Jokerit pyrkii välttämään riskejä kaikilla kentän osa-alueilla, mutta tämä ei tarkoita luovuuden tai hyökkäyspelin tukahduttamista. Pelaajat saavat tehdä luovia ratkaisuja ja haastaa vastustajia, mutta vain silloin, kun siitä voi olla hyötyä, eikä se aiheuta ongelmia puolustuspäähän. Kenellekään ei ole hyötyä siitä, jos puolustaja harhauttaa alimpana miehenä kärkikarvaajan. Riskit sen sijaan ovat suuret.
Tämä ajattelumalli näkyy esimerkiksi puolustajien pelaamisessa siten, että he ajavat hyökkäysalueella sisään vain riskittömissä tilanteissa. Tämä vaatii pelaajilta hyvää pelinlukutaitoa - niin puolustajilta kuin hyökkääjiltäkin, joiden on varmistettava puolustajien nousut. Jokereiden puolustajista Brian Campbell, Kari Martikainen ja Sami Lepistö ovat tehneet hyvää tulosta oikea-aikaisilla nousuillaan.
Sen sijaan fyysisiltä avuiltaan vähintään samaa luokkaa oleva Martti Järventie ei ole tätä samassa määrin tehnyt. Osasyy voi olla Järventien pienentynyt rooli Ossi Väänäsen ja Brian Campbellin hankkimisen jälkeen, mutta se ei ole koko totuus. Järventien pelinlukutaito ei ole Martikaisen, Lepistön ja Campbellin tasolla, ja hän pelaa joukkueen edun mukaisesti riskittömämpää peruspeliä.
Jokereiden peli perustuu hyvään syöttöpeliin, johon yhdistetään nopea suunnanmuutos ja keskialueen riistopeli. Jokerit pyrkii katkaisemaan vastustajan hyökkäykset nopeasti, mutta hyökkäyspään riistoihin pyritään vain riskittömissä tilanteissa. Siitäkin huolimatta, että niistä syntyisivät vaarallisimmat maalintekotilanteet.
Mikäli hyökkäyspään riistoihin ei riskittömästi pystytä, joukkue katkaisee vastustajan hyökkäykset keskialueella ja kääntää pelin nopeasti, mutta kiekolliseen kontrolliin pyrkien. Raimo Summasen ajoilta tuttu kiekon päätyyn lyöminen ja hyökkäyspään riistoihin pyrkiminen on vaihtunut kiekollisempaan hyökkäysten rakenteluun. Ensisijainen ajatus ei ole enää pelaaminen eteenpäin, vaan syötön saaminen omalle joukkueelle.
Keskialueen kiekonriistojen ansiosta pelaaminen Jokereiden puolustuspäässä vähenee huomattavasti, ja samalla tämä keskialueen aktiivinen puolustaminen tekee hyökkäämisestä helpompaa. Keskialueelta alkavat hyökkäykset päätyvät huomattavasti suuremmalla todennäköisyydellä hyviin maalintekotilanteisiin kuin puolustusalueelta lähtevät hyökkäykset.
Parhaimmillaan Jokerit kierrättää kiekkoa hienosti pelin painottomalle puolelle ja luo siten tilaa sekä aikaa kentälle. Tämä avaa taitaville ja älykkäille hyökkääjille syöttösuuntia ja tarjoaa puolustajille laukaisupaikkoja sekä mahdollisuuksia nousta siniviivalta. Upeimmillaan tämä peli oli joulu-tammikuussa ja etenkin kotiareenan isossa kaukalossa.
Toteutus hakusessa
Näin homman siis pitäisi toimia, mutta kohta kahteen kuukauteen ei toteutus ole ollut kuin ajoittain kohdallaan. Jokereiden hyökkäyspelin ongelmat alkavat samalla hetkellä kuin puolustuksenkin. Kun kiekkoja ei saada riistettyä viimeistään keskialueella, siirtyy pelin painopiste Jokereiden päätyyn, jossa koko viisikon on taisteltava kiekko omalle joukkueelleen. Puolustuksesta lähtevät hyökkäykset aiheuttavat harvoin hyviä maalitilanteita, ja samalla Jokerit joutuu heikommalle puolustusalueelleen: omaan päätyyn.
Tätä ongelmaa kevätkauden lopussa kasvatti vielä merkittävästi puolustajien - etenkin kiekollisesti profiloituneiden - hidas pelinavaaminen. Yhä useammin seurauksena oli, että joukkueen vanhan liiton pelaajat, Petri Varis ja Marko Jantunen, hakivat kiekkoa oman maalinsa takaa ja toivat sitä kuljettamalla hyökkäysalueelle. Varsinkin pienemmissä vieraskaukaloissa tämä johti hyökkäyspelin umpisolmuun. Samalla kun hyökkäyksiin jouduttiin lähtemään entistä enemmän omalta alueelta, myös kiekonmenetykset omassa päässä yleistyivät. Tämä taas merkitsi entistä enemmän vaarallisia maalitilanteita vastustajalle.
Jos Jokerit ei saa palautettua joukkueeseen hyvin toiminutta pelitapaansa, on kesälomalle lähteminen yllättävän lähellä. Se ei enää auta, vaikka Jokerit tekisi töitä ja liikkuisi kovemmin kuin koskaan aiemmin, jos joukkueen pelitapa ei toimi. Jokerit elää ja kuolee pelitapansa mukana.
