Mielipide

Halak, Johnson ja B-miehet

NHL / Kolumni
Alkukesä vedettiin St. Lousissa matalalla profiililla, varaustilaisuuden kynnyksellä hankittiin Jaroslav Hasak ykkösvahdiksi ja loppukesä hissuteltiin taas hiljaisuudessa.

Kausi 2009-10 oli Missourissa pettymysten sävyttämä. Alkukauden kompurointi johti päävalmentaja Andy Murrayn erottamiseen tammikuussa, mutta seuran kannalta potkut tulivat liian myöhään. Tilapäiseksi päävalmentajaksi nimetty Davis Payne johdatti joukkueen hyvään loppuvetoon, mutta kiri jäi kesken. Lopulta Blues oli Läntisen konferenssin paras putoaja ja jäi 90 pisteellä kahdeksanneksi yltäneestä Colorado Avalanchesta viiden pisteen päähän.

Kesän aikana organisaatiossa tapahtui muutamia muutoksia. Suomalaisittain merkittävin oli Jarmo Kekäläisen siirtyminen Jokerien toimitusjohtajaksi, mutta St. Louisin näkövinkkelistä katsottuna tärkein uutinen oli Montrealin playoffssankarin Jaroslav Halakin hankinta joukkueen ykkösveskariksi. Lisäksi nuori, vasta nelikymppinen, päävalmentaja Payne vakinaistettiin. Joukkuetta nuorennettiin muutenkin. Seurasta poistuneiden nestoreiden tilalle ei hankittu muita veteraanipelaajia.

Yhden kauden ihme vai kallis kiviriippa?


Slovakialaisen Jaroslav Halakin torjunnat tulevat ratkaisemaan alkavalla kaudella St. Louis Bluesin menestyksen. Vaikka Halak nousi parrasvaloihin vasta kevään 2010 pudotuspeleissä, niin hän on ehtinyt torjua kiekkoja kapeissa kaukaloissa jo useamman kauden ajan.

Montrealin yhdeksännellä kierroksella varaama bratislavalainen aloitti Pohjois-Amerikan uransa pelaamalla yhden kauden QMHJL:n Lewistonissa, sen jälkeen siirtyi ammattilaiseksi torjuen seuraavana vuonna sekä AHL:ssä että ECHL:ssä. Sitä seuranneet pari kautta meni seilatessa farmin ja NHL:n väliä, kunnes kaudella 2008-09 pelipaikaksi vakiintui Montreal.

25-vuotiaan, suhteellisen pienikokoisen, molarin uran tähänastiset huippuhetket osuivat playoffssarjoihin Washingtonia ja Pittsburghia vastaan. Ilman Halakin haamukoppeja Habs ei olisi selvittänyt tietään pudotuspelien kolmannelle kierrokselle - eikä välttämättä edes pudotuspeleihin.


Halak on tottunut pelaamaan sinisessä paidassa

Toisinaan unohtuu että Halak oli viime kaudella jo runkosarjassa hyvä, välillä jopa erinomainen. Pelimäärä jäi harmittavan pieneksi lähinnä sen vuoksi, että hänen kanssaan jääajasta taisteli superlupaavana pidetty Carey Price. St. Louisissa Halakin ykköspaikkaa ei ole vaarassa, sillä veteraani Ty Conklin tietää oman paikkansa luotettavana kakkosvahtina ja jättiläiskokoinen Ben Bishopin roolina on jatkaa taitojensa hiomista farmijoukkueessa Peoriassa.



Jos nelivuotisen ja 15 miljoonan taalan arvoisen sopimuksen tehnyt Halak torjuu siten kuin Bluesin johtohahmo John Davidson uskoo ja toivoo, niin St. Louisin kausi jatkuu vielä runkosarjan jälkeenkin. Huonoimmassa tapauksessa organisaatio on saman tilanteessa kuin Chicago Blackhawks aikoinaan - joukkueen ykkösveskarina on pitkän ja kalliin sopimuksen omaava eurooppalaissyntyinen pelaaja, jota mikään NHL-seura ei suostu ostamaan... .



Itse uskon Halakin pelaavan hyvän, mutta ailahtelevan kauden. Hän ei ole tottunut torjumaan yli 60 ottelua kaudessa, joten tammi-helmikuun pimeinä hetkinä saattaa tulla tasossa jonkinlainen notkahdus. Juuri näitä jaksoja varten joukkueessa on tasaisen luotettava Conklin.

Parhaaseen suoritukseen yltääkseen Halak tarvitsee puolustuksen apua - "vain" 180 senttisenä hän ei pysty kurkkimaan isojen maskimiesten olkapäiden ylitse, vaan pakkien täytyy pitää maalivahdin näköala esteettömämpänä kuin ainakin tuuman verran pitemmän Chris Masonin aikana.

Potentiaalinen puolustus


Jordan Staal. Jonathan Toews. Nicklas Bäcktröm. Stanley Cup-voittaja. Conn Smythe Trophy-voittaja. Sadan pisteen sentteri. Siinä vuoden 2006 varaustilaisuuden toinen, kolmas ja neljäs valinta. Ensimmäinen valinta oli Erik Johnson, St. Louisin puolustuksen tulevaisuus - ja myös nykyisyyskin.

Tulokaskaudellaan 2007-08 Johnson pelasi hyvin, ylitti kolmenkymmenen pisteen rajan ja tie näytti olevan auki taivasta myöden. Kesällä -08 amerikkalainen loukkasi jalkansa oudossa golfkärryonnettomuudessa eikä pystynyt korjausleikkauksen vuoksi pelaamaan koko kautena. Viime kausi palautti uskon Johnsonin huikeaan potentiaaliin. Vaikkei kokonaispistemäärä tulokaskaudesta erityisemmin noussut, niin maalimäärä tuplaantui viidestä kymmeneen ja ennen kaikkea niin hänen fyysinen pelinsä oli selkeästi ilkeämpää kuin rookiena.

Nyt Johnsonilla on edessä kolmas vuosi NHL:ssä, perinteinen tähtiainesta omaavan pelaajan läpimurtokausi. Jos Johnson pysyy terveenä, niin todennäköisesti hän on kauden päätteeksi pakkien pistepörssissä viiden parhaan joukossa tehtyään reilusti yli 50 pistettä ja joukkueensa jäähypörssin kärkikolmikossa istuttuaan jäähypenkillä yli 100 minuuttia. Ja on yksi kolmesta Norris Trophy-ehdokkaasta.


Melkein kuin Chris Pronger nuorena

Eikä Johnsonin tarvitse kantaa puolustuksen taakkaa yksinään. Fyysiset Roman Polak ja Barrett Jackman hoitavat osuutensa omalla alueella ja ovat perusta liigan parhaalle alivoimalle. Loukkaantumisherkkä parivaljakko Carlo Colaiacovo ja kapteeni Eric Brewer tukevat hyökkäystä eivätkä ole puolustuspäässäkään aivan lapasia.

Puolustuksen kuudetta ja seitsemättä paikkaa kyttää joukko nuoria pakkeja, joista lupaavin on vuoden 2008 ensimmäisen kierroksen varaus Alex Pietrangelo. Hän ei ole kahdella aikaisemmalla yrityksellään onnistunut murtautumaan pysyvästi St. Louisin kokoonpanoon, vaan hänet on molemmilla kerroilla lähetetty takaisin juniorisarjaan muutaman NHL-pelin jälkeen.

Jos kiekollisesti taitava, mutta henkisesti flegmaattinen Pietrangelo saa peliinsä lisää särmää, niin vakipaikka ylhäällä on selvä. Eikä Colaiacovon ja Brewerin loukkaantumishistorian muistaen näyttöpaikoista tule olemaan puutetta.

B-miesten pakko nousta


Pukukopissa ja kentällä on kaksi isoa aukkoa täytettävänä, kun veteraanit Keith Tkachuk ja Paul Kariya poistuivat kokoonpanosta. Tkachuk lopetti menestyksekkään uransa ja Kariya puolestaan ilmoitti pitävänsä välivuoden kiekkoilusta, koska ei ole täysin toipunut saamistaan aivotärähdyksistä. Vaikka kaksikko ei enää saalistanut viimeisellä kaudellaan suuria pistemääriä - Kariya 43 pojoa ja Tkachuk vain 32 - niin he olivat joukkueen sisällä arvostettuja ja tärkeitä pelimiehiä.

Vanhojen vastuunkantajien häipyessä uusien miesten on noustava parrasvaloihin. Tai St. Louisin tapauksessa uusvanhojen miesten on nostettava pelaamisensa tasoa. Toissa kaudella hyvin menestynyt B-kolmikko Brad Boyes, David Backes ja Patrik Berglund petti pahemman kerran kaudella 2009-10.

Luontaisena maalintekijänä tunnettu Boyes laukoi vain 14 osumaa ja paljolti hänen saamattomuutensa vuoksi joukkueen yv-peli vajosi liigan keskivälin huonommalle puolelle. Välillä sentterinä, välillä laiturina pelannut voimahyökkääjä Backes puolitti maalimääränsä 31:stä seitsemääntoista.

Ensimmäisellä kaudellaan NHL:n tulokaskentälliseen valittu sentteri Berglund kärsi kakkosvuoden kirouksesta, eikä saanut kokoon sen paremmin kahtakymmentä maalia kuin syöttöäkään. Rookiekaudella ruotsalainen rikkoi sentään molemmat rajat.


Brad Boyesilta odotetaan maaleja

Kesän aikana itsensä yli satakiloiseksi bulkannut Berglund ja samoissa painolukemissa pyörivä Backes muodostavat ykkös- ja kakkoskentän sentterikaksikon eikä kolmossentteri Jay McClementkään mikään keijukainen ole - 185 cm ja yli 90 kiloa. Näin keskushyökkääjien osalta joukkue on riittävän isokokoinen.

Toisin tilanne on laituripuolella. Boyesilla, T.J. Oshiella , David Perronilla ja Torontosta kesken kauden hankitulla Alex Steenillä on kyllä taitoa, mutta Oshien kamikaze-tyylistä huolimatta nelikko ei ole fyysisesti samaa tasoa kuin sentterikolmikko. Yksi mahdollisuus tilanteen korjaamiseksi olisi siirtää laitaan istutettu taitava veteraani Andy McDonald luonnolliselle paikalleen sentteriksi ja sijoittaa suoraviivainen Backes oikeaan laitaan. Valmentaja Payne tuntuu kuitenkin haluavan keskustan olevan iso ja vahva, jättäen vauhdin ja taidon laitoihin.

Bluesin fyysisintä osastoa edustavat ex-ässä B.J. Crombeen, raskassarjalainen Brad Winchester ja urhea keskisarjalainen Cam Janssen. Tämä kolmikko saa kauden aikana kokoon yhteensä hädin tuskin kymmentä maalia, mutta sen sijaan kokonaisjäähymäärä tällä triolla tullee huitelemaan jossain neljän - viidensadan minuutin paikkeilla… .

Hyvä perusta, mutta huippu kaukana


Mississippin rannalla on rakennuttu joukkuetta jo usean vuoden ajan ja nyt on aika ottaa askel ylöspäin. Ryhmä on tasapainoisesti koottu - jokaiselta pelipaikalta löytyy sekä nuoruuden intoa että rauhoittavaa kokemusta. Samoin kovuutta ja taitoa on aivan riittävästi pudotuspeleihin selviämiseen asti, joten rutiinisuorituksella joukkue yltää kahdeksanneksi asti.

Runkosarjan lopullinen sijoitus ratkeaa Erik Johnsonin ja B-trion onnistumisista. Jos EJ tekee läpimurtonsa jo nyt, eikä vasta ensi kaudella, ja Boyes-Backes-Berglund tekevät yhteensä yli 70 maalia, niin kotiedun saavuttaminen playoffseihin ei ole mahdoton tehtävä.

Lopullisessa Stanley Cup-taistossa menestymiseen eväät eivät vielä riitä - ei vaikka Halak pelaisi samalla tasolla kuin keväällä 2010 Montrealin paidassa. Kivikovassa Läntisessä konferenssissa edessä on putoaminen playoffsien ensimmäisellä kierroksella.

» Lähetä palautetta toimitukselle