruusuiset, vaikka harva piti helmi-maaliskuun antamaa kuvaa joukkueen tasosta oikeana.
Puolivälieräsarjassa Ilves oli vastaantulija. Jokerit jatkoi välieriin ykköskentällisensä johdattelemana. Välierissä HPK:n piti haastaa Jokerit tasapäisesti, mutta otteluvoitot 3-0 jättivät kovin vähän tilaa selityksille.
Finaalisarjassa Kärpät oli alusta asti valmiimpi. Joukkueen ydin oli pelannut finaalipelejä jo kahdella aiemmallakin kaudella, kun taas jokeripelaajien finaalikokemuksista oli jo aikaa. Kahden tappion jälkeen joukkue vihdoin ymmärsi mistä loppuotteluissa oli kyse, mutta armottomassa paras viidestä -järjestelmässä herätys tuli liian myöhään. Riemukas vierasvoitto Oulusta kantaa ehkä hedelmää tulevina kausina, mutta hopeamitalien tavoin se jäi Kärppien kultajuhlien varjoon.
Vanhoja partoja ja uusia siloposkia
Kulunut kausi muistetaan myös paluumuuttajien kautena. Kari Martikainen näytti epäilijöille, etteivät Sveitsin vuosien pisteet ja kehut olleet vahingossa ansaittuja. Petri Varis näytti pystyvänsä hiipuneesta vauhdista huolimatta ratkaisuihin. Juha Lind taas kantoi kapteenin vastuun niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin.
Veteraani-ikäisten paluumuuttajien lisäksi joukkueessa pelasi myös pari parhaassa iässään olevaa jokerikasvattia. Toni Dahlmanin vaellus Ilveksen kautta Ottawa Senatorsin organisaatioon ja takaisin Ilvekseen palasi lopulta alkupisteeseensä - Jokereihin. Ossi Väänänen taas tuli hakemaan pelituntumaa kasvattajaseurastaan NHL:n työsulun ajaksi. Myös toinen jokerilähtöinen NHL-tähti roikkui joukkueen kokoonpanolistassa. Teemu Selännettä ei kuitenkaan monien harmiksi narrinutussa nähty.
Sami Lepistö ja Valtteri Filppula pelasivat jo edellisellä kaudella itsensä vähemmänkin intohimoisten jokerikannattajien tietoisuuteen. Molemmat jatkoivat toisella kaudellaan siitä, mihin tulokaskaudellaan jäivät. Filppula ehti kauden aikana jo maajoukkueen leijonapaitaankin, eikä Lepistönkään tarvitse odottaa kutsua pitkään, mikäli kehitys vain jatkuu odotetusti.
"We love you Metro, we do!"
Filppulalla ja Lepistöllä on kuitenkin vielä matkaa tähtistatukseen, jos mittariksi otetaan joukkueen valovoimaisin ja paras pelaaja. Glen Metropolit pelasi edelliskaudella itsensä kannattajien sydämiin ja toisella kaudella tuhansien rakkaussuhde yhteen pelaajaan vain tiivistyi.
Vuosien kuluttua joku varmasti ihmettelee, miksi Metropolitista melutaan edelleen, vaikka tämän pistesaldot ovat niin inhimilliset. Eihän siitä kanukista ollut voittamaan mestaruuttakaan! Tilastot eivät tosiaankaan kerro kaikkea Glen Metropolitista. Ne harhautukset, ne suunnanmuutokset, ne syötöt, ne maalit (ja ne kuumenemiset) - ne oli nähtävä.
Sitäpaitsi - yhtään Marko Jantusta, Tomek Valtosta tai Toni Dahlmania väheksymättä - todellisten huippulaiturien kanssa "Metro" olisi tehnyt helposti 60-70 pistettä molemmilla jokerikausillaan. Mestaruus jäi puuttumaan, se on totta. Jatkoajan toimittajat tosin arvostivat Metropolitin yhtä lukuunottamatta kaikissa finaaliotteluissa joukkueensa parhaaksi pelaajaksi - tuskinpa tappio siis jäi hänestä kiinni.
Metropolit on juuri sellainen pelaaja, joita SM-liiga tarvitsee - värikäs persoona, taitava ja taisteleva jääkiekkoilija. Valitettavasti yhdelläkään suomalaisseuralla ei ole varaa kilpailla huippupelaajista sveitsiläisten kanssa.
Jortikan Jokerit
Jokerien kausi 2004-05 muistetaan varmasti myös päävalmentaja Hannu Jortikan nimellä - ehkä loppuliitteellä "jälkimmäinen", vaikka Jortikan ensimmäistä kautta jokeriperäsimessä tuskin kukaan haluaakaan kovasti muistella. Toisella kaudellaan turkulaisvalmentaja jätti seuraan kuitenkin jo pysyvältä vaikuttavia merkkejä käynnistään.
Kaudella 2003-04 joukkueeseen ajettiin aktiivisesti sisään omia nuoria. Poikkeuksellista projektissa oli lähinnä sen pitkäjänteisyys - yleensä omat pojat on Jokereissa unohdettu viimeistään seuraavana keväänä, nyt sama linja näyttää jatkuvan jo kolmatta vuotta.
Toinen Jortikan jättämä jälki liittyy pelitapaan. Vaikka Jortikan työtä jatkava Waltteri Immonen on julkisesti linjannut johtamansa joukkueen pelityyliä vain "voittavaksi jääkiekoksi", voi sen arvella muistuttavan huomattavasti jortikkalaista kiekonkontrollointi- ja riskienminimointikiekkoa.
