Alkuperäisten kuuden joukkueen laskettuja lukemia ei kannata verrata jo aiemmin tutkittujen 90-luvun laajennusjoukkueiden tilastoihin. Siinä missä kyseisten joukkueiden historia alkaa vasta 90-luvun alkupäästä, Original Six joutuu syyniin jo vuodesta 84 alkaen. Mukana on siis yhteensä 18 varaustilaisuutta ja niiden anti.
Ennen kyseisiä laajennuksia, NHL-varaus oli kaikkea pelaajalle muuta kuin pelipaikka NHL:ään. Kuten varausten onnistumisprosentti kertoo, tuohon aikaan varauksen ja pelipaikan välillä oli paljon nykyistä suurempi kuilu. Pelipaikkoja oli liigassa tarjolla muutama sata kappaletta vähemmän kuin nykyään.
Original Six-joukkueille laskettu vertailuluku on myös kauttaaltaan heikompi kuin uusilla joukkueilla. Syynä on pääasiallisesti se, että uudet joukkueet joutuivat aloittamaan joukkueensa rakentamisen tyhjästä. Muiden jo liigassa pelanneiden joukkueiden hylkäämät pelaajat pääsivät aloittamaan uransa, tai saivat vuosia lisää pelivuosia laajennusjoukkueiden riveissä. Ja tietysti laajennusjoukkueet saivat varaustilaisuuksissa varata useita vuosia draftin kärkipäässä ja tämä ei voi olla näkymättä. Mutta tämän pidemmittä puheitta laitetaan Original Six ruuvipenkkiin ja aloitetaan vääntäminen.
Tämän listauksen jälkeen jatketaan rankkausta juhannuksen jälkeen, jolloin syyniin joutuu iso kasa 70-luvun laajennusjoukkueita. Hyvää juhannusta kaikille.
1: Boston Bruins - Runsaasti löytöjä, vähän huteja
Vertailuluku 20,9
Varausten onnistumisprosentti 42%
Bruins on lähes poikkeuksetta ollut kohtuullisen hyvä varaaja. Onnistumisprosentti kärkipään varauksissa on todella korkea ja loppupään varauksista löytyy lähes joka vuosi joku myöhäislöytö. Hal Gill, P-J Axelsson, Don Sweeney, Andrew Raycroft, Antti Laaksonen, John Grahame… kaikki ovat Bostonin varauksia ja kaikki ovat varattu poikkeuksellisen myöhään. Boston on varannut usein poikkeuksellisen myöhäisillä numeroilla. Draftien parhaat ovat aina menneen ennen kuin Bruins on päässyt varaamaan omaa ykkösvaraustaan. Vertailuajan ainoa ykkösvarauskin on hyvin kohdalleen osunut Joe Thornton ja kun todellisia emämunauksia joukkueelle ei ole sattunut, niin hyvää arvosanaa ja Original Six:in ykköspaikkaa ei tarvitse ihmetellä. Erikoisuuksiin kuuluu Slovenian tunnetuimman pelaajan, Marcel Rodmanin varaaminen vuonna 2001. Viimeisenä viitenä vuonna on joukkueeseen varattu seitsemän suomalaista.
Hyvästä draftauksesta pitäisi seurata myös menestystä. Sitä Beantownissa odotellaan edelleen. Mikäli draftaus jatkuu tällä tasolla, aineksia parempaan pitäisi olla.
Pahimmat mokat
Jevgeni Rjabtshikov, #21 vuonna -94. Kyseisenä vuonna varattiin yhteensä kolmisenkymmentä maalivahtia. Ryabchikov oli heistä järjestyksessään kolmas. Bostonin maalia voisi vartioida vaikkapa Turco, Theodore, Vokoun, Cloutier, Nabokov… Mutta eipä sitä vahdi Rjabtshikovkaan. Eikä koskaan ole sitä vartioinutkaan. Eikä ihme olekaan jos jopa East Coast Hockey Leaguessa maalikeskiarvot ovat neljän päästetyn maalin luokkaa ja torjuntaprosentit on yhtäläiset Eric Lindrosin pelinumeron kanssa.
Rob Cimetta, #18 vuonna -89. Cimetta oli junnusarjoissa kova luu. Toronto Marlboros-joukkueessa Ontario Hockey Leaguessa mies mätti 55 maalia 59 ottelussa ja kauden lisäksi Kanadan junnumaajoukkueessa 7 maalia 7 ottelussa. Bostonissa maaleja ei kuitenkaan syntynyt juuri lainkaan ja mies kaupattiin kotikaupunkiinsa Torontoon. Sinipaidoissa maaleja syntyi yhtä harvakseltaan ja kun farmissakaan miehestä ei ollut vastaamaan odotuksiin, hän pakkasi kassit Saksan matkaa varten ja pelasi uransa kuusi viimeistä vuottaan nahkahousujen maassa. 103 ottelua ja 16 maalia.
Parhaat löydöt
Antti Laaksonen, #191 vuonna -97. Myönnetään, pakko vetää hieman kotiinpäin. Kaikki kunnia Antille tästä huolimatta. Monikaan Suomessa ei tiennyt kuka Antti oli kun hänet varattiin Denverin yliopistosta NHL:ään. Kahden HPK:ssa pelatun SM-liigaottelun kokemus takana kaudelta 92-93. No, hyvät pelaajat löydetään ennemmin tai myöhemmin ja Bruins löysi Antin. Nykyisin Minnesotassa pelaava teräsmies on maajoukkueen ja Wildin vakiokalustoa.
Hal Gill, #207 vuonna -93. Jenkkipakki on NHL:n toinen jätti Ottawan Zdeno Charan ohella. Gilliä ei koskaan pidetty riittävän hyvänä luistelijana ja monipuolisena NHL-uraa ajatellen. Mutta kokoa ei voi opettaa. Luistelun ja muut voi. Gillistä on kehittynyt vuosien saatossa lähes ohittamaton mesikämmen Bostonin takalinjoille. Jopa niin hyväksi on kehitys mennyt, että kaksimetrinen torni on nähty muutamaan kertaan isossa kaukalossa MM-kisoissa.
John Grahame, #229 vuonna -94. Grahame sai näyttää kyntensä NHL:ssä Bostonin paidassa. Nyt Grahame on Tampassa kakkosmaalivahtina ja Stanley Cupia rikkaampana. Yksi liigan vakuuttavimmista kakkosmaalivahdeista.
2: Montreal Canadiens - Historia ei lämmitä nykypäivänä
Vertailuluku 19,0
Varausten onnistumisprosentti 41%
Montreal kakkosena? No kyllä vain. Jos katsoo viimeisten kymmenen vuoden varauksia niin Habs tuskin pärjäisi monellekaan joukkueelle. Ykkösvaraukset ovat varsin usein muuttuneet tavallisiksi rivipelaajiksi ja farmijoukkueen rostereihin. Matt Higgins, Jason Ward, Eric Chouinard, Terry Ryan ja listaa voisi jatkaa pidemmällekin. Kyseessä on Habsien 90-luvun puolivälin ykkösvarauksia. Saku Koivu on oikeastaan ainoa ykkösvaraus vuoden -87 jälkeen, joka on vakiinnuttanut paikan NHL:ssä Turner Stevensonin (!) ohella. On joukkue sentään jotakin hyvääkin saanut 90-luvulla aikaan. Maalivahdit Theodore ja Garon ovat jääneet haaviin, kuten myös sentteri Mike Ribeiro sekä mukava määrä keskitason pelimiehiä. Pelimiehiä jotka tosin nykyisin pelaavat muissa seuroissa. Erikoisuuksista draftilistoilta voidaan mainita kaksi itävaltalaista nuorta tähteä, Hohenberger ja Baumgartner, tanskalainen Kim Staal sekä japanilaisen Hiroyuki Miura ja kanadan-japanilainen Ryan Kuwabara. Syy miksi Habs on näinkin korkealla huonohkosta 90-luvusta huolimatta on 80-luku. Tuolloin joukkue osasi draftata ja seuran paidan heitti lavalla päälleen lukuisia edelleenkin liigassa pelaavia tähtiä. Patrick Roy on tosin jo lopettanut, mutta John LeClair, Andrew Cassels ja Eric Desjardins etunenässä. Kahden eri vuosikymmenen välissä on Montrealissa menty jossakin vaiheessa aika pahasti vikaraiteille. Pientä ryhtiliikettä on onneksi jo tapahtunut.
Pahimmat mokat
Terry Ryan, #8 vuonna -91. Ehkä juuri Ryan ei ole paras esimerkki epäonnistuneesta ykkösvarauksesta. Voimalaituri on kuitenkin pelannut farmissa hyvin. Siltikin vain 8 NHL-peliä ykköskierroksen varaukselta on hävyttömän vähän. Kaudella 01-02 tullut niskavamma saattoi olla viimeinen naula NHL:ään vievän oven sulkeutumiseen. Moni 90-luvun varaus on Montrealissa flopannut. Ryan kärsi ranskankielisestä ylivallasta ja lopulta tilanne johti totaaliseen patti-tilanteeseen, jossa Ryan halusi pois Montrealista, mutta Habs ei miestä päästänyt. Ainakin neljä joukkuetta halusi miehen, mutta niin vain Habs piti kiinni miehestä ja piti miehen farmissa. Lopulta molemmat hävisivät. Habs ei saanut miehestä mitään iloa eikä Ryan saanut itselleen uraa NHL:ssä.
Lindsay Vallis, #13 vuonna -89. No ei se 80-luku ollut kokonaan onnistunut vaikka tukuttain nimimiehiä onkin Canadiensien varaamia. Hyväraaminen pelaaja oli juniorisarjassa yli piste-per-peli tahdissa lähes joka kausi. Syystä tai toisesta aikuisten sarjoissa loppui pisteiden tekeminen. NHL:ään Vallis pääsi yhden ottelun ajaksi.
Parhaat löydöt
Tomas Vokoun, #226 vuonna -94. Vasenkätinen Tsekki tahkosi Montrealissa farmipelejä. Yksi peli meni ylhäällä Canadiensissa, mutta tuosta pelistä ei sen enempää varmaan kannata puhua. 20 minuuttia peliaikaa ja neljästi kiekko miehen selän taakse. NHL:n laajennus avasi mahdollisuuden Vokounille. Nashville halusi miehen joukkueeseen ja Mike Dunhamin takana mies sai kun varkain kehittyä. Nykyisin hän on Nashvillen tukipilari ja Tsekin maajoukkueen pelaaja.
Craig Conroy, #123 vuonna -90. Jenkkisentteri oli Montrealissa pienen roolin mies, mutta siirtyminen St.Louisiin nosti miehen tunnetuksi. Aluksi Conroy tunnettiin hyvänä puolustavana pelaajana, mutta kehityksen edetessä ja vastuun suurentuessa myös miehen hyökkäystaidot pääsivät oikeuksiin. Johti Calgaryn ykköskenttää kevään Cup-finaaleissa.
Michael Ryder, #218 vuonna -98. Vielä on ehkä aikaista sanoa onko Ryder ns. “the real thing” vai tähdenlento. Varmaa on kuitenkin se, että mies oli voittaa Calder Trophyn ja oli Montrealin yksi harvoista hyökkäyspään aseista viime kaudella. Jännityksellä odotellaan tulevia kausia.
3: New York Rangers - Osto- ja myyntiliike on vienyt omat varaukset muualle
Vertailuluku 17,3
Varausten onnistumisprosentti 39%
Rangers on yksi esimerkki joukkueesta jota menestys karttaa, vaikka draftaaminen on suoritettu keskimäärin hyvin. Jokainen kuitenkin tietää että Rangersien varaukset on kaupattu muualle isojen nimien hankkimisen yhteydessä. Joukkue onkin joutunut isolla rahalla ostamaan pelaajia, kun omat lupaavat nuoret on yksi toisensa jälkeen myyty muualle. Cup-voiton takeena oli vielä joukkueessa nippu omia kavereita, mutta 90-luvun loppu kun häämötti, ovea näytettiin lähes kaikille. Ja kun 90-luvun monet korkealla vuorolla tehdyt varaukset eivät ole onnistuneet, ei nykyistä sekavaa tilaa Manhattanilla tarvitse miettiä. Rangers on löytänyt lukuisia hyviä pelaajia varsin myöhään. Sergei Zubov, Todd Marchant, Tony Amonte ja Mike York ovat muiden joukkueiden ohittamia ja Rangersien varaamia, mutta Alexei Kovalev, Mike Richter ja Brian Leetch ovat esimerkkejä hyvistä kärkipään varauksista. Monet Rangersien keskivaiheen varaukset ovat nousseet liigassa isoihinkin rooleihin. Rangersissa varmasti kadutaan monia kauppoja, sillä pelaajapolitiikka ei ole ollut sitä kaikkein terveintä New Yorkissa. Pelasihan Rangers viime kaudella NHL-historiassaan ensimmäisenä joukkueena ottelun, missä joukkueella ei ollut riveissään yhtään omaa varausta.
Pahimmat mokat
Michael Stewart, #13 vuonna –90. Draftvuosi –90 on yksi NHL.n historian parhaista. Se tekee Stewartin varauksesta entistä epäonnistuneemman. Koskaan tänä kookas yliopistopakki ei NHL:ään asti päässyt ja ura farmissakin jäi varsin torsoksi. Mies vaihtoi seuraa useaan otteeseen IHL/AHL:ssä ja lopulta kävi pelailemassa myös Team Canadan matkassa. Siis se Team Canada joka pelaa jossakin muualla kuin arvokisoissa. Lopulta mies päätyi Keski-Eurooppaan.
Jeff Brown, #22 vuonna –96. Jo varausvuotenaan Brown oli puoliksi kalju. Se ei miestä pahenna tietenkään, mutta saipa mies ainakin lempinimiä tämän vuoksi. Mies oli junnusarjoissa varsin lupaava pakki. Mutta kuten on ennenkin nähty, ura NHL:ssä ei ole itsestään selviö, vaikka junnuissa tekisit sata maalia kaudessa ja osaisit heittää voltin. Brown sai sopimuksen mutta pelit NHL:ssä jäi nollaan. Lopulta mies ajautui Ilveksen testeihin ja lopulta pelipaikka löytyi Britannian kiekkosarjoista.
Parhaat löydöt
Todd Marchant, #164 vuonna –93. Todd oli aikoinaan pieni ja onhan mies sitä edelleenkin. Hyvät pelit yliopistosarjassa kuitenkin herättivät luottamusta ja Rangers varasi tämän lapsenkasvoisen sentterin. Rangersissa hurahti uraa yhden NHL-ottelun verran ja mies olikin tuttuun tapaan kaupan kohteena kun joukkue hankki kokeneita sotaratsuja taistelemaan Stanley Cupista. Marchant Edmontoniin ja MacTavish Rangersiin. Edmontonissa tuulennopea Marchant löi itsensä läpi puolustavana sentterinä. Ura jatkuu nykyisin Columbuksessa.
Sergei Nemtshinov, #244 vuonna –90. Rangers löysi vuonna –64 syntyneen venäläisen sentterin todella myöhään. Kokenut Nemtshinov kotiutui hyvin taalaliigaan ja onkin yksi ensimmäisistä venäläisista Cup-voittajista. Toinen Cup tuli joen toisella puolella, New Jerseyn paidassa. Mies on pelannut vieläpä kolmannessa New Yorkin kaupungin alueen joukkueista eli Islandersissa. Voitti myös vuonna –98 Olympiahopeaa Venäjän paidassa.
Kim Johnsson, #286 vuonna –94. Koko varaustilaisuuden viimeinen varaus kyseisenä vuonna. Siirtyi Rangersiin vasta kaudelle 99-00, mutta tämän jälkeen onkin pelannut lähes jokaisen NHL-ottelun. Viimeiset pari kautta tosin Philadelphian paidassa. Myöhäänkin löytyy hyviä pelaajia.
4: Detroit – Yksi vuosi kaiken muuttaa voi
Vertailuluku 15,8
Varausten onnistumisprosentti 34%
Detroitin onnenvuosi draftissa oli vuosi –89. Tuolloin joukkue varasi Nicklas Lidströmin, Sergei Fedorovin ja Vladimir Konstantinovin. Eikä Dallas Drake, Mike Sillinger ja Bob Boughnerkaan ole hutiosumia. Vaikka Red Wingsien joukkue olikin varsin lupaava tuohon aikaan, -89 drafti loi hyvin vankan pohjan tulevalle menestykselle läpeensä surkean –88 vuoden draftin jälkeen. Steve Yzermanin lisäksi riveihin saatiin kolme maailmanluokan pelaajaa. Kaikki kolme ehkäpä oman pelipaikkansa parhaita. Seuraavina vuosina tarttui haaviin Keith Primeau, Vjatsheslav Kozlov ja Martin Lapointe. Kyseinen ajanjakso tekikin kertaheitolla Detroitista tulevan dynastian. Monet luulevat että sen teki vasta lukuisat pelaajakaupat ja Detroit on ostojoukkue. Väärin. Detroitin menestyksen kivijalka tehtiin draftissa. Valitettavasti muuten Detroit ei ole ollut kovinkaan hyvä varaaja. Ennen –90 luvun laajennuksia Wings oli itseasiassa paljon onnistuneempi varausten suhteen kuin –90 luvun loppua kohti mentäessä. Osasyynä tietysti on vahva pelaajamateriaali, minne oli kovillakin pelimiehillä vaikeaa päästä. 90-luvun loppupään varaukset eivät ole vakiinnuttaneet pelipaikkaansa liigassa, sillä –92 vuoden jälkeen oikeastaan vain Jiri Fischer on vakiopelaaja. Muut varaukset, etunenässä venäläiset pakit Golubovsky ja Kuznetsov, ruotsalainen Anders Eriksson ja ruotsalaisen nimen omaava kanukki Jesse Wallin sekä hyökkääjät Juri Butsajev ja Curtis Bowen ovat enemmän tai vähemmän epäonnistuneita ykköskierroksen löytöjä. Onneksi muutama hyvä loppukierrosten varaus parantaa arvosanaa. Kuitenkin osumaprosentti jää Wingsien kohdalla varsin heikoksi. Hyvät draftit ovatkin sitten todella hyviä.
Pahimmat mokat
Kory Kocur, #17 vuonna –88. Ja hänet varattiin ykköskierroksella miksi? Ehkä varaus oli perusteltua, mutta ykköskierrokselle sitä ei voi kuin ihmetellä. Vuodet junnuissa olivat kuitenkin vain lupauksia herättäviä, ei sen enempää. Tästä lupauksesta ei lopulta tullut yhtään mitään vaan muutaman vuoden päästä pelaaminen loppui.
Curtis Bowen, #22 vuonna –92. Bowen oli Kocuria heikompi pelaaja junioreissa, mutta lopulta hänen ura kesti paljon pidempään, ja vielä viime kaudella mies pelasi Belfast Giantsissa. Fyysinen ja röyhkeä pelaaja on, mutta oikeastaan vain sitä. Ehkä odotuksia oli edes hieman parempaan. Joku scoutti on hänessä nähnyt jotakin suurta.
Parhaat löydöt
Sergei Fedorov, #74 vuonna –89. Tarviiko häntä esitellä kenelläkään? Toivottavasti ei. Liigan kenties paras kahden suunnan pelaaja. Hart-voittaja, Stanley Cup-voittaja, Selke-voittaja, Lester B. Phearson-voittaja. Voittaja.
Pavel Datsjuk, #171 vuonna –98. Yksi nykykiekon mielenkiintoisimmista nimistä. Omaa kiekollista taitoa roppakaupalla. Pieni koko esti häntä olemasta vielä korkeampi varaus, mutta pieni ja taitava pelaaja on aina ilo silmälle.
Vladimir Konstantinov, #221 vuonna –89. Ura joka loppui aivan väärällä tavalla aivan liian aikaisin. Miehestä kehittyi liigan yksi pelätyimmistä puolustajista. Pelkäämätön ja kova. Nykyään olisi varmasti liigan paras puolustava puolustaja ellei…
Kunniamaininta Tomas Holmströmin ja Henrik Zetterbergin löytäjille.
5: Toronto – Ei hyviä löytöjä pitkään aikaan
Vertailuluku 15,7
Varausten onnistumisprosentti 37%
Toronton 90-lukuun ei mahdu montaakaan iloista yllätystä. Ykkösvaraukset ovat usein päätyneet farmiin tai jämäminuutteihin muissa seuroissa, sen sijaan että pelaisivat isojen poikien pelejä Toronton paidassa. Muutama varaus on sentään keskitason pelimies, mutta tähtipelaajaksi asti kukaan ei ole päätynyt, eikä ole oikeastaan ollut edes lähellä. Nykyinen joukkue onkin turvautunut pitkälle muualta hommattuihin pelaajiin. Oikeastaan pakon edessä. Omista varauksista ei ole ollut pelipaikkojen valtaajaksi. Alkupään varaukset ovat sentään jollakin tavalla menestyneet, mutta loppupäässä varatuista pelaajista ei ole ollut juuri minkäänlaista arvoa. Jatkoa ajatellen Toronton tulee onnistua drafteissa. Joukkue on yksi liigan iäkkäimmistä ja muutaman vuoden kuluttua iso osa heistä ei ehkä pelaa kiekkoa. Korvaajia olisi syytä löytyä jostakin muualta kuin vapaiden agenttien listoilta. Se tulee kalliiksi pidemmän päälle. Kysykää vaikka Rangersilta. Onnea jatkoon.
Pahimmat mokat
Luca Cereda, #24 vuonna –99. “Swiss Miss” sopii myös häneen. Alunperin nimi annettiin Edmontonin varaamalle toiselle sveitsiläiselle, Michel Riesenille, mutta eipä Ceredakaan ole tehnyt mitään välttääkseen tuota lisänimeä. Mies oli sivussa vuoden ajan terveydellisistä syistä ja palasi välivuoden jälkeen Toronton farmiin. 12 maalia kolmessa kaudessa oli kaikkea muuta kuin häneltä odotettiin ja nykyisin mies pelaa kotimaassaan.
Jeff Ware, #15 vuonna –95. Toronto menetti tuohon aikaan useita puolustajia. Seura kääntyi draftin puoleen ja varasi Jeff Waren ykkösvarauksenaan. Fyysinen ja kookas pakki kuitenkaan ei ollut Midaksen kosketus takalinjoille, sillä miehen ura sisältää vain 21 NHL-ottelua, osa Torontossa, osa Floridassa. Mies ei lopulta mahtunut edes laajennusjoukkue Columbuksen pakistoon harjoitusleiriltä.
Parhaat löydöt
Dmitri Mironov, #160 vuonna –91. Jykevä venäläispakki varattiin vasta pitkälle yli 20-vuotiaana. Lopulta viittä eri seuraa edustanut pakki pelasi liigassa yli 500 ottelua ja voitti Cupin Detroitissa. Mies meinasi lopettaa pelaamisen 14-vuotiaana kyllästyttyään penkkikomennuksiin, mutta isä ja velipoika Boris saivat miehen jatkamaan.
Nathan Dempsey, #245 vuonna –92. Myöhäinen varaus josta tuskin kukaan olisi odottanut NHL-pelaajaa. Tahkosi farmissa lukuisia vuosia ja sai palkinnoksi muutamaan otteeseen kutsun Leafs-paitaan. Pelejä ylhäällä tuli kuitenkin alle 50 kymmenen vuoden aikana. Lopulta pitkä ura farmissa kantoi hedelmää kun Chicagosta löytyi vakituinen pelipaikka. Viime kauden loppu meni Los Angelesissa kun Chicago tyhjensi pöydän kauden aikana. Hyvä esimerkki pitkäjänteisyydestä.
Fredrik Modin, #64 vuonna –94. Kaksikymppinen kovaa laukova laituri varattiin kolmannella kierroksella liigaan. Modin siirtyi vuotta myöhemmin Torontoon kotimaastaan Ruotsista ja pelasi kolme kautta Torontossa ennen siirtoa Tampaan. Viisi kautta Tampassa on tuonut mukanaan Stanley Cupin ja All-Stars ottelupaikan. Mies muuten voitti pelin kovimman laukojan tittelin yli 100 mailia tunnissa kellotetulla laukauksella.
6: Chicago – Voiko tätä huonommin varata?
Vertailuluku 8,7
Varausten onnistumisprosentti 30%
Vastaus kysymykseen: Voi, mutta se vaatii jo erityistaitoja. Äkkiä jokainen miettimään! Nimeä joku Chicagon varaama tähtipelaaja? Löytyykö ketään…? Tuomo Ruutu? Hyvä, Tuomo on lupaava ja potentiaalinen tähtipelaaja. Löytyykö muita…? Jeremy Roenick? Aivan totta. Roenick on liigan valovoimaisimpia tähtiä. Löytyykö muita? …ei vai…? Ei se mitään, ei niitä muita juuri olekaan. Dominik Hasek ja Brian Noonan tottakai löytyy, mutta heidät on varattu ennen tämän rankingin mittausta. Mutta eipä tulos paranisi tästä juuri yhtään vaikka heidät mukaan laskettaisiinkin. Chicago on tuhlannut kärkivarauksiaan ties keneen. Tukku venäläisiä on yksi toisensa jälkeen ollut floppeja, kanadalaiset voimapelaajat ovat lopulta kevyttä kauraa ja lopulta vaadittiin suomalainen Ruutu, ettei Chicago olisi menettänyt lopullisesti kasvojaan. Jos Tampa Bay voitti Cupin olemalla laajennusjoukkueiden huonoin varaaja, tältä pohjalta mitattuna Chicago tulee voittamaan seuraavat viisi Cupia. Ei ole helppoa olla ´Hawks-fani. Perinteiselle seuralle toivoisi parempaa. Onkin surkuhupaisaa että näin loputon määrä varauksia osoittautuu epäonnistuneiksi. Jo pelkällä tuurilla ja nettien varauslistoja selaamalla pitäisi joskus joku hyvä pelaaja osua kohdalle, mutta kun ei niin ei. Juhannus on varmasti vuoden mustinta aikaa tämän seuran kannattajille. Jos tulevakin drafti on yhtä heikkoa kuin aiemmin, voin jo sieluni silmissä nähdä television tekstiviestichattien viestejä…
”Juhannus meni taas pieleen! –Blackhawks4ever”
”Voimia jaksamiseen!!! *voimahali* -Valvoja”
Pahimmat mokat
Dmitri Nabokov, #19 vuonna –95. Yksi lukuisista kärkipään venäläisistä hutivarauksista. Taitava hyökkääjä pärjäsi hyvin alasarjoissa ja juniorisarjoissa, mutta ilmeisesti motivaatio loppui ja kohtalaisen lyhyen ajan päästä maitojuna Venäjälle vei miehen mennessään. Tähän oikeastaan mahtuisi kuka tahansa venäläisistä 90-luvun varauksista.
Eric Lecompte, #24 vuonna –93. Quebecin junnusarjassa ihan ok tehoja tehnyt fyysinen laitahyökkääjä ei pärjännyt aikuisten sarjoissa, ei sitten millään. Paras farmikausi toi vain noin puoli pistettä per peli, ja sekin oli vain yhden onnistuneen kauden saldo. Mies on viimeiset vuodet pelannut Italiassa ja Sveitsissä.
Parhaat löydöt
Eric Daze, #90 vuonna –93. Takuuvarma 30 maalin mies jos pysyy terveenä. Iso mies ja pehmeät kädet ja hyvä maalivainu.
Tyler Arnason, #183 vuonna –98. Yliopistokiekkoilija, joka yhden farmikauden jälkeen vakuutti Blackhawksien johdon ja debytoi NHL.ssä. Pari kautta liigassa takana ja jo nyt näytöt ovat varsin vakuuttavat.
Kyle Calder, #130 vuonna –97. Keskinkertainen juniorisarjan pelaaja on löytänyt pelipaikan Chicagon joukkueesta. Enemmänkin mitä tämä kertoo Calderin tasosta, kertoo enemmänkin Chicagon tasosta.
NHL Entry Draft 2004
Jatkoaika seuraa tänäkin vuonna varaustilaisuutta reaaliajassa. Pysy ajan hermolla kun drafti alkaa 26.6.