NHL:n varaustilaisuus on keskikesän oikeastaan ainoa jääkiekon iso mediatapahtuma. Suomalaisittain keskellä kauneinta kesää pidettävä varaustilaisuus saattaa olla monelle kiekkoilijalle uuden uran alku, mutta monesti joutuu lahjakaskin kiekkoilija pettymään kun ei yhdenkään joukkueen GM mikrofoniin nimeä sano. Joukkueille itselleen varaustilaisuus on mahdollisuus. Yksikin oikeaan aikaan varattu pelaaja saattaa kääntää koko organisaation suunnan. Mutta varaustilaisuuden annista ollaan montaa eri mieltä. Onko hyvä draftaaminen kultainen tie menestykseen?
Jatkoaika käy juhannuksen ympärillä läpi jokaisen NHL-joukkueen jokaisen pelaajavarauksen välillä 1984-2001, arvioi varausten onnistumisen ja pisteyttää joukkueet omaan draft-rankingiin. Mikäpä olisi parempi vuosi aloittaa rankingin teko, kuin Mario Lemieuxin ykkösvaraus. Tämä ranking ei tokikaan ole mikään totuuden torvi. Aina kun joukkueita rankataan jonkun muun kuin pelkkien tilastojen valossa, on mielipiteitä yhtä monta kuin on mielipiteen esittäjää.
Koska NHL:ssa on selkeästi erotettavissa neljä eri joukkuetyyppiä, myös varauksiin on syytä paneutua lähtökohtaisesti eri tavalla kyseisten joukkueiden välillä. Original Six ja 70-luvun laajennusjoukkueet omaavat jo pitkät historiat ja nämä kaksi joukkueryhmää kuuluu yhteen ranking-kategoriaan. Näiden joukkueiden varaushistoria on kuitenkin samaa tietä kulkenut meidän rankingin alkuvuodesta lähtien, joten nämä kaksi koulukuntaa myös rankataan samalla tavalla. Millenium-laajennuksen joukkueet taasen ovat ehtineet varaamaan vasta hyvin vähän pelaajia, joten Nashville, Minnesota, Atlanta ja Columbus ovat tylysti jätetty pois tästä leikistä. Tämän saman syyn vuoksi 2002 ja 2003 drafteja ei ole huomioitu lainkaan. Jäljelle jää siis viiden joukkueen 90-luvun alkupuolen joukkueet joihin paneudumme ensimmäisessä osassa.
Mikä sitten ratkaisee paremmuuden? Noh, monimutkaisella kaavalla on laskettu jokaiselle joukkueelle oma vertailuluku. Mitä paremmin olet varannut, sitä parempi on myös vertailuluku. Rankingissa ei tosin ole millään tavalla puututtu siihen missä joukkueessa pelaaja nykyisin pelaa. Kärkipäässä on kohtalaisen “helppoa” varata se tuleva NHL:n tähtipelaaja, mutta jos vielä myöhäisillä kierroksilla löydät helmen kivien seasta, se näkyy myös pisteissä. Vastapainoksi ensimmäisellä kierroksella varattu, mutta pelkäksi turistiksi osoittautunut varaus rokottaa pisteitä. Yksinkertaista vai mitä? Tämän lisäksi jokaisen joukkueen onnistumisprosentti on laskettu eli montako prosenttia varauksista on NHL:ssa pelannut.
Tässä on ranking 90-luvun alun laajennusjoukkueiden drafti-menestys. Olkaapa hyvä:
1: Ottawa Senators - Vahva drafti luonut hyvän rungon
Vertailuluku 28,5
Varausten onnistumisprosentti 46%
Senators on selkeästi yksi joukkue joka on hyötynyt menestyksen mukaisesta varausjärjestelystä. Viitenä ensimmäisenä vuonnaan liigassa, joukkue sai joka kerta varata kolmella ensimmäisellä vuorolla. Näistä varauksista heikoin on ykkösvaraus Alexandre Daigle, joka on loppujen lopuksi pelannut keskitasoisen uran - ja uran parhaat vuodet ovat ehkä vielä tulossa. Muut kärkivaraukset ovatkin omien joukkueidensa luottopelaajia. Lisäksi kun haaviin ovat tarttuneet kirkkaimman kärjen takaa Marian Hossa ja Martin Havlat, ei ole mikään yllätys että joukkue on monesti ollut NHL:n kärkipäässä. Mutta yksi asia erottaa Ottawan muista. Sen kyky löytää menestyviä pelaajia vielä loppupään vuoroilla. Daniel Alfredsson, Pavol Demitra ja Sami Salo ovat kaikki todellisia myöhäisiä kaappauksia. Joukkue on muutenkin onnistunut löytämään pelimiehiä lähes joka kierroksella. Ottawa on myös välttynyt kärkipään varausten mokauksilta. Pahin moka on tosin tehty kahdesti. Sens varasi maalivahti Mathieu Chouinardin ykköskierroksella ja kahden vuoden kuluttua uudelleen kun miehelle ei alunperin saatu sopimusta.
Hyvät kärkipään varaukset ja lukuisat onnistuneet varaukset loppupäässä ovat nostaneet Senatorsin selkeästi laajennusjoukkueiden ykköseksi.
Pahimmat mokat:
Mathieu Chouinard, #15 vuonna -98 ja #45 vuonna -00. Lupaava maalivahti, jonka ura ei ole edennyt ollenkaan odotusten mukaisesti. Mies ei ole niitä ahkerimpia treenaajia ja mies tapaa joskus päästää itsensä hieman ylipainoiseksi. Varattiin kovin odotuksin vuonna -98, ei saanut sopimusta ja palasi draftiin vuonna 2000 - vain joutuakseen uudelleen Ottawan varaamaksi. Los Angeles tarjosi miehelle vapaan agentin paperin viime kesänä ja ainoa NHL-ottelu tulikin tilille menneellä kaudella. Peliminuutteja jäällä vajaat kolme, mutta mies piti maalinsa puhtaana eikä antautunut kummankaan laukauksen edessä.
Chad Penney, #25 vuonna -92. Penney oli itseasiassa todella lupaava ja idioottivarma NHL-pelaaja. Toisin kuitenkin kävi. Vaikka mies voitti Kanadan paidassa junioreiden MM-kultaa ja myös Kanadan junnusarjojen Memorial Cupin, Senatorsin paidassa kertyi vain kolme NHL-ottelua. Seuraavat kolme kautta sujuivat farmissa, kunnes mies lähti Englantiin. Vuoden brittiliigassa pelattuaan mies yritti vielä palata NHL:ään Kentuckyn joukkueen kautta, mutta päätyi West Coast Hockey Leaguen mestarijoukkueeseen, Colorado Gold Kingsiin. Ura loppui kauden 98-99 jälkeen.
Parhaimmat löydöt:
Pavol Demitra, #227 vuonna -93. Senators ei omaksi harmikseen päässyt nauttimaan slovakkitähden parhaista palveluksista. Uran alku Senatorsissa ei ollut kovinkaan ruusuista, jonka seurauksena mies kaupattiin St.Louisiin. Vaihdossa St.Louis luopui Christer Olssonista. Kenties jälkikäteen ajateltuna olisi kannattanut pyytää hieman enemmän vaihdossa.
Daniel Alfredsson, #133 vuonna -94. Syntynyt vuonna -72, varattu vuonna -94. Voisi siis sanoa että Alfredssonia parempia oli hänen ikäluokastaan noin 700 pelaajaa. Olympiavuoden jälkeen Senators näki riittävästi potentiaalia ja varasi Alfredssonin. Nelinkertainen All-Stars pelaaja ja Vuoden tulokas kaudella 95-96.
Sami Salo, #239 vuonna -94. Sama pätee Saloon kuin Alfredssoniin. Yli-ikäisenä varattu monta vuotta varsinaisen varausvuoden jälkeen. Mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Neljä vahvaa, mutta loukkaantumisten riipomaa kautta Ottawassa ja kaksi vahvaa kautta Vancouverissa.
2: San Jose Sharks - Alku hankalaa, loppu vahvaa
Vertailuluku 23,6
Varausten onnistumisprosentti 50%
Sharks on tunnettu teemadrafteistaan. Milloin varataan vain lähes yksinomaan suomalaisia, milloin venäläisiä, milloin yliopistokiekkoilijoita, milloin saksalaisia. Tästä huolimatta, San Jose on varsinkin viime vuosina löytänyt ne oikeat pelaajat draftissa. Onnistumisprosentti on kova 50%. Alkuaikoina joukkueessa ei ollut selkeää linjaa varausten tai muiden pelaajahankintojen suhteen. Milloin haluttiin olla kansainvälinen joukkue, milloin taas fyysinen kanukkijoukkue. Varauksetkin menivät samaa rataa. Joskus osui kohdalle, joskus ei. Pahimpia harhalaukauksia lienevät Teemu Riihijärvi, Angel Nikolov tai Peter Roed, vastapainona löytyi Sandis Ozolinsh, maalivahti-trio Nabokov-Kiprusoff-Toskala. -97 ja -98 draftien kärkinimet Marleau, Stuart, Hannan ja Cheechoo ovat joukkueen tukipilareita. Siinä missä alkuvaiheen kansainvälinen draftaaminen on mennyt hieman harakoille, on joukkue nykyään yksi liigan parhaista varaajista. Kuten Ottawa, niin myös San Jose tulee nauttimaan näiden nuorten pelaajien panoksesta vielä useita vuosia.
Pahimmat mokat:
Teemu Riihijärvi, #12 vuonna -95. Teemu on iso. Mitään muuta selitystä hänen noinkin korkeaan varaukseen ei voi keksiä. Jopa SM-liigassa on ollut ongelmia mahtua pelaavaan kokoonpanoon, puhumattaan 10 maalin rajapyykin rikkomisesta.
Angel Nikolov, #37 vuonna -94. Kuuluu kategoriaan epäonnistuneet itäblokin varaukset. Ei koskaan pelannut edes Pohjois-Amerikassa vaan tahkosi useita vuosia kotimaassaan ennen siirtymistään JYP:n riveihin. Pelaa nykyisin Venäjällä eikä NHL-ura ainakaan ole yhtään lähempänä kuin ennenkään.
Parhaimmat löydöt:
Evgeni Nabokov, #219 vuonna -94. Oli vasta 21. varattu maalivahti vuoden -94 draftissa. Edellä oli niinkin nimekkäitä maalivahteja kuin Henrik Smangs, Steve Plouffe ja Patrik Haltia. No, oli samassa draftissa tosin Jose Theodore ja Marty Turco, ja ketään heistä ei varattu 1. kierroksella, vaikka siellä neljä maalivahtia varattiinkin. Mukaanlukien Evgeni Ryabchikov. (Niin kuka?) Kun osuu niin sitten osuu. Sharks osui nappiin Nabokovissa.
Niko Dimitrakos, #155 vuonna 99. Ainakaan vielä Dimitrakos ei ole mikään sateentekijä, mutta sellaiseksi hän voi tulla. Ainakin tihkusateen tekijäksi. Näinkin lahjakkaita kavereita löytyy näinkin myöhään. Yhdysvaltojen yliopistoissa on moni lahjakkuus ollut “piilossa” kykyjenetsijöiltä.
Miikka Kiprusoff, #116 vuonna -95. Suomi-draftin kirkkain löytö. Valitettavasti Sharksien kannalta, Kipper torjuu kiekkoja nykyisin Calgaryssa. Oli välillä jopa nelosmaalivahti ja kaukana ei varmasti ollut ettei ura olisi jäänyt kokonaan puhkeamatta kukkaan. Mutta siirto entisen valmentajan perässä Calgaryyn teki Kiprusoffista tutun nimen kaikkien silmissä.
3: Mighty Ducks of Anaheim - Mainettaan parempi varaaja
Vertailuluku 20,4
Varausten onnistumisprosentti 49%
Anaheim ei ole varannut Paul Kariyan lisäksi juuri yhtään huippupelaajaa. Hyviä pelaajia useita, mutta tähtiä ei varausjärjestelmä ole Anaheimin suuntaan tuonut. Varauslistaa kun katsoo niin moni hyvä pelaaja pelaa muualla kuin Duckseissa. Trent Hunter taisteli tulokaspalkinnosta Islanderseissa, Jordan Leopold taisteli Stanley Cupista Calgaryssa ja Oleg Tverdovsky kävi voittamassa Cupin New Jerseyssä ennen paluuta Venäjälle. Vain joukkueen venäläiset varaukset Chistov, Smirnov, Vishnevski ja Valko-Venäjän Ruslan Salei ovat vakiokalustoa omasta draftista, Kariyan lisäksi tottakai. Bonusta Anaheimille täytyy antaa siitä, että kaikki alle numerolla 60 varatut pelaajat ovat NHL:ssa pelanneet. Ainakin yhden ottelun… Omien nuorten varausten puute oli iso osasyy siihen, miksi Anaheim romahti Stanley Cupin finaaleissa käytyään eikä selvinnyt playoffseihin seuraavalla kaudella. Jatkuvuutta puuttuu, ja runkoa on vaikea pitää vuodesta toiseen laadukkaana.
Pahimmat mokat:
Nikolai Tsulygin, #29 vuonna -93. Keikkaili Pohjois-Amerikassa useita vuosia, mutta “ylös” isojen poikien peliin pääsi mukaan vain 22 pelin verran. Saldoksi jäi tehot 0+1. Kariya ja Tsulygin ovat esimerkkejä siitä miten seuran saman vuoden ykkös- ja kakkosvaraus voivat mennä täysin eri suuntaan. No, Tsulyginillä oli sentään hyvät raamit NHL-pakiksi. Pelasi viime kauden Venäjän liigassa.
Brian Wesenberg, #29 vuonna -95. Anaheim osui pahemman kerran harhaan varattuaan tämän laitahyökkääjän. Tosin Anaheim kauppasi miehen suht nopeasti Philadelphiaan ennen kuin Wesenberg ehti juniorikiekkoilua lopettaa. Flyersin riveissä mies pelasi ainokaisen NHL-ottelunsa ja tilastoihin vähemmän mairittelevat 5 jäähyminuuttia. Positiivisena saldona tehopörssin tilasto +1. Mies pelasi useamman vuoden Philadelphia Phantomissa ja lopetteli uraansa Orlandon IHL-joukkueessa, Atlantan organisaation pelaajana. Ironista kyllä, sekä Orlandossa että Anaheimissa on Disneyn huvipuisto…
Parhaimmat löydöt:
Trent Hunter, #150 vuonna -98. Kaupattiin Islandersiin ennen kuin ehti pukea Ankka-paitaa päälleen. Ducks ehkä haluaisi miehen takaisin, sillä kaukana ei ollut ettei mies voittanut vuoden tulokkaan titteliä.
Mike LeClerc, #55 vuonna -95. Montaa mainittavaa myöhäistä löytöä ei Anaheim ole tehnyt, LeClerc ei ole myöhäinen eikä suoranainen löytökään, mutta hyvin kelvollinen ja yllättävän monipuolinen ollakseen monien mielestä vain keskitason pelaaja.
Jon Battaglia, #132 vuonna 94. Jon käyttää nimeä Bates ja nyt varmasti monelle selvisi kuka mies on. Niinikään kaupattu pois ennen kuin ehti pelata yhtään ottelua Anaheimissa. Kiersi Carolinan ja Coloradon kautta Washingtoniin. Hyvä kahdensuunnan kiekkoilija.
4: Florida Panthers - Tasaisia löytöjä, mutta heikolla prosentilla
Vertailuluku 18,7
Varausten onnistumisprosentti 41%
Florida on ehkä Anaheimia paremmin onnistunut varaamaan menestyviä pelaajia, mutta Floridan varauksista on turhan moni jäänyt ilman NHL-uraa. Panthers on onnistunut todella hyvin hankkimaan pelaajia keskikastin varauksillaan. Peräti 13 pelaajaa on löytänyt tiensä taalaliigaan varausnumerosta 60-100 huolimatta. Tähän kastiin kuuluu mm. Niklas Hagman, Ivan Novoseltsev, Oleg Kvasha ja Daniel Tjärnqvist. Niinikään Floridan vahvuuksiin kuuluu hyvien eurooppalaisten pakkien varaus myöhäisillä kierroksilla. Ivan Majesky, Jaroslav Spacek ja Filip Kuba ovat kaikki loppupään kierrosten löytöjä. Heidän palveluksistaan tosin nauttii tällä hetkellä muut seurat. Ed Jovanovski on joukkueen ainoa ykkösvaraus ja hänkään ei joukkueessa enää pelaa. Itseasiassa ei pelaa juuri kukaan seuran kärkipään varauksista. Warrener, Dvorak, Nilson, Rob Niedermayer, Weekes… kaikki muualla. Florida voisi olla kohtalaisen menestyvä joukkue jos seuralla olisi ollut malttia pitää omat varaukset ruodussa. Mutta se on toisen artikkelin asiaa se.
Pahimmat mokat:
Mike Brown, #20 vuonna -97. Fyysinen Brown lähti Jovanovski-kaupassa Vancouveriin ja myöhemmin Anaheimiin. Peliaika NHL:ssä on ollut tiukalla, vain 32 ottelua, mutta onhan se avausmaalikin jo plakkarissa.
Jason Podollan, #31 vuonna -94. Kultamitali Kanadan junnumaajoukkueessa on aina kanadalaisille iso asia, mutta NHL-uraa sillä ei automaattisesti saa auki. Sen koki myös Podollan. Florida, Toronto, Los Angeles ja New York Islanders ovat olleet miehen seuroja ja 40 peliä on NHL-uran saldo.
Parhaimmat löydöt:
Filip Kuba, #192 vuonna 95. Pelaa itseään NHL:n luottopuolustajaksi - Minnesotassa. Ehti pelata 5 peliä Floridassa ennen kuin laajennusjoukkue Wild miehen nappasi.
Jaroslav Spacek, #117 vuonna -98. Spacek teki itsensä tunnetuksi Elitserienissä ja yhden kauden jälkeen Florida varasi miehen kolme vuotta yli-ikäisenä. Mies kuitenkin matkasi Chicagon kautta nykyiseen joukkueeseen eli Columbukseen.
Ivan Majesky, #267 vuonna -01. Jos oli Spacek yli-ikäinen varattaessa, vielä enemmän sitä oli Majesky. Fyysinen Slovakki tuli tunnetuksi Ilveksen paidassa ja siirtyi kissaluolasta toiseen. Kauaa ei kuitenkaan Florida miestä katsellut, nykyisin kiekkoilee Atlantassa. Ei mikään tähti, mutta viimeisen kierroksen löytö vakiokokoonpanoon.
5: Tampa Bay Lightning - Cup-voittoon huonoilla varauksilla
Vertailuluku 12,7
Varausten onnistumisprosentti 45%
Tampa olkoon esimerkki siitä että varauksien ei tarvitse olla onnistuneita. Nykykiekossa pärjää myös jos osaa tehdä kauppoja oikein. Tosin hyvä drafti on edelleen hyvä rakennustapa. Tampa ei ole juuri Lecavalierin ja Richardsin varausten lisäksi onnistunut varaamaan muita pelimiehiä, laskettaneen Roman Hamrlik kuitenkin sellaiseksi. Tampan varauslista on hyvin täynnä nimiä, jotka ei saa monenkaan päässä kelloja soimaan. Kun varausnumerot ovat menneet yli sadan, NHL-pelaajan löytyminen niiltä sijoilta on todella ihme. Onkin varsin ironista että näin huonosti draftannut joukkue voittaa Cupin. Se vie tietyllä tavalla uskottavuutta pois koko järjestelmältä. Hups, ei olisi pitänyt sanoa tuota. Tuskin monikaan osaa epäillä että lähes koko Lightning-joukkue onkin ostoporukka. Halvalla meni mutta menkööt. Hyvä joukkue, huono drafti.
Pahimmat mokat:
Mario Larocque, #16 vuonna -96. Viiden NHL-pelin veteraani. Oli kuitenkin tehokas pakki junnuissa. Kynnys NHL:n ja Kanadan junnusarjan välillä on vain joillekin pelaajille mystisen suuri. Monivuotinen farmipakki kokeili onneaan Buffalon kanssa tekemän vapaa agentti-sopimuksen kanssa, ilman tulosta.
Kyle Kos, #33 vuonna -97. Varsin kyseenalainen valinta. Kos ei ollut junnuissakaan mikään tähtipelaaja. Ehkä hänestä odotettiin sellaista varttuneemmalla iällä. No, päinvastoin kävi ja ura meni ECHL:ään asti ilman yhtään peliä NHL:ssä. Sanoo se Pokeri-pelikin "KOS" kun tuplaa väärin.
Parhaimmat löydöt:
Pavel Kubina, #178 vuonna-98. Jos rehellisiä ollaan niin Kubina on ainoa Tampan hyvä löytö loppupään kierroksilta.
Brad Richards, #64 vuonna -98. Conn Smythe-voittaja ja World Cupiin Team Canadan mukana. Hänen piti kuulemma olla liian hento NHL:ään. Jep, kuinka niin moni scoutti voi olla niin väärässä.
Paul Comrie, #224 vuonna -97. Mitä tekee Paul Comrie tällä listalla? Kaksi syytä. 1: Tampa on todellakin näin heikko varaaja. 2: Comrie olisi ollut hyvä pelaaja ilman uran päättänyttä loukkaantumista. Eihän ykkösvaraus Lecavalier voi olla mikään löytö? Ei niin, siksi Comrie.