Lehtinen pelasi ensimmäiset miesten tason sarjapelinsä kaudella 1996-97 Uudenkaupungin Jää-Kotkien 1. divisioonajoukkueessa. Tuolloin hän pelasi runkosarjan UJK:ssa, mutta siirtyi kauden lopuksi takaisin kasvattajaseuransa Lukon A-nuoriin. Seuraavan kauden hän pelasi A-nuorten SM-sarjaa Lukossa, mutta tuon kauden jälkeen tie vei neljäksi kaudeksi UJK:n riveihin.
Kaudeksi 2002-03 Lehtinen siirtyi kuitenkin kahta sarjaporrasta alemmaksi, tuolloin 2. divisioonassa pelanneen VT-HT:n takalinjoille.
- Mestis tuli nähtyä. Pelasin kuitenkin viisi vuotta siellä. Asuin kuitenkin Raumalla, ja matka Uuteenkaupunkiin oli kuitenkin aika pitkä. Oli raskasta ajaa käytännössä joka ilta Raumalta harjoituksiin, Lehtinen selvittää seurasiirron syitä.
- Olin lähdössä Norjaan, mutta lopulta se sopimus ei ollutkaan sitä mitä oli luvattu. Siinä vaiheessa en jaksanut lähteä enempää tappelemaan, ja jäin Vermuntilaan pelaamaan, Lehtinen kertoo.
- Tempo on kotikylän seura, joten se oli luonnollinen vaihtoehto. Ei ollut oikein muutakaan loogista paikkaa, mihin mennä tuossa vaiheessa. Sain työpaikankin Raumalta, joten loppujen lopuksi jääminen tänne oli hyväkin vaihtoehto, Lehtinen jatkaa.
UJK oli monta vuotta Mestiksen häntäpään seuroja, joten tappiot kuuluivat Lehtisen arkipäivään. Viime kaudella hän pääsi voittavaan joukkueeseen. VT-HT jyräsi 2. divisioonan länsilohkossa vastustajat alleen ja taisteli tiensä karsintojen kautta sarjaporrasta ylemmäksi. Sami Lehtinen teki 33 ottelussa pakille komeat tehot 15+35. Puolustajan tehtävätkin hän hoiti kiitettävästi. Vastaan ei juuri tullut sellaista hyökkääjää, joka olisi Lehtisestä ohi mennyt.
Kausi alkoi leikkauksella
Kuluvan kauden Lehtinen joutui aloittamaan katsojan roolissa. Miehen olkapään repeytynyt kiertäjäkalvosin korjattiin leikkauksella elokuun puolivälissä. Kauden avaus siirtyi pitkälle syksyyn, mutta nyt Lehtinen alkaa jälleen olla täydessä kunnossa.
- Olkapää on jo ihan hyvä. Hieman se vielä haittaa vääntötilanteissa, mutta laukomaan pystyy jo kunnolla. Sen puolesta olen jo täydessä iskussa. Voi olla, että sen takia vielä hiukan arkailee, Lehtinen pohtii.
Sami Lehtinen tunnettiin Mestis-tasollakin hyvin liikkuvana kiekollisena puolustajana. Omaan kauteensa hän ei toistaiseksi ole tyytyväinen.
- Ei kovin erikoisesti ole kausi mennyt. Liikkeessä näkee, että on ollut poissa. Liike ei ole läheskään sitä, mitä se voisi olla. Kokemuksella on pystynyt auttamaan joukkuetta, Lehtinen toteaa päätään pudistellen.
VT-HT lähti kauteen sillä asenteella, että isompia pyritään kiusaamaan niin paljon kuin mahdollista. Joukkue on liikkeellä yhdellä Suomi-sarjan pienimmistä budjeteista. Sarja alkoi joukkueen osalta hienosti, mutta sitten tuli tappioita toisen perään. Vuodenvaihteen tienoilla joukkueen peli alkoi uudelleen loksahdella uomiinsa, ja pudotuspeliviivakin alkoi olla realistinen tavoite.
- Joukkueen tavoitteena on, että ei jouduta karsimaan. Siitä ylöspäin kaikki on plussaa. Keskikasti on niin tasainen, oikeastaan kaikkien siinä pitäisi pelata alakanttiin, että päästäisiin pudotuspeleihin, Lehtinen miettii.
- Omaan panokseeni en välttämättä ole niin kovin tyytyväinen, mutta joukkueena on mennyt hyvin, hän jatkaa.
Raskaat Itä-Suomen reissut
VT-HT pelaa Suomi-sarjan etelälohkossa, johon kuuluu useita joukkueita Itä-Suomesta. Pelimatkat suuntautuvat siis Joensuuhun, Lappeenrantaan, Imatralla, Savonlinnaan ja Varkauteen. Muutos on melkoinen viime kauteen, jolloin pisimmät vieraspelit olivat noin sadan kilometrin päässä kotiluolasta.
- Itä-Suomen reissut ovat menneet aika leppoisasti. Porukka on käyttäytynyt yllättävänkin ammattimaisesti. Jyrki Pönkkä on sen tyylinen valmentaja, että hän sallii tiettyjä vapauksia. Jollain yhdellä kaljalla voi käydä, mutta jätkät tajuavat hyvin, että seuraavana päivänä on peli, Lehtinen kehuu joukkuettaan.
- Yllättävän hyvin nuo reissut ovat menneet. Ovathan ne raskaita, kun sunnuntain pelin jälkeen tullaan kahden-kolmen aikaan yöllä kotiin, siitä on aika vee-mäistä mennä aamulla kahdeksaksi töihin – ja osa menee vielä aikaisemminkin. Kyllä se näkyy koko seuraavan viikon harjoituksissa, jos viikonloppuna on ollut pitkä vieraspelireissu, Lehtinen kertoo.
- Onneksi sarjaohjelma on kuitenkin rakennettu noin, että aina on kaksi vierasottelua samalla reissulla. Ei tulisi mitään, jos pelattaisiin esimerkiksi yksi peli keskiviikkona ja toinen lauantaina, Lehtinen pohtii.
Suomi-sarja vai A-liiga?
Jatkoajan keskustelupalstalla on viime aikoina väännetty kovasti kättä, että kummassa pelataan tasokkaampaa jääkiekkoa, Suomi-sarjassa vai A-nuorten SM-liigassa.
- Todella vaikea arvioida. Olen itsekin seurannut mielenkiinnolla tuota kyseistä keskustelua. A-junnujen peleissä on varmasti enemmän vauhtia, Suomi-sarjassa ehkä Jokipojat ja Heinola pystyvät samanlaiseen liikkeeseen kuin A-liigan joukkueet. Mutta Suomi-sarjassa taklataan enemmän, ja pelaajat ovat kokeneempia, taitavampia ja vahvempia, Lehtinen pohtii.
- Oma veikkaus on, että Jokipojat voittaisi A:n SM:n kärkijoukkueen, Lehtinen täräyttää.
- Mutta kuten sanottua, näiden kahden sarjan vertaileminen on vaikeaa, hän jatkaa.
Suomi-sarjan sisälläkin tulee suuria tasoeroja. Ja suuret ovat erot myös siinä, kuinka paljon joukkueet panostavat kauteen. Suurimmilla budjeteilla sarjaan lähteneet joukkueet kuten Jokipojat ja SaPKo ovat liikkeellä varsin ammattimaisella asenteella, kun taas esimerkiksi Vermuntilassa pelataan harrastuspohjalta.
- Meillä on kolme harjoitusta viikossa, tunti ja vartti jäällä kerrallaan. Siihen kaksi peliä päälle. Lisäksi osa porukasta tekee omia juttujaan siihen päälle, käy punttisalilla ja sellaista, osa ei, Lehtinen kertoo.
- Siinä me jäädään kärkijoukkueille. Jos Jokipojat vetää viitenä päivänä viikossa kaksi harjoitusta päivässä, niin on siinä aika jäätävä ero, Lehtinen toteaa.
- Silti me haettiin pisteet sieltä! On se helppoa, Lehtinen nauraa.
- Ei se onneksi aina mene niin kuin olettaisi, tämä jääkiekko. Hyvä, että yllätyksiä tulee, Lehtinen toteaa.