Ampiaispesään sohaisi yksi olympiajoukkueen suunnitelluista kulmakivistä. Maalivahti Miikka Kiprusoffin näkemys omasta roolistaan oli paljon puhuva.
Kiprusoff ilmoitti Calgary Sun -lehdelle, ettei hän luultavasti lähde kisoihin, jos ei saa ykkösmaalivahdin statusta.
– Todennäköisesti en lähde siinä tapauksessa. Jos en saa varmuudella aloittaa, luulen, että otan sen ajan levon kannalta, Kiprusoff sanoi.
Sillä lailla. Ensimmäinen rintamakarkuri nostaa kätensä ylös.
Miikka Kiprusoff on itseoikeutettu valinta olympiajoukkueen maalin suulle. Hän on pelannut loistavan kauden, hänellä on suomalaisveskareista toiseksi paras torjuntaprosentti ja hän on valmis vastuuseen.
Silti ykköstorjujan vastuun vaatiminen ja suoranainen ukaasi päävalmentaja Jukka Jalosen suuntaan on omituinen. Se on yllättävä. Vaikkakin tilastojen perusteella Kiprusoff paikkansa kenties ansaitsisikin.
Suomen maajoukkueen lähes ainoa menestysmahdollisuus lepää poikkeuksellisessa joukkuehengessä. Jokaisen pelaajan on oltava valmis tekemään mitä tahansa joukkueen eteen.
Tätä on peräänkuuluttanut julkisesti myös Jalonen. Joukkueen rakennusprosessin suurin työkalu on löytää oikeat pelaajat oikeille paikoille.
Miten joukkueessa otetaan Kiprusoffin vaatimus vastaan? Mitä mietteitä tuo aiheuttaa muissa maalivahdeissa - etenkin loistokautta pelaavassa Antero Niittymäessä ja Niklas Bäckströmissä?
Jaloselle tämä on vaikea pala purtavaksi. Joukkueen valintatilanteeseen on aikaa reilu kuukausi, mutta jo nyt on ensimmäinen ässä heitetty hihasta. Suora vaatimus peliajasta oli jotain sellaista, mitä kukaan tuskin osasi tähän väliin odottaa.
Kun muistetaan vielä Kiprusoffin aiempi mielenkiinnon puute maajoukkuetta kohtaan, on käsillä kehittyvä myrsky vesilasissa. Aina on mahdollista, että Kiprusoffin puheet on ymmärretty kanadalaismediassa tyystin väärin, mutta uskaltaako valmennus ottaa riskin joukkuehengen rakoilemisen uhalla?
