Tapparalla on tällä kaudella näytön paikka. Sen paremmin valmentaja kuin pelaajatkaan eivät voi nyt mennä ison vaihtuvuuden, nuorten hurjan vastuun tai pelitavan / yhdessä pelaamisen opettelun taakse. Tylsähkön runkosarjan ja tynkäpudotuspelien mahalaskun jälkeen kannattajat odottavat revanssia. Joukkueen meininki ennen sarjan alkua näyttää siltä, että kannattajien toiveisiin yritetään tosissaan vastata. Seuraavassa katsaus Tappara-leiriin tässä vaiheessa kiekkovuotta.
Vaihteeksi vähän lähtijöitä
Edellisenä kesänä Tapparan pelaajisto jouduttiin laittamaan isolla luudalla uusiksi, kun muiden mörköjen lisäksi myös NHL-peikko kävi kylässä. Nyt vaihtuvuus on ollut selvästi pienempää, ja NHL-keijukin näyttäisi lähinnä olevan tuomassa yhden yleisömagneetin eli Ville Niemisen ainakin osaksi kautta joukkueeseen.
Maalivahtiosasto jatkaa entisellään jo kolmatta vuotta. Kesken viime kauden maalivahtivalmentajaksi palannut Jaakko Sirén jatkaa hänkin. Jos ei ihmeitä tapahdu, niin maalivahtiosastoon ei Tappara kaadu. Mika Lehto on parhaimmillaan loistava, siitä on jo yksi mestaruus todisteena. Sasu Hovi on osoittanut pystyvänsä hyvin pelaamaan liigatasolla, ja on varmasti tänä vuonna jälleen pykälää valmiimpi maalivahti. Mestiksessä on reservissä vielä äärimmäisen lupaava, keväällä A-junioreille kultaa torjunut Pekka Tuokkola.
Myös puolustuksessa vaihtuvuus on ollut vähäistä. Suurin muutos on siinä, että kuusi kautta Tapparaa uskollisesti palvellut Miska Kangasniemi siirtyi Malmön riveihin. Väliaikaisapu Dale Clarke ei jäänyt joukkueeseen, vaikka moni sitä ehkä runkosarjaesitysten perusteella toivoi. Toisaalta mies kyllä hyytyi kauden tärkeimmissä matseissa pahasti.
Hyökkäyksessä ylivoimaisesti suurin muutos on se, että Aleksander Barkov ripusti luistimet naulaan. Sentteriosaston aukko vain kasvoi, kun Arto Kuki lähti Jokereihin. Sama osoite on myös Petri Variksella, eikö myöskään Mike Stapleton jatka Tapparassa.
| kunniamaininta |
Vaikka osa lähteneistä nimistä on todella kovia, niin silmiin pistävää on listan lyhyys. Lisäksi Barkov oli loukkaantumisensa takia poissa jo suuren osan loppukaudesta, joten viime keväänä Bluesille hävinneeseen ryhmään verrattuna muutokset ovat tosiaankin pieniä.
Harkittuja muutoksia
Jo varhain tehtiin tiettäväksi, että aukot aiotaan paikata lähinnä omasta takaa, ja hankintoja tehdään harkiten ja säästeliäästi. Mika Viinasen toivotaan puhkeavan Tapparassa kukkaan ja täyttävän melko tarkalleen Arto Kukin saappaat. Jokereista tullut Teemu Laine puolestaan liittyi omasta takaa Tapparassa oleviin "mahdollisiin läpimurtomiehiin". Pitkään vaikutti siltä, että eniten pelimerkkejä käytetään Kangasniemen jättämän aukon täyttämiseen hankkimalla puolustukseen suhteellisen varmalta vaikuttava kortti, Kärpissä mestaruuden juuri voittanut Mikko Myllykoski.
Tilanne vaikutti siis varsin hyvältä jo kuukausi sitten. Joukkueessa on niin monta potentiaalista nuorta pelaajaa, että on suorastaan ihme, ellei pari-kolme heistä ota tulevalla kaudella isoa roolia. Kokeneita ja jo taitonsa näyttäneitä pelaajiakin piisaa siihen malliin, että ainakaan materiaalista ei ole kiinni, ellei peli viime vuodesta parane.
Erityisen kutkuttavaksi tilanteen tekeekin nyt se, että kun kokoonpanon luultiin olevan jo suurin piirtein valmis, teki Tappara vielä pari suhteellisen ison profiilin hankintaa. Tiedettiin, että yhtä puolustajaa vielä haetaan, mutta useimmille faneille Robert Kantor taisi olla kovempi nimi kuin mitä olisi odotettu. Viimeistään tämän jälkeen joukkueen luultiin olevan valmis, mutta sittenkin tipahti vielä Tomas Chlubna -niminen pommi.
Viinanen ja Laine edustavat sen profiilin hankintoja, joilla Tapparan resursseilla on mahdollisuus hakea menestystä: potentiaalisia kavereita, jotka eivät kuitenkaan ole muualla nousseet järin isoon rooliin. Pitkät sopimukset omien lupaavien nuorten sekä tämäntyyppisten hankintojen kanssa ovat se tie, joilla ilman makkaramiljoonia voi kasata kilpailukykyisen joukkueen.
Menestykseen tarvitaan kuitenkin myös rahalla ostettuja pelaajia - tätä ryhmää edustavat Kantor ja Chlubna. Vaikuttaisi siltä, että Tapparan parjattua ulkomaalaisten värväämistä pyritään parantamaan hakemalla sellaisia pelaajia, joista "tiedetään mitä saadaan" - vaikka pelimerkkejä jouduttaisiinkin sitten lyömään pöytään hieman enemmän ja miehiä saataisiin vähemmän.
Jos ei näille kahdelle miehelle ole Venäjällä tapahtunut jotain aivan ihmeellistä yhden kauden aikana, niin Tappara-faneille on heistä varmasti paljon iloa. Juuri sellaista kovaa laukovaa pakkia kuin Kantor Tapparan ylivoima suorastaan huusi viime vuonna. Ja juuri sellaisen takuuvarman maalinsylkijän kuin Chlubna jokainen joukkue ottaisi mielellään - hän kun kliseisesti sanottuna melko varmasti ”tuo mukanaan” ainakin sen 15 maalia.
Hyvältä siis näyttää - mutta entäs peluutus?
Kokoonpano siis näyttää jopa yllättävän hyvältä. Tapparalla on sopimukset 15 hyökkääjän kanssa - ekstrabonus Ville Nieminen mukaan lukien siis jopa yli viiden täyden ketjullisen kanssa. Lisäksi A-junioreissa on edelleen potentiaalisia pelimiehiä. Ei siis ihme, että tätä kirjoitettaessa Petri Koskinen on Pelicansin katsastettavana - osalle pelaajista peliaikaa on pakko etsiä muualta. Sopimuksellisista hyökkääjistä kun vain Kontiola ja Nurmi mahtuvat enää pelaamaan A-junioreissa - ja ainakin edellisen varaan on liigajoukkue luultavasti laskenut melko paljon.
Kukin ja Barkovin poistumisesta huolimatta tarjokkaita ketjujen keskelle on. Harjoitusotteluissa Janne Ojasen vauhti on vaisun viime kauden jälkeen näyttänyt taas hyvältä. Ilmeisesti mies on saanut olla kesän suhteellisen terveenä, eikä käsivamma enää vaivaa. Stefan Öhman taas näytti loppukaudesta pystyvänsä ottamaan vastuun vaikka joukkueen ykkössentterinä, ja on syksyllä jatkanut siitä mihin tuolloin jäi. Saa nähdä mihin Kontiola tänä vuonna ehtii, vai iskeekö "vaikea toinen kausi". Mika Viinanen on esittänyt hyviä otteita harjoituspeleissä, ja keskelle on tyrkyllä vielä ainakin Jarkko Pyymäki.
Aivan kuten sentterikaluston kohdalla on vaikea ennakoida, kuka oikeastaan johtaa milläkin "numerolla" nimitettävää ketjua, niin laitureiden peluutus on Saariselle vaikea pala purtavaksi. Kuumin nimi on tietenkin työsulun sattuessa Nieminen. Mies ei NHL:ssä ole ykkösketjussa tottunut tulosta tekemään, mutta yleisömagneettia on varmasti hieman hankala sijoittaa muuhunkaan rooliin. Harjoituspelien perusteella Tapparan kovimmassa vireessä oleva laituri on Kimmo Koskenkorva, mutta siinä onkin miettimistä, kannattaako valmiilta vaikuttavaa ketjukoostumusta (Viinasen ja Mäkisen kanssa) lähteä rikkomaan. Jos taas Kontiolan kehitys jatkuu viimevuotiseen tahtiin, niin mieshän menee ”junnuketjussa” suorastaan hukkaan - jos sellaisessa pelaa…
Puolustuksessa sopimukset on tällä hetkellä kahdeksan pakin kanssa. Heistä eniten odotetaan Saravolta ja Myllykoskelta. Kokeneita liigapakkeja ovat lisäksi Puistola, joka tosin usein vertyy vasta kevättä kohti, sekä Gustafsson ja Kantor. Myös kokemattomammissa miehissä on ainesta. Anssi Salmela vaikutti viime kaudella hiomattomalta timantilta, ja jos Mäntymaa saa hieman ruista ranteeseensa ja rauhallisuutta peliinsä, niin häneltäkin voidaan odottaa suuria. Mikko Pukka on harjoitusotteluiden perusteella kehittynyt kesällä ja varmasti hänen peliään helpottaa se, että alla on nyt kokonainen liigakausi.
Pelitapa muuttuu - vai asenne?
Tänäkin kesänä päävalmentaja Mika Saarinen on puhunut pelitavan muuttamisesta. Siitähän tuli kannattajille viime kaudella jo jonkinlainen kirosana, mutta nyt ei taideta tarkoittaa mitään aivan valtaisaa muutosta. Sen vähän pohjalta mitä harjoitusotteluita on nähty, voisi sanoa, että taktiikkaa isompi muutos on havaittavissa joukkueen asenteessa. Kiekosta taistellaan aivan toisella aggressiivisuudella kuin vuosi sitten. Valmennusryhmän pienehkö sisäinen uudelleenjärjestely on mahdollisesti ollut yksi onnistunut veto uuden ilmeen taustalla.
Sellainen yksityiskohta peliajatuksessa näyttäisi muuttuneen, että haetaan enemmän puolustajien ja hyökkääjien keskinäisiä paikanvaihtoja kesken hyökkäyksen. Onnistuessaan tämä voi saada paljon hyvää aikaan, ja pistää monen vastustajan puolustuksen sekaisin. Lisäksi ajatus tuntuisi sopivan materiaaliin hyvin, kun kokoonpanosta löytyy sekä hyökkääviä puolustajia että puolustavia hyökkääjiä.
Kun uhkakuviakin on näin ennen kautta pakko tuoda esiin, niin puolustus saattaa olla akilleen kantapää. Saattaa olla, jos yksilöt eivät nosta tasoaan eikä paikanvaihtopeli suju. Paljon riippuu siitä, miten puolustajaparit saadaan toimimaan tasapainoisesti. Kuka varmistaa, kun Kantor, Salmela tai Saravo lähtevät nousuihin? Miten pakkipari pelaa, muistavatko hyökkääjät jäädä paikkaamaan? Harjoituspeleissä vastustajat ovat saaneet melkoisen tukun ylivoimahyökkäyksiä, liigassa niitä ei ole yhtä paljon varaa antaa.
Enemmän maaleja - vähemmän tylsää!
Viime kaudesta on jauhettu jo kyllästymiseen asti, mutta pari sanaa siitä on pakko sanoa vielä tämänkin jutun päätteeksi. Sillä yhtä varmaa kuin se, että viime vuoden joukkuetta verrattaisiin edelliskevään mestarijoukkueeseen on, että Saarisen Tapparan toista kautta verrataan ensimmäiseen. Suurinta myrkkyä keskivertokatsojalle oli viime vuonna pelin mitäänsanomattomuus. Peli oli paitsi tuloksetonta, myös harvinaisen tylsää - oikeastaan yhtä tylsää se on viimeksi ollut kaudella 1998-99, joka sekin päättyi yhdeksänteen sijaan. Tuosta ”välikaudesta” alkoi Tapparan uusi nousu. Samat merkit ovat nyt ilmassa, ja mahdollisesti tulevaisuudessa kausi 2003-04 tullaan muistamaan kautena, jolloin nuoria ajettiin sisään ennen uutta nousua.
Mitä alkavasta kaudesta sitten pitäisi odottaa? Vaikka kysymysmerkkejä roikkuu ilmassa rutkasti aina eri joukkueiden mahdollisista NHL-vahvistuksista lähtien, niin kyllä Tapparan kokoonpano on varmasti ainakin kilpailukykyinen, ellei jopa erittäin vahva. Mitali- tai mestaruusjuhlista on liian aikaista ruveta huutelemaan, mutta harjoituspelien perusteella keskivertokatsojalla ainakin pitäisi olla hallissa huomattavasti hauskempaa kuin viime vuonna.
Allekirjoittaneen mielestä juuri tätä onkin aina oikeus vaatia: että joukkue painaa kentällä tosissaan, eikä kenenkään tarvitse haukotella katsomossa itseään kuoliaaksi. Vuosi sitten joukkueella oli julkisuudessa yksi mieletön etu: kannattajat olivat juuri saaneet makeaa mahan täydeltä. Nyt pinna on varmasti lyhyempi, ja sekä tulokset että joukkueen ilme alkukierroksilla ovatkin varmasti ratkaisevia katsojalukujen kehityksen suhteen. Onneksi tämä optimisti ei näe mitään syytä odottaa, ettei joukkue ryhtyisi lunastamaan harjoituskaudella asettamiaan odotuksia. Joukkueen sisältä on niin valmentajan kuin useamman pelaajankin suulla uhottu, että kauden alkua odotetaan vesi kielellä. Näin tekee varmasti myös suuri osa kannattajista.
