Lukko: Kenelle jatkoa, kenelle ei?

LIIGA / Artikkeli
Rauman Lukon pelaajatilanne näyttää huomattavasti valoisammalta kuin vuosi sitten. Joukkue kasattiin viime keväänä kaksivuotista projektia silmälläpitäen, joten suurella osalla pelaajista on sopimus jo tulevastakin kaudesta.

Avainpelaajien viihtymistä Raumalla korostaa se, että tammikuussa tehohyökkääjät Juha-Pekka Haataja ja Pekka Saarenheimo pidensivät sopimuksiaan vielä vuodella eteenpäin kevääseen 2009 asti. Muutamia tärkeitä pelaajia on kuitenkin vielä kiinnitettävänä.

Maalivahdit

Tom Lawson: ei jatkoa

Isokokoinen kanadalaisvahti on osoittautunut kelpo torjujaksi, mutta onko mies sittenkään ulkomaalaispaikan arvoinen? Ei liene ensimmäinen vaihtoehto Lukon ensi kauden maalivahdiksi. Mikäli esimerkiksi omat kasvatit Tuomas Tarkki ja Petri Vehanen eivät tartu täkyyn, on syytä kääntää katseet jo aikaisessa vaiheessa Pohjois-Amerikan apajille ja kalastaa sieltä todellinen supervonkale.

Jere Myllyniemi: ei jatkoa

Hyvä ja tervepäinen maalivahti, joka tuskin haluaa jatkaa kakkosvahdin roolissa Raumalla. Ykkösmaalivahdiksi Lukko tarvitsee kovemman ja kokeneemman nimen, ja vaihtoaition luukun aukojan virkaa voi tarjota jo nuorelle Atte Engrenille.

Puolustajat

Ilkka Heikkinen: jatkoa

Jatkosopimuksista tärkein tulee olemaan Ilkka Heikkisen kiinnittäminen kettupaitaan jatkossakin. Heikkinen on tällä kaudella noussut Lukko-puolustuksen tukipilariksi. Luja lyöntilaukaus sekä kovat taklaukset ovat nuoren Lukko-pakin vahvimpia osa-alueita. "Bonosta" onkin lupa odottaa seuraavaa raumalaista huippupuolustajaa. Pitkä jatkosopimus olisi varmasti mieleen Lukon kannattajille.

Erik Hämäläinen: jatkoa

Joukkueen ikonin kohdalla ei edes mietitä, tuleeko jatkosopimusta tarjota. Hämäläinen jatkaa Lukossa, mikäli itse näin haluaa.

Markus Nordlund: jatkoa

Isokokoinen oma kasvatti, jolla kaikki edellytykset ottaa askeleita eteenpäin kiekkourallaan. Kokoa ja kiekollista taitoa on jo, lihaa ja kokemusta tarvitaan.

Chris Hajt: ei jatkoa

Pelannut vasta kolme ottelua kettupaidassa, joten miehen osaamisesta ei olla vielä saatu täyttä kuvaa. Ulkomaalaispelaajan pitäisi kuitenkin olla selkeä vahvistus. Hajtin tasoisia pelaajia on saatavissa kotimaastakin, joten Lukon kannattaa täyttää ulkomaalaiskiintiönsä laadukkaammilla hankinnoilla.

Kari Martikainen: ei jatkoa

Martikainen ei ole lunastanut niitä odotuksia, joita hänelle ennen kauden alkua asetettiin. Omalla puolustusalueella liike ei enää riitä, eivätkä tehot hyökkäyspäässä ole olleet odotetun kaltaisia.

Tuukka Mäkelä: ei jatkoa

Mitä on tapahtunut sille romuluiselle puolustajalle, joka pelasi kettupaidassa numero 47 syksyllä 2005? Kehräsluun murtuman jälkeen ollut vain varjo entisestään, ennen loukkaantumistaan oli Lukon profiilipuolustaja. Avauspelaaminen on nykyään luokatonta, eikä Mäkelä pääse taklaamaan.

Hyökkääjät

Josef Straka: jatkoa

Joukkueen tähtipelaaja, jolle jatkosopimuksen tarjoaminen on selviö. On kuitenkin saanut kovia tarjouksia myös muualta, ja tshekkisentterin jatkaminen Lukossa olisi pienimuotoinen ihme.

Juhamatti Yli-Junnila: jatkoa

Monipuolinen sentteri, joka pystyy pelaamaan isossakin kiekollisessa roolissa mutta on erinomainen valinta myös puolustavalle tontille. Ei täydellinen kiekkoilija, mutta monipuolisuutensa vuoksi hyvä palanen millaiseen tahansa joukkueeseen.

Ossipekka Lehtonen: jatkoa

Nuori ja ennakkoluuloton hyökkääjä, joka tuli Raumalle ottamaan liigapaikkaa ja myös onnistui pyrkimyksessään. Potentiaalinen tulevaisuuden pelaaja, jota ei saa päästää karkaamaan muualle.

Tero Koponen: rajatapaus

Omassa roolissaan oikein hyvä, mutta saisiko markkinoilta paremman ja monipuolisemman puolustavan sentterin? Puolustuspelaamisen osalta riittää mitalitaistoon pyrkivään joukkueeseen, mutta pitäisikö nelosketjun keskushyökkääjän sittenkin pystyä parempiin ratkaisuihin hyökkäyspäässä?

Toni Dahlman: ei jatkoa

Lukon ykköskentässä koko kauden pelanneen "Dallan" pistesaldo on ihan mukavan oloinen, mutta otteet kentällä eivät ole juurikaan vakuuttaneet. SM-liigan pistepörssiä johtavan Josef Strakan rinnalla pelaava laituri on tehnyt ensimmäisen maaottelutauon jälkeen ainoastaan kaksi maalia, mikä on surkea suoritus kovapalkkaiselle pelaajalle. Hinta ja laatu eivät ole enää aikoihin kohdanneet.

Mitä vielä?

Lukon ensi kauden joukkue on hyökkäyksen osalta hyvällä mallilla tällä hetkellä. Kuluvan kauden SM-liigan ehdottomiin huippuketjuihin lukeutuva kolmikko Haataja−Saarenheimo−Toporowski jatkaa kokonaisuudessaan Raumalla tulevankin kauden, joten Lukolla on jo yksi valmis koostumus ensi kautta ajatellen kasassa.

Maalivahtiosasto Lukolla on vielä täysin auki, mutta tämänkin kauden kokemuksista oppineena lienee selvää, että Lukko tarvitsee maalinsa suulle selkeän ykkösvahdin. Vaihtoehtojen joukossa lienee niin omia kasvatteja kuin ulkomaalaisiakin torjujia.

Puolustukseensa Lukko tarvitsee vielä sekä kiekollista osaamista että myös kovuutta. Hankintalistalla lienee ainakin huippuluokan kiekollinen puolustaja, kuten myös kovaotteinen oman maalinedustan siivoaja. Ilkka Heikkisen jatkosopimus olisi enemmän kuin tärkeää raumalaisjoukkueen kannalta.

Hyökkäyksen osalta Lukko tarvitsee uusia miehiä ykkösketjuunsa. Mikäli Josef Straka ei jatka Raumalla, joukkueen hankintalistalta löytynee ykkösketjun sentteri, sekä yksi tai kaksi kovan luokan laituria. Saarenheimon kentän lisäksi Lukon nykyisistä hyökkääjistä muun muassa Petri Lammassaari, Marko Luomala ja Miikka Tuomainen jatkavat Raumalla, joten laadun lisäksi Lukon hyökkäyksestä löytyy myös syvyyttä tulevaa kautta ajatellen.

» Lähetä palautetta toimitukselle