Teppo Rastio on syntynyt Naantalissa, mutta hän raumalaistui jo parin vuoden iässä. Hänen nuoruudessaan ei urheilijoista alettu muokata yhden lajin huippua jo kasvuiässä, päinvastoin. Kaikki lajit kuuluivat ohjelmaan vuodenajan mukaan. Niinpä Rastionkin urheilutausta on kiitettävän monipuolinen.
Yleisurheilukentillä Rastio viihtyi hyppylajeissa RTU:n paidassa. Iiroissa hän pelasi jalka- ja jääpalloa, pesäpallossa seura oli RU. Nyrkkeilyä, tennistä ja maahockeytäkin Rastio ehti harrastaa. 1940-luvulla jääpallo oli Raumalla ykköslaji, eikä jääkiekolla ollut juuri perinteitä. Teppo Rastio vaihtoi mailaa sattuman kautta.
Iirojen jääpallojoukkue oli lähdössä Hämeenlinnaan vierasotteluun, eikä rippikouluikäistä Rastiota huolittu mukaan: liian kokematon. Rastion hyvä ystävä Reijo Kanerva ilmoitti tuolloin, että ei hänkään lähde, ja näin kaksikosta tuli yhtäkkiä jääkiekkoilijoita.
SM-sarjadebyyttinsä Teppo Rastio teki jo 16-vuotiaana Lukon paidassa. Parin Lukko-kauden jälkeen hän suuntasi ensin opiskelujen perässä Turkuun ÅIFK:n riveihin. Sieltä tie vei Tampereelle ja Ilvekseen. Rakennusmestariksi opiskelun ohessa Rastio oli mukana palauttamassa Ilvestä neljän vuoden tauon jälkeen kultakantaan. Ilves voitti Suomen mestaruuden molempina kausina, joilla Rastio seuraa edusti. Veri veti kuitenkin miestä takaisin kotimaisemiin, ja kun rakennusmestarin paperit olivat taskussa, hän palasi Raumalle ja Lukkoon.
Rastio oli mukana kokemassa Rauman Lukon kultaista kuusikymmenlukua. Joukkue saalisti viisi mitalia vuosien 1961 ja 1969 välillä. Nuo mitalit olivat historian ensimmäiset raumalaisessa jääkiekkoilussa, ja Teppo Rastio oli mukana voittamassa jokaista niistä. Eikä pelkästään mukana, vaan merkittävässä roolissa.
Taustalla Lukon nousuun yhdeksi Suomen jääkiekkoilun kärkijoukkueista oli vuonna 1961 valmistunut tekojäärata. Tuolloin Lukolla oli Suomen parhaat harjoitteluolosuhteet, sillä se sai tekojääradan yksin käyttöönsä, kun esimerkiksi Tampereella Koulukadun kenttää käytti moni seura.
Toinen merkittävä tekijä oli huippumaalivahdin hankkiminen. Lukko nappasi Risto Kaitalan SaiPasta, ja hän muodosti tukevan kivijalan raumalaispuolustukselle.
Vuonna 1963 Lukko voitti ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran Suomen mestaruuden. Tuolloin Teppo Rastio johti Lukon ykkösketjua laidoillaan Pentti Rautalin ja kolmatta SM-sarjakauttaan pelannut parikymppinen Matti Keinonen. Rastio kantoi vastuun paitsi maalien tekemisestä ja syöttelystä, myös joukkueen valmennuksesta. Tuolla mestaruuskaudella Reijo Kanerva veti kesäharjoittelun, mutta Rastio vastasi jääharjoitusten suunnittelusta. Otteluissa tahtipuikko annettiin velhoksi luonnehditun Reino Kuusavan käteen.
SM-kulta ratkesi tuolloin Raumalla, kun Lukko kukisti Tapparan maalein 6-3. Lopullisen niitin iski Teppo Rastio, joka kolmannen erän alussa viimeisteli Keinosen syötöstä 5-2-johtomaalin.
1960-luvun puolivälissä kypärä tuli pakolliseksi varusteeksi jääkiekossa. Teppo Rastion kommentti uudesta varusteesta on muodostunut yhdeksi suomalaisen jääkiekon kuolemattomista lausahduksista:
- Niin on kuin postilaatikosta yrittäisi pelata.
Teppo Rastio on yksi suomalaisen veteraanijääkiekon uranuurtajia. Hän oli mukana aikanaan perustamassa Suomen Veteraanikiekkoilijoita ja Rauman Kongoja, joiden kanssa kävi pelailemassa vielä viime kaudella.
Teppo Rastio näkyy Rauman Lukon SM-liigajoukkueessa edelleen. Hänen käyttämänsä pelinumero 4 on jäädytetty, ja siitä kertova paidan kopio on kiinnitetty Äijänsuo Arenan länsipäätyyn. Rastion jälkeen nelosta kantoi pitkään Jouni Peltonen, ja myös hänen nimensä on jäädytetyssä pelipaidassa.
Viimeisimmän huomionosoituksen Rastio sai kesällä 2001, kun Lukko uusi logonsa. Tom Osmosen suunnittelema kettulogo sai nimekseen "Eetu".
- Siellä oli Mölliä, Masaa ja Lapaa, mutta koska ketulle voi antaa vain yhden nimen, niin nimeksi päätettiin antaa raumalaisen jääkiekon legendaarisimman edustajan Teppo Rastion lempinimi "Eetu". Paitsi että "Eetu" ankkuroituu Lukon menestyksekkääseen historiaan, on se myös varsin sopiva ja soiva nimi tälle ovelalle Lukko-ketulle, toimitusjohtaja Jyrki Santala kommentoi tuolloin Lukon kausikirjassa.
Teppo Rastio numeroina:
