Kaikki alkoi, kun nuori Patrick keräsi kiekkokortteja. Aivan kuten kaikki muutkin.
– Olin varmaan seitsemän- tai kahdeksanvuotias ja pelasin talomme yläkerrassa sisällä jääkiekkoa. Tein tyynyistä säärisuojat ja laitoin ne jalkoihin kiinni vöillä. Ja keräsin tietysti kiekkokortteja. Jos maalivahdilla ei ollut maskia, piirsin hänelle sellaiset, Roy muistelee toimittajille järjestetyn puhelinhaastattelun yhteydessä.
– Varusteista se kaikki oli kiinni. Ensimmäisenä vuonna kun pelasin kiekkoa joukkueessa, maalivahtimme loukkaantui ja halusin mennä maaliin. Valmentajamme ei suostunut, koska olin liian pienikokoinen. Seuraavana vuonna sanoin äidille, että jos pääsen maaliin, en koskaan enää mene kenttäpelaajaksi. Enkä mennyt.
Varusteista puhuttaessa ei voida jättää mainitsematta niiden kehittymistä. Kun Patrick Roy aloitti uransa maalivahtina, suojat olivat hieman eri tasoa kuin nyt.
– En koskaan pelännyt. Varusteiden taso ei kuitenkaan ollut niin huono, vaikka ne ovatkin kasvaneet ja parantuneet vuosien mittaan, entinen mestarivahti toteaa.
– Jos muistan oikein, Bryan Hayward voitti aikanaan päästettyjen maalien keskiarvotilaston lukemalla 2,87 maalia per ottelu. Jos nykyään olisi tuollaiset lukemat, hänet lähetettäisiin farmiin.
Alusta asti matkalla Hall of Fameen
Kun Patrick Royn ensimmäinen NHL-kausi oli ohi, kaikki tiesivät miehen olevan matkalla Hall of Fameen. Harva maalivahti voittaa tulokasvuonnaan Stanley Cupin ja valitaan vielä pudotuspelien parhaaksi pelaajaksi. Roy teki sen Montreal Canadiensin kanssa vuonna 1986.
– Kun aloitin urani, en paljoa miettinyt sellaisia asioita. Halusin vain selvitä NHL:ssä ja tehdä mahdollisimman pitkän uran siellä, etten joutuisi farmiin ja juuttuisi sinne. Sellaisia asioita silloin mietittiin.
Kanadanranskalainen Roy on syntynyt provinssin pääkaupungissa Quebec Cityssä. Montrealissa kanadanranskalaiset ovat aina saaneet erityiskohtelua, kielikysymykset ovat tärkeitä. Hiljattain Roy otti itse kantaa tähän asiaan toteamalla Canadiensin tämän vuoden tulokashyökkääjä Guillaume Latendressestä, että mikäli tämän nimi olisi Smith tai Jones, Latendresse pelaisi junioreissa eikä NHL:ssä. Mutta miten on itse vanhan mestarin, auttoiko kielipolitiikka hänet NHL:ään?
– En tiedä onko siinä mitään eroa. Ehkä siinä olisi ollut ero, jos olisin mennyt ensin Coloradoon ja tullut sieltä Montrealiin. Uran aloittaminen Montrealissa oli unelmani ja olin hyvässä kohtaa, koska Canadiens oli juuri kaupannut yhden maalivahdin pois ja päästänyt toisen vapaaksi agentiksi.
Patrick Royn uraa ei voi kelata taaksepäin mainitsematta ”The Winkiä”. Useamman huonon kauden jälkeen Roy oli auttamassa joukkuettaan kohti Stanley Cupia, kun finaaleissa vastaan asettui Los Angeles.
Neljännessä ottelussa, pelin ollessa tasan 2-2 Luc Robitaille pääsi yksin läpi, Roy torjui ja ruotsalaishyökkääjä Tomas Sandström pääsi paluukiekoon, mutta Roy oli jälleen tiellä. Torjunnan jälkeen hän näytti Sandströmille kenen kantti kestää ja iski ruotsalaiselle silmää. Canadiens voitti ottelun jatkoajalla ja voitti Stanley Cupin viidennesssä finaalissa.
– Se oli uskomaton kevät. Olimme joka kerta kolmannessa erässä hermostuneita, mutta jatkoajalla tyynejä. Pääsimme jatkoajalla sellaiseen henkiseen tilaan, että tiesimme voittavamme ne pelit. Se silmänisku oli vain näyte vastustajalle siitä, että peli on meidän hallussamme ja kukaan ei voi meitä estää.
Tuona keväänä Canadiens oli jatkoajalla voittamaton. Joukkue voitti putkeen kymmenen jatkoaikaa. Uskomaton saldo, nimenomaan pudotuspeleissä.
– Sellainen olotila pitäisi olla joka kerta. Ensimmäisenä vuonna kun voitin Stanley Cupin, pelasin Rangersia vastaan ensimmäisen kerran jatkoajalla. Se oli silloin paljon helpompaa, Roy toteaa.
– Väitän, että maalivahtien on helpompi keskittyä jatkoajoille kuin pelaajien. Jokainen maalivahti tietää mistä on kyse. Jos teet virheen, peli päättyy. Siksi keskittyminen on niin paljon helpompaa ja nautin jokaisesta niistä hetkistä. Tuolloin 1993 minulla oli sellainen olotila, että yksikään pelaaja ei voi minua ohittaa.
Pierre Lacroix
Olennainen osa Patrick Royn uraa on hänen uransa alkuvuosien agentti, Pierre Lacroix. Agentti-asiakassuhteesta tuli myöhemmin ystävyyssuhde. Lacroixista tuli myöhemmin Quebec Nordiquesin GM ja kun seura muutti Coloradoon, Lacroix hankki joukkueen ykkösvahdiksi Patrick Royn.
– Tapasin hänet ensimmäistä kertaa ravintolassa isäni kanssa, kun sovimme, että hänestä tulee agenttini. Siitä päivästä lähtien hän oli aina todella kannustava. Hän otti minut siipiensä alle, huolehti minusta ja vanhemmistani sekä aikanaan vaimostani ja lapsistani. Kun hän jätti agentin hommat ja ryhtyi Nordiquesin GM:ksi, se oli kova paikka minulle. Tiesin jo tuolloin, että se on hänen unelmansa ja että hän tulisi onnistumaan siitä.
Royn aikakausi Montreal Canadiensissa päättyi 2.12.1995. Montreal Canadiensin tuore päävalmentaja Mario Tremblay piti Royn maalilla, vaikka tämä päästi yhdeksän osumaa selkänsä taakse. Kun hän viimein pääsi vaihtoaitioon, hän ilmoitti aition takana istuvalle seuran presidentille, että hänen uransa Canadiensissa on ohi.
Seuraavana päivänä Roy perui puheensa, mutta turhaan. Muutama päivä myöhemmin hänet oli myyty Coloradoon. Ostajana oli hänen vanha ystävänsä Pierre Lacroix.
– Silloin suhteemme oli hyvin ammattimainen. Vaikka sitä voi olla vaikea uskoa, kävimme ainoastaan muutaman kerran yhdessä syömässä. Ensimmäisen pelin jälkeen Pierre ajoi minut kotiin ja sanoin, etten halua pettää häntä, koska pääsin samaan seuraan. Hän totesi minulle, että rauhoitu ja nauti tilanteesta. Se oli juuri sellainen startti kun olisin toivonutkin uudessa seurassa saavani ja se helpotti suuresti, Roy muistelee nyt, reilu vuosikymmen myöhemmin.
Ja samana keväänä hän oli jo nostamassa Stanley Cupia sekä Conn Smythe Trophyä pudotuspelien parhaana pelaajana, tasan kymmenen vuotta ensimmäisen Stanley Cupin jälkeen. Canadiensin tie tuona vuonna päättyi pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle.
Suhde Canadiensiin
Kanadanranskalainen Quebec jumaloi Montreal Canadiensia. Vaikka Quebec Nordiques oli myös NHL:ssä, Montreal Canadiens oli provinssin ykkösjoukkue. Ja kymmenen vuoden ajan Partick Roy oli seuran ykkösvahti.
Montreal Canadiens on ehkä legendaarisin jääkiekkoseura. Sen kohtaaminen ja voittaminen oli ja on monelle pelaajalle edelleen erityisen tärkeää.
– Oli erityisesti kaksi vastustajaa, joiden aikana vanha Forum kiehui. Quebecia ja Bostonia vastaan katsojien innostus tuntui jäälle asti. Sama tilanne oli myös esimerkiksi Bostonin vanhassa Gardenissa.
Roy voitti urallaan neljä Stanley Cupia, kaksi Montrealissa ja kaksi Avalanchen paidassa Denverissä. Näitä kahta kaupunkia on vaikea verrata. Denverin historia NHL-kaupunkina on lyhyt, kun taas Montreal on ihan toista maata.
– Ne ovat ihan erilaiset maailmansa. Denverissä oli oma viehätyksensä, siellä oli kuitenkin aiemminkin ollut NHL-seura, Rockies. Avalanche kuitenkin muutti kaupunkia. Se otti joukkueen omakseen, kaikki halusivat saada osansa Avalanchesta.
– Ensimmäisen mestaruuden jälkeinen paraati oli käsittämätön. Olen tavallaan surullinen, kun se aika on omalta osaltani ohi. Kaikki se tuki mitä kannattajilta tuli ja mahdollisuus antaa heidän nauttia Stanley Cup-voitosta oli todella hienoa.
On siis helppo todeta, että Roy on tyytyväinen saatuaan mahdollisuuden pelata Coloradon paidassa.
– Joukkue oli hyvä, tunsin organisaatiosta ihmisiä jo heidän Quebecin ajoiltaan. Pierre seuran GM:nä varmisti sen, että he tekivät aina kaikkensa voittaakseen Stanley Cupin. Hän halusi aina voittaa sen yhtä kovasti kuin kuka tahansa pelaajista. Tämä kaikki sopi minulle hyvin.
– Kun pelasi 18 vuotta, on vaikea laittaa tärkeysjärjestykseen eri saavutuksia. Jokainen Stanley Cup on omalla tavallaan hieno, mutta kyllä yksi hienoimmista oli viimeinen.
– Se tapa, millä joukkue pelasi koko kauden nälkäisenä ja Ray Bourquen mahdollisuus voittaa vihdoin Cup, oli jotain todella uskomatonta. Kun Joe Sakic kapteenina haki kannun ja antoi Raylle mahdollisuuden nostaa se ensimmäisenä ilmaan, tilanteesta näki, että se oli joukkueen voitto.
Ensi viikolla Patrick Roy tekee pelaajana viimeisen merkkinsä jääkiekkohistoriaan. Kolmen vuoden odotusaika on ohi ja hänet nimitetään Torontossa sijaitsevaan Hockey Hall of Fameen yhdessä entisen hyökkääjälegenda Dick Duffin, Calgaryn omistajan Harley Hotchkissin ja edesmenneen valmentajasuuruuden Herb Brooksin kanssa.
Mikäli Patrick Roy olisi baseball-tähti, hän joutuisi valitsemaan, kumman joukkueen pelaajana menisi Hall of Fameen. Jääkiekossa tätä ei tarvitse tehdä. Hockey Hall of Fame ottaa St.Patrickin vastaan Canadiens- ja Avalanche-legendana.
– Onneksi minun ei tarvitse tehdä sellaista valintaa. Sain urallani mahdollisuuden pelata kahdessa hienossa organisaatiossa ja voittaa molemmissa kaksi Stanley Cupia, Roy myhäilee.
Voittaja kaukalossa
Patrick Roylla on hallussa useita maalivahtien ennätyksiä. Monia niistä ei tulla koskaan rikkomaan, mutta Martin Brodeur on yksi niistä kilpailijoista, jotka saattavat kiriä kiinni.
– Tiesin aina Martinin tulevan aivan kantapäilläni. Tiesin, että jos haluan pitää kiinni ennätyksistäni, minun on pelattava pidempään, ettei hän saavuttaisi minua. Toivotan hänelle onnea, hän ansaitsee sen. On uskomatonta, miten hän pystyy vuodesta toiseen pelaamaan noin hyvin. Monet maalivahdit heikkenevät iän myötä, mutta hän on pystynyt välttämään sen, kehuu Roy kollegaansa.
Roy tullaan muistamaan ennätyksistään, mutta myös siitä, että hän oli voittaja isolla V:llä. Mies vihasi tappioita ja halusi keinolla millä hyvänsä voittaa.
– Jos pitäisi kuvailla itseäni yhdellä sanalla, se olisi varmaankin taistelija. Ei sellainen taistelija kuin ihmiset sodassa, en halua verrata itseäni niihin sankareihin. Yritin aina olla taistelija jäällä ja valmistautua mahdollisimman hyvin. Yritin tehdä kaiken mitä pystyin ja pelata aina joukkueen eteen, hän toteaa.
– Tiesin koko ajan, että voitto ei ollut kaikki kaikessa, mutta se oli ainoa asia millä oli merkitystä. Ja se johtui myös pelipaikastani. Jos minä en ollut siellä voittaakseni, valmentaja oli. Ja jos en olisi voittanut, olisin äkkiä ollut penkillä. Ihan sama miten pelaisin.
NHL-jääkiekkoilijat tiedetään erittäin taikauskoisiksi. Monella on omat rituaalinsa ennen peliä ja pelin jälkeen, eikä Patrick Roy ole poikkeus siitä. Yksi erikoisuus oli, että mies kuvitteli ennen peliä maalin kutistuvan hänen selkänsä takana.
– Tein sitä urani loppuun asti. Se tuntui hienolta ja antoi minulle lisää itseluottamusta. Vanhemmiten niitä tapoja tuli enemmäkin, puin aina varusteet vasemmalta oikealle ja kirjoittelin lasteni nimiä vähän joka puolelle, Roy naurahtaa.
– Nyt valmentajana yritän päästä eroon näitä tavoista, mutta vaikeaa se on!
… ja valmentajana
Kun Patrick Roy pisti 18 NHL-kauden jälkeen luistimet naulaan, hän siirtyi juniorikiekon pariin. Nykyään hän on Quebecin junioriliigassa OMJHL:ssä pelaavaan Quebec Remparts -joukkueen osaomistaja, GM ja päävalmentaja.
– Monet ihmiset kysyvät, tähtäänkö NHL:ään, mutta ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että se ei ole minua varten. Enkä koe, että olisin valmis NHL:ään. Tässä sarjassa on paljon valmiimpiakin valmentajia. Olen hieman hidas reagoimaan peliin, mutta aion parantaa sitä.
– On hienoa valmentaa näitä nuoria. Monilla on tähtäin NHL:ssä.
Patrick Roy ei olisi Patrick Roy, ellei hän olisi tartuttanut voitontahtoaan myös pelaajiinsa. Remparts voitti viime kaudella Kanadan arvostetuimman junioripalkinnon, Memorial Cupin. Ei ihme, että häntä puuhataan jo alle 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajaksi. Kotikisat Ottawassa 2009 kiinnostavat.
– Olisi hieno valmentaa sitä joukkuetta. Jos sitä mahdollisuutta tarjotaan, lupaan harkita vakavasti, hän toteaa.
Tämän miehen tarina ei päättynyt vuoteen 2003.
