Peltonen ratkaisi paikallistaiston

LIIGA / Haastattelu
Lukko ja Ässät tarjosivat vähämaalisen taistelun, jossa jäähyaitioiden ovet kävivät tiuhaan. Ratkaisijan viittaan pukeutui lopulta vieraiden kokenein soturi.

Pasi Peltosen siniviivalämäri ajassa 35.46 riitti tuomaan Ässille kolme pistettä paikallisottelusta Lukon vieraana. Mikko Rautee passasi taakse, ja Peltonen tykitti kiekon Scott Langkow'n vartioiman Lukko-maalin oikeaan ylänurkkaan.

- Kyllä mä sitä sinne ylös yritin. Hetkeä aiemmin pääsin myös vetämään mutta osuin kilpeen. Ajattelin vaan että ylös, ei tämän tasoinen kaveri tuolla kerkeä paljon katselemaan, että minne vetää, Peltonen kertoi.

Maali syntyi ottelun luonteelle sopivasti ylivoimapelissä. Saksalaistuomari Martin Reichert vihelsi kaikkiaan 82 minuutin verran rangaistuksia tapahtumiltaan varsin siistissä ottelussa.

- Jos Saksassa on tällainen linja, niin ihmettelen. Kyllä siellä kahvataan ja huidotaan ihan yhtä lailla, ja tänään vielä vihellettiin aika paljon salomonintuomioita. Jos tänään kaaduit, kaveri lähti varmasti jäähylle, Peltonen kritisoi.

Ässäkapteeni joutui itse rangaistusaitioon kolmesti.

- Yksi niistä oli aiheellinen, se Normion tilanne. Mutta vastaavasti Normio filmasi ainakin neljä jäähyä, ja Tähtisen Make koitti jotain tuossa viimeisessä aloituksessa vielä. Helppo se on hypätä vatsalleen ja sillä saada jäähyjä aikaan.

Vaikka Peltonen ei Reichertin tuomarilinjasta mielissään ollutkaan, ei hän halunnut lytätä saksalaista täysin jään rakoon.

- Nämä ottelut ovat tuomareille näytön paikka yhtä lailla kuin meillekin. Kehittymään ulkomaalaiset tuomarit ovat tänne tulleet, eivätkä he halua antaa huonoa kuvaa itsestään. Varmaankin Järvelän Artsi oli antanut ohjeet, että vihelletään tarkalla linjalla, ja Reichert toteutti sitä.

- Suomalaiset tuomarit ovat hyviä, mutta pitää muistaa, että tuomarin tärkein tehtävä on lukea peliä. Siellä ollaan fiiliksellä ja tunteella mukana, ja tuomareiden pitäisi ymmärtää se. Moni nuori tuomari tappaa sen, kun alkaa heti heilua kukonpoikana kädet lanteilla.

» Lähetä palautetta toimitukselle