Tarkemmin katsottuna kesä oli varsin onnistunut. Jo pelkästään organisaation päätöksenteon oleminen mainettaan paremmissa käsissä tulisi helpottaa alkavan jälleen haasteellisen kauden seuraamista. Charles Wang ei ole hylännyt rahareikäänsä ja toimitusjohtaja Garth Snow saattaa sittenkin istua johtajan rooliin, sekä pukuunsa. Jopa paremmin kuin aikoinaan mammuttisuojiinsa maalilla.
Varaustilaisuuksien saavutukset ovat vielä pitkälti kysymysmerkki. Toisaalta niihin Islanders on sentään päässyt eturivistä, mutta valmiiden pelaajien hankinnassa organisaatio on tarkkailuasemissa kuin suomalainen kestävyysjuoksija - kokolailla yhtä laihoin tuloksin. Snow on kuitenkin osoittanut tilannetajuaan täsmähankinnoin tuoden peräkkäisinä kesinä joukkueeseen muun muassa Mark Streitin sekä Dwayne Rolosonin.
Molemmat olivat avainrooleissa viime kauden nousussa pohjalta edes hivenen lähemmäs pudotuspelejä. Tähän kauteen valmistauduttaessa Snow vastasi kenties kesän järkevimmästä kaupasta tuomalla James Wisniewskin lännestä pilkkahintaan. Myös muuten heikkouksia pyrittiin paikkaamaan aiempaa selvemmin.
Kestävätkö paikat maalinsuulla?
Päävastuu Islanders-maalilla jakautuu fysiikaltaan ikäistään nuoremman Rolosonin (s. 12.10.1969) sekä ikäistään raihnaisemman Rick DiPietron (s. 19.9.1981) kesken. Roloson oli joukkueen kantava voima edellisellä kaudella. Kokenut vahti on tuskin päästänyt itseään rapakuntoon sopimusvuoden kynnyksellä, sillä pelihaluja tuntuu miehellä edelleen riittävän.
Siinä missä Rolosonia ei tarvitse enää säästellä, tulisi DiPietrosta saada hyötyä vielä yli kymmenen vuotta. Tällä kertaa kuntouttamisessa on oltu maltillisempia, mutta olennaisin kysymys kai kuuluu, riittääkö mikään franchise-maalivahdin pitämiseksi ehjänä? Mikäli "Rollie" jatkaa siitä mihin jäi, saa hän toivottavasti rauhan pelata selvänä ykkösenä ilman että pelirytmiä sekoitetaan väkisin molempien tuntuman ylläpitämiseksi.
Lukuisten varausten hedelmiä päästään vihdoin poimimaan myös farmijoukkue Bridgeportissa, sillä tervehtyneen Mikko Koskisen odotetaan pystyvän kantamaan vastuuta AHL-tasolla. Kirittäjäkseen hän on saanut nyt vuoden 2008 viidennen kierroksen varauksen Kevin Poulinin, joka on noussut kuin puskista todellisten lupausten joukkoon. Kokenut Nathan Lawson on lähtökohtaisesti ykkösehdokas luukkua aukomaan, jos jompikumpi emoseuran vahdeista loukkaantuu. Samalla mies on perusvarma tuki ja turva farmissa pitkän kauden aikana, tai siinä tilanteessa, että toinen nuorista osoittaa jo NHL-tason otteita.
Pakkeja ei ole koskaan liikaa
Isles-pakisto on jo pitkään ollut vastaanottavana osapuolena, monessakin mielessä. Viime kaudella tämä näkyi pahimmillaan muun siinä, että vuoden 2009 viidennen kierroksen yllätysvaraus Anton Klementjev kutsuttiin jo varausvuonnaan farmin reservistä ylös. Tälle kaudelle joukkue on halunnut tuoda lisää leveyttä alakertaan suojellakseen nuoria liian isoilta saappailta.
Streitin loukkaantuminen lähes koko kaudeksi uhkaa vesittää tason noston heti alkuunsa, sillä vastaavaa osaamista ei yksinkertaisesti löydy organisaatiosta, eikä koko liigatasolta sopuhinnalla.
Loukkaantumiset ovat onneksi aiheuttaneet sen, että moni melko nimetönkin puolustaja on kasteensa isossa liigassa saanut. Farmiavut ovat nyt valmiimpia NHL:ään. Lisäksi Bridgeportin sekä Nassaun välimaastossa olleista vahvan esiinmarssin viime kaudella tekivät puolustajat Jack Hillen ja Andrew MacDonald, joille on tarjolla entistä suurempi rooli ylhäällä.
Hillenin täytyy porukan parhaana luistelijana kyetä nousta tukemaan hyökkäyksiä entistä paremmin. MacDonaldin älykäs peruspeli taas toivottavasti pelastaa nuoren joukkueen pinteestä illasta toiseen. Tervehtyneeltä Radek Martinekilta on melkeinpä odotettava elämänsä kautta, mikä tässä vaiheessa tarkoittanee perusvarmaa sekä kokonaista runkosarjaa. Muista vanhoista tutuista Bruno Gervaisin täytyy löytää jokin rooli, jolla auttaa joukkuettaan entisen ailahtelun sijaan. Nuori huippulupaus Travis Hamonic saattaa jo kaudessa kasvaa ulos AHL:stä mikäli kehitys jatkuu yhtä suoraviivaisesti.
Uusia, liigakokemusta omaavia, kasvoja tuotiin siis kerralla enemmänkin ja heistä Mark Eaton sekä Mike Mottau tuovat vankkaa kokemusta sekä perusvarmaa puurtamista. Toivon mukaan myös Milan Jurcina löytää ilkeän minänsä isosta kropastaan, sekä tarkkuuden kovasta lämäristään.
Wisniewskille luvassa on elämänsä tilaisuus antaa näyttöjä ennen rahastusta ensi kesänä. Olivat miehen tehot mitkä tahansa, Isles-fanit joutuvat taatusti miettimään ”mitä jos Streit olisi vierellä ylivoimissa”. Terveenä on nyt kuitenkin 8 yksisuuntaista, joten jotain voi vielä tapahtua.
Hyökkäystehot nuorten kehityksen varassa
Siinä missä lomakausi toi edes muutaman uutiskynnyksen ylittäneen lisäyksen pakistoon, oli tahti hyökkääjien osalta hiljaisempi. Oliko Kovaltshuk-saaga muuta kuin twitter-hysterian hyväksikäyttöä vain sen osoittamiseen, että Islanders ei pelkästään odota muruja pöydältä, vaan taustalla on edelleen valuuttaa?
Vaikka ihan sataa miljoonaa ei kymmeneksi vuodeksi oikeasti oltu valmiita sitomaan, kuka tietää? Monen fanin kohdalla kesä kuitenkin kulminoitui juuri tähän kun kerrankin oli edes jotain lupausta paremmasta juuri nyt eikä joskus tulevaisuudessa. Zenon Konopka ja Pierre-Alexandre Parenteau uusina, sekä Doug Weight, Jon Sim ja Andy Hilbert vanhoina tuttuina eivät juuri hurraa-huutoja keränneet. Konopka toi osaltaan juuri sitä mitä ei ole aikoihin ollut, eli kovuutta, jota voi NHL-tasollakin peluuttaa normaalissa rotaatiossa.
Parenteaun toivotaan olevan kuin Matt Moulson edellisenä vuonna. Pelaaja, jolle yhdessäkään kausiennakossa ei uhrata palstatilaa, mutta joka käyttää tilaisuutensa saadessaan taitoihinsa sopivan hyökkäävämmän roolin. Salama ei perinteisesti iske samaan paikkaan kahdesti, mutta Islandersin kohdalla tämän soisi jo tapahtuvan muutenkin kuin loukkaantumisten muodossa.
Okposon loukkaantuminen paha takaisku
Hyökkäys on tähän mennessä menettänyt ehkä joukkueen kokonaisvaltaisimman pelaajansa Kyle Okposon joulukuulle asti. Tälläkin osastolla jonkun on pakko nostaa profiiliaan paitsi pisteitä tekevänä, niin myös härkämäisenä rouhijana isoin minuutein. Trent Hunterin edustaessa jo parhaat päivänsä nähnyttä veteraanijohtajaa kohdistuvat katseet Blake Comeaun tai nopeasti fanien suosioon nousseeseen Matt Martinin suuntaan. Heistä Comeau on jo ehtinyt väläytellä ajoittain pisteidenkin valossa, Martinin edustaessa nuoren polven törmäilyautoa.
John Tavaresin tilanne nuorena silmätikkuna ei nykytilanteessa ole helppo, sillä playoff-paikkaa ajatellen hänen on kannettava valtava vastuu toisellakin kaudellaan ja pelkkä ok-kausikin olisi osalle syy herätellä floppikeskustelua. Totuus on, ettei hänelle edelleenkään ole tarjolla kunnon tukea. Iso dilemma Isles-piireissä on muutenkin ollut, sopisiko JT paremmin laitaan.
Silloinkaan keskelle ei kuitenkaan ole vielä yhtään tarpeeksi tasokasta jakelijaa, sillä Josh Bailey, Rob Schremp tai vanha Weight eivät ole vahvan NHL-joukkueen ykkössenttereitä, jotka takaisivat Tavaresille rauhan hiipiä tekopaikoille.
Schrempin, Baileyn sekä Moulsonin on osaltaan pakko paitsi täyttää Okposon jättämää aukkoa, mutta myös kyetä pelaamaan paras kautensa tähän saakka, jotta paketti pysyisi kasassa. Nino Niederreiterin aika ei ole vielä, mutta Jesse Joensuu tai David Ullström voivat hyvillä esityksillä näyttöpaikkansa saada.
Pelaajapakan ja kulttiosaston Islandersissa täydentää 550 000 dollarin Frans Nielsen. Mies, jonka todellista arvoa ei teksti-tv kerro, sillä kolmosketjun kahdensuunnan sentterinä Nielsen kestää vertailun kehen tahansa suurempien otsikoiden ”aliarvostettuun” tunnolliseen puurtajaan yhdistettynä jäätävään rankkarispesialistiin.
Menikö playoff-juna jo nyt?
Varsin pitkään avainpelaajiaan loukkaantumisten tähden menettänyt Islanders lähtee jo nyt kärkensä osalta rampana kauteen joukkueella, joka ei edes terveenä mahtuisi monen veikkauksissa pelejään keväällä jatkavien kastiin. Pysyäkseen kisassa mukana Garth Snow ei tule edelleenkään tekemään mitään radikaaleja siirtoja. Palkkabudjettia ei tulla isosti lisäämään kerralla useammaksi kaudeksi. Myöskään tärkeitä varausvuoroja vuoden 2011 varaustilaisuudesta ei haluta menettää. Kaikki on Scott Gordonin kovaan työhön perustuvan systeemin sekä pelaajien oman kehityksen varassa.
Long Islandilla pelaavien tulee osoittaa olevansa vastuun sekä mahdollisen isomman sopimuksen arvoisia, oli se sitten missä tahansa. Joukkueessa ei ole yhtään niin erikoiskohtelun verran tärkeää pelaajaa.
Tässä piilee Islandersin mahdollisuus. Loukkaantumiset eivät ole ainakaan muiden ennakkoluuloja heikosta vastustajasta vähentäneet. Yhden huippuketjun sijaan roolitus ja riittävä syvyys, yhdessä Gordonin vaatiman periksiantamattomuuden kanssa, nousevat arvoon arvaamattomaan. Todennäköisimmin liian monta kysymysmerkkiä jää toteutumatta parhaalla mahdollisella tavalla sijoituksen jäädessä lähelle viime kauden vastaavaa.